Koiran kutina – Rapsuttaa ja raapii
Koiran kutina – Mikä neuvoksi kun koira rapsuttaa ja raapii itseään lähes poikkeuksetta. Joskus koiran rapsutus voi olla satunnaista, mutta jos rapsuttelu on jatkuvaa tai usein toistuvaa, on hyvä pysähtyä tutkimaan, mistä se voi johtua.
Rapsuttelun syynä lähes poikkeuksetta on se, että koiran iho kutiaa, mutta kutinan syy on hyvä selvittää, sillä tauoton kutina ja rapsuttelu on koiralle epämukavaa ja tuskallista.

Pahimmassa tapauksessa koira rapsuttaa ihon rikki.
Mistä koiran kutina johtuu?
On hyvin tavallista, että koiran kutina alkaa pikkuhiljaa, jolloin rapsuttelu alkaa ennen, kuin koiran iholla näkyy merkkejä kutinan aiheuttajasta. Tämä voi johtaa siihen, että ajan kuluessa koiran ihon puolustuskyky heikkenee ja ihoon alkaa muutoksia. Tästä syystä lisääntynyt raapiminen vaatii syyn selvittämistä vaikka oireita ei vielä olisikaan näkyvissä.
Miten koiran kutina hoidetaan kotona?
Koiran kutinaan paras kotihoito on ihon ja turkin pitäminen puhtaana ja takuttomana sekä korkealaatuinen ruokavalio. Jos koira raapii ja rapsuttaa säännöllisestä pesusta ja huolellisesta turkinhoidosta huolimatta ja ravinnon hyvästä laadusta huolimatta, on syytä viedä koiran eläinlääkäri tutkittavaksi, joka voi määrätä antibiootteja, hiiva- tai kortisonilääkkeitä.

Laadukas koiranruoka avuksi koiran kutinaan
Iso osa ruoan sisältämistä proteiineista tarvitaan koiran ihon ja turkin ylläpitoon. Jos ruoka on heikkolaatuista, se näkyy ensimmäisenä koiran ihossa ja turkissa. Ravinnon ollessa laadukasta, koiran yleiskunto hyvä ja sen iho ja turkki voivat hyvin.
Etenkin koiralle elintärkeät omega-3 ja omega 6 -rasvahapot , ovat niitä, joita tarvitaan koiran ihon ja turkin hyvinvointiin. Monissa koiranruoissa omega-3 -rasvahappojen määrä on liian alhainen, mikä altistaa koiran tulehduksille.
Herkkää ihoa voidaan tukea korkealaatuisella koiranruoalla, joko herkkäihoiselle koiralle kehitetyllä kuivaruoalla tai märkäruoalla.
Koira rapsuttaa allergiasta johtuvista syistä
Koiran raapiminen ja rapsutus voi johtua myös allergioista johtuvista syistä. On monia asioita, joille koirat voivat olla allergisia. Näitä ovat eri ruoka-aineallergiat ja ympäristötekijät.
Yleisimpiä ruoka-aineallergioiden aiheuttajia ovat naudanliha, maitotuotteet ja jotkin viljat. Ympäristössä olevia allergia aiheuttajia voivat olla esimerkiksi homeet, siitepölyt tai vaikkapa varastopunkit, joita on usein huonolaatuisissa koiranruoissa.
Allergioista kärsivää koiraa voidaan tukea korkealaatuisella koiranruoalla, joko herkkäihoiselle koiralle kehitetyllä kuivaruoalla tai märkäruoalla.
Atopiasta kärsivä koira raapii
Atopia aiheuttaa koirassa myös kutinaa, mutta atopiaa ei pidä sekoittaa allergiaan. Usein atopiasta kärsivän koiran raapiminen ja rapsuttelu kohdistuu kainaloihin, kuonoon, huuliin ja kuonoon. Myös korvien ja tassujen, kutina ovat tyypillisiä kutisevia paikkoja. Atopia vaatii koiran loppuelämän kattavaa hoitoa.
Atopiasta kärsivää koiraa voidaan tukea korkealaatuisella koiranruoalla, joko herkkäihoiselle koiralle kehitetyllä kuivaruoalla tai märkäruoalla.
Loiset
Täit, syyhypunkit, hilsepunkit ja karvatuppipunkit ovat tavallisimpia koiralle kutinaa aiheuttavia ulkoloisia Suomessa. Meidän kylmässä ilmastossa kaikki ulkoiloiset eivät selviydy ja lisäänny, joten jos kyseessä on ulkomailta tuotu tai siellä käynyt koira, muitakin ulkoisia on voinut tulla tuliaisena.
Diagnoosi varmistuu eläinlääkärin vastaanotolla
Koska jatkuva raapinen ja rapsutus ovat koiralle erittäin kiusallista ja jopa tuskallista, oireiden hoito kannattaa aloittaa mahdollisimman pian niiden ilmaannuttua.
Kun eläinlääkäri on diagnosoinut syyn oireisiin, hän määrää hoito-ohjeet.

Koiran kutina hallintaan
- Ravinto. Tarjoa koirallesi vain laadukasta ravintoa. Herkkäihoiselle koiralle on saatavan korkealaatuisia kuivaruoakia ja märkäruokia.
- Puhtaus. Pidä koirasi iho ja turkki puhtaana pesemällä se säännöllisesti. Käytä vain koirille tarkoitettua shampoota ja hoitoainetta, huuhtele hyvin ja kuivaa tarvittaessa föönaamalla. Jos koiralla on jokin ihotulehdus, sitä voidaan tarvittaessa hoitaa eläinlääkäristä saatavalla lääkeshampoolla.
- Turkki. Pidä koirasi turkki puhtaana ja siistinä. Pitkäturkkiset rodut harjataan säännöllisesti ja roskat ja takut pidetään poissa. Älä unohda tassujen välejä. Myös koiran kynnet leikataan säännöllisesti.
Usein kysytyt kysymykset
K: Miksi koira rapsuttaa?
V: Tyypillisiä syitä ovat heikkolaatuinen ravinto, allergia, atopia, ulkoloiset ja huono hygienia.
K: Miten koiran rapsutus hoidetaan?
V: Kotihoitoon korkealaatuinen ravinto, huolellinen ihon- ja turkinhoito sekä tarvittaessa lääkitys. Iho-oireista kärsivälle koiralle suositellaan juuri näihin tarpeisiin kehitettyä ravintoa, joko kuivaruokaa tai märkäruokaa.
K: Voiko koiran kutinaa hoitaa kotona?
V: On erittäin tärkeää, että koiran kutinaa hoidetaan myös kotona. Pelkkä lääkitys ei riitä vaan huolellinen ihon- ja turkinhoito sekä laadukas ruokavalio kuuluvat myös osana kotihoitoon.
K: Mikä ruoka sopii parhaiten iho-ongelmista kärsivälle koiralle?
V: Allergisista ja iho-oireista kärsivälle koiralle on kehitetty laadukkaita ruokia. Niitä on saatavana kuivaruokana ja märkäruokana.
K: Kuinka nopeasti pitäisi reagoida, jos huomaa koiralla olevan iho-oireita?
V: Jos kotihoito ei auta, on tärkeää ottaa mahdollisimman pian yhteyttä eläinlääkäriin oireiden ilmaannuttua, jolloin saadaan oikea diagnoosi ja hoito aloitettua ajoissa.
Ruokasuositukset
Allergisista oireista ja iho-ongelmista kärsiville koirille suositellaan korkealaatuista, herkkäihoiselle koiralle kehitettyä koiranruokaa.
- CLINIVET GF Sensitive Fish on erittäin korkealaatuinen, täysin viljaton koiranruoka, jota voidaan suositella iho-ongelmista kärsiville koirille.
- Kotimainen, elintarvikelaatuinen Lyder Allergia on kehitetty varta vasten allergioista ja iho-ongelmista kärsiville koirille.
- Nämä molemmat ovat täysravintoja, joten niitä voidaan tarjoilla yhdessä tai erikseen.
Jos kaipaat lisää lukemista, tutustu myös artikkeleihin:
Allergisen koiran ruoka ja ruokinta
Omega 3- ja omega -6 -rasvahappojen merkitys
Koiran atopia on allerginen ihosairaus
Koiran ylipaino on terveysriski
Lähetä kommentti
Piditkö tästä kirjoituksesta? Mistä muusta aiheesta haluaisit lukea? Jätä rohkeasti juttuvinkki.
Onko sinun koirallasi ollut iho-ongelmia?
Minkälaiset koiran oireet olivat ja miten koiraa hoidettiin? Jos haluat jakaa oman tarinasi ja kokemuksesi muiden kanssa, lähetä se meille julkaistavaksi.

Onko sinulla jokin muu valmis artikkeli, jonka haluat lähettää meille ja jakaa muiden luettavaksi? Julkaisemme mielellämme juttuja ja tarinoita koirien ja kissojen jokapäiväisestä elämästä, harrastuksista, kommelluksista ja puuhastelusta. Artikkelit voivat liittyä myös lemmikin kanssa lomailuun tai vaikkapa matkustamiseen. Mukavia tarinoita lukevat mielellään niin vakituiset asiakkaat kuin satunnaisesti sivuilla vierailevat lemmikkien omistajatkin. Myös kuvat ovat tervetulleita kunhan sinulla on kuviin oikeus lähettämiisi kuviin.
Kotimaiset, elintarvikelaatuiset Lyder koirien erikoisruokavaliot valmistaa: lyderpetfood.fi
