Kissan tassujen hoito

Kissan tassujen hoito ja kynsien leikkaus

Kissan tassujen hoito kannattaa, sillä hoitamalla kissan kynsiä ja tassuja voidaan edistää tassujen hyvinvointia ja ehkäistä mm. anturoiden kuivumista ja halkeilua ja muita kissalle yleisiä tassuongelmia.

Kissan tassujen hoito

Kissan kynsien leikkaus

Kissan kynnet kasvavat koko kissan elämän ajan, minkä takia kissa raapii paikkoja. Kansan kielellä puhutaan, että kissa teroittaa kynsiään, mutta kyse on kynsien hoidosta. Kynsien teroittamista varten kissoille on myytävänä runsaasti erilaisia kynsien teroitukseen tarkoitettuja raapimispuita, joita voi valmistaa myös itse.

Maaseudulla, missä kissat ulkoilevat usein vapaana, kissan kynnet kuluvat luonnostaan, jolloin kynsiä ei tarvitse leikata. Sen sijaan useimpien sisäkissojen kynnet tulee leikata, mikäli ne eivät kulu riittävästi päivän aktiviteeteissa. Myös vanhojen kissojen kynnet saattavat vaatia leikkausta, vaikka iäkkään kissan kynsiä ei olisi tarvinnut lyhentää kissan ollessa nuorempi ja aktiivisempi.

Sisäkissa kannattaa opettaa kynsien leikkaamiseen jo pienenä pentuna, jolloin kissa tottuu siihen, että sen kynsiä ja tassuja hoidetaan. Kissan kynnet leikataan kissan kynsille tarkoitetulla kynsileikkurilla. Kynsien leikkaus käy helpoimmin siten, että kissa otetaan syliin ja sen tassusta otetaan tukevasti kiinni. Kun varvasta painetaan kevyesti, kynsi tulee esiin ja kynnestä on helppo katkaista läpikuultava kärki pois. Liikaa ei tule leikata, sillä kynnen sisällä kulkee verisuonia.

Kissan raapimispuu hoitaa kissan kynsiä ja säästää huonekaluja

Koska kissan kynnet kasvavat koko ajan ja kissalla on tarve raapimiseen, kissalla tulee olla hyvä raapimispaikka tai vaikka useampi. Kun kissanpentu opetetaan käyttämään raapimispuuta heti pienestä pennusta alkaen, kissa osaa aikuisena jättää matot ja huonekalut rauhaan.

Markkinoilla on tänä päivänä monenlaisia raapimispuita ja raapimislautoja sekä monikerroksisia raapimapuita, joissa on tasoja ja pesiä, joissa kissa voi kiipeillä, lepäillä ja viettää aikaa.

Kissan tassujen hoito

Kissan tassujen hoito on samalla kissan hyvinvoinnin ja terveyden hoitoa. Kissan kynsien leikkauksen yhteydessä on hyvä tarkistaa kissan tassut haavaumien tai tulehduksien varalta. Alkavien tassuongelmien ensimmäinen oire on tavallisesti tassujen punoitus, johon tulee puuttua ennen kuin tilanne pahenee. Haavat tai verenvuoto näkyvät usein siten, että kissa aristaa tassuja, ontuu tai varoo astumista.

Kuivat ja halkeilleet kissan anturat ovat kissalle erittäin kivuliaita ja niiden paraneminen kestää usein viikkoja. Kivun lisäksi halkeilleet anturat altistavat kissan tassut myös tulehduksille. Tästä syystä kissan tassujen hoito on tärkeää ja tassujen hyvinvointiin tulee puuttua ennen kuin tilanne pääsee pahenemaan.

Pehmeä kissanhiekka on pehmeä myös tassuille

Jos kissalla on taipumusta tassuongelmille, on syytä valita kissan vessalaatikkoon sellainen kissanhiekka, mikä on hellävarainen kissan anturoille. Monet kissanhiekat on valmistettu liian kovasta tai terävästä materiaalista, jotka eivät sovellu kissan herkille tassuille. Ne rikkovat tassujen ohuen ihon ja aiheuttavat kissalle turhaa kipua. Lisäksi jotkut kissarodut ja yksilöt ovat muita alttiimpia tassuongelmille, joille todella pehmeän ja täysin särmättömän kissanhiekan valinta on erittäin tärkeää.

Samanlaisia tassuongelmia kuin kissoilla esiintyy, esiintyy myös esimerkiksi marsuilla.

Laadukas kissanruoka pitää kissan ihon ja tassut terveinä

Kun kissan ruokinta on oikea, usein myös kissan tassut pysyvät terveenä, koska laadukas kissanruoka sisältää korkealaatuisia rasvoja ja öljyjä, jotka pitävät kissan tassujen ihon joustavana ja kimmoisana. Jos kissan ruoan ja kissanhiekan vaihto laadukkaisiin ei auta tassuongelmiin, on syytä kääntyä eläinlääkärin puoleen.

Elintarvikelaatuiset, kotimaiset Lyder kissanruoat ovat juuri sitä, mitä kissa itse ostaisi.


  Suomalaiset Lyder kissanruoat

Lähetä kommentti

Piditkö tästä kirjoituksesta? Mistä muusta aiheesta haluaisit lukea? Jätä rohkeasti juttuvinkki.

Onko sinun kissallasi ollut tai onko tällä hetkellä ongelmia tassujen kanssa? Minkälainen kissan tassujen hoito on auttanut ja mistä ei ole ollut hyötyä. Jos haluat jakaa oman tarinasi ja kokemuksesi muiden kanssa, lähetä se meille julkaistavaksi.

Onko sinulla jokin muu valmis artikkeli, jonka haluat lähettää meille ja jakaa muiden luettavaksi? Julkaisemme mielellämme juttuja ja tarinoita koirien ja kissojen jokapäiväisestä elämästä, harrastuksista, kommelluksista ja puuhastelusta. Artikkelit voivat liittyä myös lemmikin kanssa lomailuun tai vaikkapa matkustamiseen. Mukavia tarinoita lukevat mielellään niin vakituiset asiakkaat kuin satunnaisesti sivuilla vierailevat lemmikkien omistajatkin. Myös kuvat ovat tervetulleita kunhan sinulla on kuviin oikeus lähettämiisi kuviin. 

Kotimaiset, elintarvikelaatuiset Lyder koirien erikoisruokavaliot valmistaa: lyderpetfood.fi