Yrjölän puuro koiralle – helppo resepti

Yrjölän puuro on saanut nimensä reseptin kehittäjän, Jouko Yrjölän mukaan. Puuro sellaisenaan ei ole riittävää ravintoa koiralle, mutta yhtenä reseptin osana, se on mainio lisä.

Yrjölänpuuron reseptillä on jo pitkät perinteet, mutta monet koiranomistajat, jotka haluavat itse valmistaa lemmikilleen ruokaa, käyttävät Yrjölänpuuron reseptiä vielä tänäkin päivänä. Kyseessä on uunissa haudutettava puuro, joka valmistuu helposti, mutta vaatii reilun kypsymisajan.

Yrjölän puuro koiralle

Yrjölänpuuron resepti

2 litraa vettä
100 g Lyder Total Mix täysravintoseosta
1 dl riisiä
1 dl tattarisuurimoita
1 dl kokonaisia hirssisuurimoita
2 teelusikallista merisuolaa
40-500 g lihaa tai jauhelihaa
3 porkkanaa

Sekoita Lyder Total Mix ravintolisä veteen ja lisää seos muiden ainesten kanssa uunivuokaan. Kypsennä puuroa 175-200 asteessa uunissa noin kahden tunnin ajan, jonka jälkeen puuron voi vielä jättää hautumaan uunin jälkilämpöön.

Reseptiä voi kukin tuunata mielensä mukaan. Esimerkiksi tattarin ja hirssin voi korvata halutessaan vaikkapa riisillä.

Yrjölän puuro ja ravintolisät

Yllä olevassa reseptissä on käytetty kotimaista Lyder Total Mix All-In-One ravintolisää, mistä koira saa kaikki tarvitsemansa vitamiinit, mineraalit, omegat, kuidut ja nivelaineet, joita pelkässä puurossa ei ole. Alkuperäisessä Yrjölän puuron reseptissä näitä ei ollut, mutta alkuperäinen resepti on niin vanha, että tuolloin tällaisia ravintolisiä ei ollut saatavana eikä niiden tarpeellisuudesta ja käytöstä tiedetty kovin paljon.

Lyder Total Mix täysravintoseos

  • Lyder Total Mix on All-In-One täysravintolisä, jonka avulla voit itse tehdä helposti ja edullisesti koirallesi sopivaa ja taatusti maistuvaa raakaruokaa tai kotiruokaa.

Muita Lyder Total Mix reseptejä

Viljaton ruoka koiralle

  • Laita kulhoon 5 dl vettä.
  • Lisää veteen pussillinen (100 g) Lyder Total Mixiä ja sekoita.
  • Lisää seokseen 1 kg raakaa tai kypsää vähärasvaista lihaa tai jauhelihaa (esim. kanan jauhelihaa tai pakastekalaa).
  • Lisää kulhoon vielä 400 g mitä tahansa kasviksia, sekoita ja tarjoile.
  • Ruoka säilyy jääkaapissa muutaman päivän ja pakastimessa muutaman kuukauden.

Gluteeniton ruoka koiralle

  • Laita kulhoon 5 dl vettä.
  • Lisää veteen pussillinen (100 g) Lyder Total Mixiä ja sekoita.
  • Lisää seokseen 1 kg raakaa tai kypsää vähärasvaista lihaa tai jauhelihaa (esim. kanan jauhelihaa tai pakastekalaa).
  • Lisää kulhoon vielä 400 g valmista kaurapuuroa, sekoita ja tarjoile.
  • Ruoka säilyy jääkaapissa muutaman päivän ja pakastimessa muutaman kuukauden.

Jos kaipaat lisää lukemista, tutustu myös artikkeleihin:

  Kastroidun koiran ruokinta
  Koiran ylipaino ei ole vain kosmeettinen ongelma
  Koiran laihdutuskuuri
  Allergisen koiran ruokinta
  Hypoallergeeninen koiranruoka

Lähetä kommentti

Piditkö tästä kirjoituksesta? Mistä muusta aiheesta haluaisit lukea? Jätä rohkeasti juttuvinkki.

Yrjölänpuuro koiralle

Onko sinulla omia koiranruokareseptejä, joita haluaisit jakaa muiden lukijoiden kanssa?

Jos haluat jakaa reseptejä muiden kanssa, lähetä se meille julkaistavaksi.

Onko sinulla jokin muu valmis artikkeli, jonka haluat lähettää meille ja jakaa muiden luettavaksi? Julkaisemme mielellämme juttuja ja tarinoita koirien ja kissojen jokapäiväisestä elämästä, harrastuksista, kommelluksista ja puuhastelusta. Artikkelit voivat liittyä myös lemmikin kanssa lomailuun tai vaikkapa matkustamiseen. Mukavia tarinoita lukevat mielellään niin vakituiset asiakkaat kuin satunnaisesti sivuilla vierailevat lemmikkien omistajatkin. Myös kuvat ovat tervetulleita kunhan sinulla on kuviin oikeus lähettämiisi kuviin. 

Kotimaiset, elintarvikelaatuiset Lyder koirien erikoisruokavaliot valmistaa: lyderpetfood.fi

Lyder Total Mix täysravintoseos kissalle

Koirien lisäksi, myös kissat ansaitsevat oman Lyder Total Mix täysravintoseoksen. Pussillisesta kissan Lyder ravintolisää valmistat viikon kissanruoat viidessä minuutissa. Lisää vain liha ja vesi.