Omega-3 ja omega-6 rasvahapot ovat elintärkeitä koiralle ja kissalle.

Omega-3 ja omega-6 rasvahappojen merkitys koiralle ja kissalle

Omega-3 ja Omega-6 – kaksi rasvahappoa, joita koirien ja kissojen pitää saada ravinnosta. Näiden rasvahappojen saanti on lemmikeille elintärkeää, sillä niiden puute tai niiden saanti väärässä suhteessa aiheuttavat monenlaisia terveysongelmia.Vielä tärkeämpää kuin näiden kahden rasvahapon määrä koiran- ja kissanruoissa, on niiden oikea suhde.Ensimmäiset oireet omega -rasvahappojen puutteesta tai väärästä suhteesta ovat tavallisesti koiran tai kissan ihon hilseileminen ja turkin muuttuminen kiillottomaksi tai jatkuva rapsutus ja ihon kutiseminen.

Rasvahappojen puute tai väärä suhde sekoitetaan helposti erilaisiin allergioihin, koska oireet ovat niin samanlaisia.

Omega-3 ja omega-6 rasvahapot ovat elintärkeitä koiralle ja kissalle.

Omega-3 rasvahapot koiralle ja kissalle

Omega-3 rasvahapoilla on oleellinen merkitys koiran ja kissan ihon, turkin, aivojen, hormonitoiminnan ja sydämen terveyden kannalta. Lisäksi ne lievittävät tulehduksia, joten sillä on merkittävä rooli esimerkiksi koiran ja kissan nivelrikon ja niveltulehdusten ehkäisyssä ja hoidossa. Niillä on todettu olevan myönteisiä vaikutuksia jopa syöpään. Näistä syistä juuri omega-3 rasvahapot koiralle ja kissalle ovat niin elintärkeitä.

Parhaat Omega-3 rasvahappojen lähteet ovat villinä, isoissa valtamerissä elävät rasvaiset kalat kuten makrilli, silli ja lohi sekä kasvikunnan tuotteista pellavansiemen ja hamppu.

Omega-3 rasvahappojen lähteet ovat kalliita raaka-aineita koiran- ja kissanruoassa. Juuri korkean hinnan takia Omega-3 rasvahappoja on kaikkein halvimmissa lemmikkien ruoissa tavallisesti vain vähän tai niiden laatu on heikko. Tämä johtaa väistämättä omega rasvahappojen väärään suhteeseen ja altistaa koiran ja kissan hiljaiselle tulehdukselle.

Omega-6 rasvahapot koiralle ja kissalle

Omega-6 rasvahappojen lähteitä ovat mm. viljat, kananmunat, soija, auringonkukkaöljy ja maissiöljy. Nämä lähteet ovat halpoja raaka-aineita, joten niitä käytetään edullisissa ja heikkolaatuisissa koiran- ja kissanruoassa runsaasti.

On siis varsin yleistä, että lemmikkien valmisruoat sisältävät arvokkaita omega-3 rasvahappoja liian vähän suhteessa edullisiin omega-6 rasvahappoihin. Tästä seuraa näiden rasvahappojen epätasapaino, joka ylläpitää jatkuvaa, pientä tulehdustilaa lemmikissä ja altistaa sen iho- ja nivelongelmille. Tilaa kutsutaan hiljaiseksi tulehdukseksi.

Optimaalinen rasvahappojen suhde

Kuten edellä kerrottiin, väärä omega-rasvahappojen suhde altistaa koiran ja kissan hiljaiselle tulehdukselle. Jo pelkästään rasvahappojen tasapainon korjaaminen ravinnossa saattaa olla riittävä apu koiralle tai kissalle, joka kutisee, raapii ja nuolee ihoaan jatkuvasti. Juuri nämä samat oireet yhdistetään usein allergiaan ja moni koiran ja kissan omistaja voi ajatellakin lemmikkinsä kärsivän allergiasta.

Mikä on oikea rasvahappojen suhde?

Rasvahappojen optimaalisesta suhteesta puhutaan paljon, koska sillä tiedetään olevan oleellinen merkitys tulehdustiloihin kissan ja koiran elimistössä. Optimaaliseen rasvahappojen suhteeseen ei ole yksiselitteistä vastausta sillä sellaisissa lemmikkiruoissa, jotka on tarkoitettu tulehdustulojen hillitsemiseen, on erilainen rasvahappojen suhde kuin ruoissa, jotka ovat ns. päivittäisruokia.

Esimerkki koiranruoasta, missä on optimaalinen rasvahappojen suhde hillitsemään tulehdustiloja, on kotimainen, elintarvikelaatuinen Lyder Allergia, joka on kehitetty varta vasten allergisista oireista kärsiville koirille.

Rasvahappojen tasapaino kuntoon ravinnolla

Oikea ruokavalio on avainasemassa koirien ja kissojen rasvahappojen tasapainossa.

  1. Kaikki CLINIVET koirien ja kissojen ruoat sisältävät Atlantin valtameren rasvaisia kaloja ja pellavaa, jotka ovat parhaita omega-3 rasvahappojen lähteitä ja auttavat hillitsemään tulehduksia.
  2. Kotimaiset, elintarvikelaatuiset Lyder koiranruoat ja kissanruoat sisältävät kotimaista hamppua ja/tai hamppuöljyä, joka on on loistava omega-3 rasvahappojen lähde. Lyder Allergia on kehitetty koirille, joilla on allergisia iho-oireita ja Lyder Nivel koirille, joilla on nivelongelmia.
  3. Lisäravinteet ovat kalliita eivätkä koskaan korvaa terveellistä ruokavaliota.

Jos kaipaat lisää lukemista, tutustu myös artikkeleihin:

  Allergisen koiran ruokinta
  Koiran nivelrikko on kivulias sairaus
  Minkälainen on paras koiranruoka?
  Aikuisen koiran ravinto ja ruokinta
  Furunkuloosi eli koiran tassutulehdus

Lähetä kommentti

Piditkö tästä kirjoituksesta? Mistä muusta aiheesta haluaisit lukea?

Onko sinun lemmikkisi altistunut hiljaiselle tulehdukselle? Minkälaisia oireita se on aiheuttanut ja miten oireiden syy selvisi? Miten ongelma ratkaistiin ja miten oireista selvittiin? Erilaiset iho-ongelmat, allergiat ja tulehdukset ovat erittäin yleisiä koirilla ja kissoilla ja moni lemmikin omistaja etsii tietoa ja kokemuksia juuri näihin ongelmiin liittyen. Jos haluat jakaa tarinasi muiden koiran- ja kissanomistajien kanssa, lähetä meille rohkeasti artikkeli, kuvia tai videoita. Muistathan, että sinulla pitää olla oikeus lähettämiisi teksteihin, kuviin ja muuhun materiaaliin.

Kotimaiset, elintarvikelaatuiset Lyder koiranruoat ja kissanruoat valmistaa lyderpetfood.fi