Kultainennoutaja - Hoito, terveys ja ruokinta.

Kultainennoutaja

Kultainennoutaja eli kultsu on luonteeltaan iloinen, avoin ja ystävällinen koirarotu, jonka takia se sopii hyvin seura- ja perhekoiraksi.

Labradorinnoutajan tavoin myös kultainennoutaja on jalostettu alun perin metsästyskoiraksi, jonka tehtävä on ollut rodun nimen mukaisesti noutaa vesilintuja sekä muuta pienriistaa. Sitä voidaan käyttää myös haavoittuneen riistan jäljestämisessä.

Monipuolisten käyttöominaisuuksien vuoksi rotua käytetään opaskoirina, terapiakoirina, avustajakoirina sekä viranomaisten apuna esimerkiksi huume- ja rahakoirina sekä erilaisissa haju-, pelastus- ja etsintätehtävissä.

Käyttöominaisuuksista huolimatta suuri osa kultaisista elää perheissä tavallisina perhekoirina, seuralaisina ja lenkkikavereina.

kultainennoutaja

Kultainen luonne

Kultainennoutaja on luonteeltaan iloinen, avoin ja ystävällinen koirarotu. Nämä ominaisuudet tekevät siitä verrattoman perhekoiran. Lisäksi sen kätevä koko ja helppohoitoinen turkki sopivat hyvin monen seura- ja perhekoiran elämään. Vaikka kultaisella on näyttävä turkki, sen hoito ei ole vaikeaa. Pesu tarvittaessa ja säännöllinen harjaus riittävät turkin arkihoitoon. Kultsu on kuitenkin trimmattava rotu, jonka turkkia muotoillaan ja siistitään varsinkin näyttelyyn mentäessä.

Monipuolinen harrastuskoira

Noutajan kanssa voi harrastaa melkeinpä mitä vain. Koiranäyttelyiden, metsästyksen ja jäljestämisen lisäksi niiden kanssa voi käydä vaikkapa tottelevaisuus- tai palveluskoirakokeissa. Rodussa on sekä metsästyslinjaisia että näyttelylinjaisia koiria, jotka ovat eriytyneet niiden ominaisuuksien perusteella ja joiden ulkonäkö poikkeaa toisistaan paljon.

Rotu on kuitenkin sopeutuva eikä se vaadi pakollisia harrastuksia. Olipa koira sitten metsästyslinjainen tai näyttelylinjainen, se on joka tapauksessa aktiivinen ja toimelias rotu, joka rakastaa ulkoilua ja liikuntaa, joten aktiivisuutta vaaditaan myös omistajilta. Liikunta auttaa myös kultaisennoutajan painoa pysymään kurissa ja mielen virkeänä.

Terveyshaasteet

  1. Silmäsairaudet. Kultainen noutaja on altis monen muun rodun tavoin erilaisille silmäsairauksille, jonka vuoksi rodun terveystarkastukseen kuuluu säännölliset, viralliset silmätarkastukset. Yleisimpiä silmäsairauksia rodulla ovat esimerkiksi kaihi, glaukooma ja verkkokalvon rappeuma. Tavallisesti silmäsairaudet ilmenevät vasta myöhemmällä iällä ja olla aluksi täysin oireettomia. Myöhemmin näkyvät oireet voivat olla esimerkiksi silmien punoitus, vuotaminen tai sameus. Silmäsairaus voi sairaudesta ja sen vakavuudesta riippuen johtaa koiran näön heikkenemiseen tai jopa koiran sokeutumiseen.
  2. Lonkkaniveldysplasia eli kansan kielellä lonkkavika on krooninen sairaus, jota ilmenee monilla koiraroduilla, myös kultaisellanoutajalla. Lonkkadysplasia voi kehittyä koiralle sen kasvuaikana, joten pentuajan korkealaatuinen ravinto (esimerkiksi CLINIVET Large Puppy) on avainasemassa sairauden ennaltaehkäisyssä. Jos koira on jo sairastunut lonkkavikaan, sitä ei voi parantaa, ainoastaan oireita voi hoitaa ja kipua lievittää. Lonkkadysplasiaa sairastavalle koiralle suositellaan ruokaa, missä on mukana monipuoliset nivelaineet (esimerkiksi kotimainen Lyder Nivel). Lisäksi liikunta on tärkeä osa lonkkadysplasian hoitoa. Kultaisen noutajan kanssa on hyvä keskittyä matalatempoisiin liikuntamuotoihin, kuten uintiin ja kävelyyn. Liiallinen hyppimistä ja juoksemista tulisi välttää, jotta sairaat nivelet eivät rasitu liikaa. Kotihoidon lisäksi koira voi sairauden vaikeusasteesta riippuen tarvita lisäksi eläinlääkärin hoitoa, lääkehoitoa tai fysioterapiaa.
  3. Allergiat ja iho-ongelmat. Allergisista oireista kärsivän kultaisen noutajan ihoa voi parhaiten hoitaa antamalla sille korkealaatuista ravitsevaa ruokaa, joka tukee koiran ihon terveyttä. Tällaisia koiranruokia ovat esimerkiksi CLINIVET Sensitive Fish ja kotimainen Lyder Allergia. Lisäksi allergiasta kärsivän koiran omistaja tulee olla tarkka koiralle tarjottavien makupalojen ja puruluiden terveellisyydestä. Jos koiran iho-ongelmat eivät parane kotihoidolla, koira tarvitsee eläinlääkärin hoitoa.
  4. Ylipaino voi aiheuttaa koiralle samanlaisia terveysongelmia kuin ihmisille, kuten nivelvaivoja, sydän- ja verisuonitauteja, diabetes ja hengitysvaikeuksia. Koska noutajat ovat aktiivisia ja energisiä koiria liikalihavuus voi heikentää merkittävästi niiden elämänlaatua ja liikuntakykyä. Ruokavalio on avainasemassa koiran painonhallinnassa. Koiran ruokinnassa tulisi kiinnittää erityistä huomiota ruoan laatuun ja määrään. Mikäli ylipainoa on jo kertynyt, esimerkiksi CLINIVET Adult Light ja kotimainen Lyder Light ovat korkealaatuisia koiranruokia tukemaan koiran painonhallintaa. Lisäksi liikunta on tärkeä osa kultaisen noutajan terveen painon ylläpitämistä. Säännölliset lenkit, leikit ja muu aktiivinen liikunta auttavat koiraa polttamaan ylimääräistä energiaa ja ylläpitämään lihaskuntoa. Liikunnan avulla koiran paino pysyy terveellisissä rajoissa ja samalla sen mieli pysyy virkeänä.

Kultainennoutaja ja korkealaatuinen ruokavalio

Kuten kaikki koirat, myös kultainennoutaja tarvitsee korkealaatuista ravintoa voidakseen hyvin ja pysyäkseen terveenä. Lisäksi toimeliaan koiran energiantarve tulee tyydyttää korkealaatuisella ravinnolla, joka sisältää paljon niveliä voitelevia aineita ehkäisemään nivelrikon syntymistä.

Ruokintasuosituksia

Jos kaipaat lisää lukemista, tutustu myös artikkeleihin:

   Koiran nivelrikko on kivulias sairaus
Harrastuskoiran ruoka sisältää paljon energiaa
   Allergisen koiran ruokinta
   Hypoallergeeninen koiranruoka
  Tutustu myös muihin koirarotuihin

Lähetä kommentti

Piditkö tästä kirjoituksesta? Mistä muusta aiheesta haluaisit lukea?

Onko sinulla käyttölinjainen tai näyttelylinjainen kultainennoutaja? Lähetä meille siitä kuvia ja kerro tarinoita omasta koirastasi. Jaamme mielellämme kirjoituksia ja kokemuksia rodusta. Muista, että sinulla pitää olla oikeus lähettämiisi kuviin.

Yhteistyössä: lyderpetfood.fi