kalaruoka koiralle

Kalaruoka on monen koiran herkkuruoka.

Kala on hyvää ja terveellistä ja kalasta valmistettu ruoka on monen koiran suurta herkkua. Kalat sisältävät runsaasti korkealaatuista proteiinia, terveellisiä rasvoja sekä paljon vitamiineja ja kivennäisaineita.

Kala ja Omega-3 rasvahapot

Kalat sisältävät runsaasti huippulaatuisia, koiralle elintärkeitä omega-3 rasvahappoja. Nämä rasvahapot jaetaan usein kahteen alaryhmään, EPA:an ja DHA:han.

DHA-rasvahapot ovat tärkeitä sydämen ja näkökyvylle. Yhdessä EPA-rasvahappojen kanssa ne auttavat ylläpitämään veren normaalia triglyseriditasoa ja tukevat sydämen toimintaa.

EPA-rasvahapot tunnetaan myös tulehdusten sammuttajina. Niillä on elintärkeä merkitys koiran terveydelle, sillä EPA-rasvahppojen puute altistaa koiran ns. hiljaiselle tulehdukselle, mikä on varsin yleinen tila koiralla ja mistä seuraa samankaltaisia oireita kuin allergiasta. Kyse on kuitenkin puutostilasta, jota voidaan ravinnon avulla hoitaa.

Kala ja allergiat

Kalanliha aiheuttaa koiralle allergisia oireita vain harvoin. Tästä syystä sitä voidaan suositella myös sellaisille koirille, joilla on taipumusta saada ruoasta allergisia oireita, kuten esimerkiksi kutinaa, toistuvia korvatulehduksia, varvasväliongelmia tai hiivaa.

Kala ja ympäristömyrkyt

Kalalla on paljon hyviä terveysvaikutuksia, mutta niillä on myös terveydelle epäedullisia vaikutuksia johtuen niihin kerääntyvistä ympäristömyrkyistä. Kiinnittämällä huomiota kalalajien valintaan, voidaan minimoida näitä terveydelle haitallisten myrkkyjen saanti.

Myös kalojen alkuperällä on merkitystä. Esimerkiksi Itämeren kalaa ei voi suositella niiden sisältämien korkeiden dioksidi- ja PCB-pitoisuuksien takia.

Kala ja eettisyys

Tiedon lisääntyessä monet lemmikkien omistajat ovat kiinnostuneet myös koiranruoan eettisyydestä. Niin surullista kuin se onkin, monet kalalajit on lähes sukupuuttoon pyydetty, joten niiden käyttäminen ruoaksi ei ole suotavaa. Sen sijaan pienet kalat, kuten silakka, silli ja makrilli ovat hyviä valintoja luonnon kannalta. Sen lisäksi, että niitä on runsaasti saatavana, ne ovat rasvaisia kaloja, joista koira saa paljon terveellisiä kalan rasvoja.

Hyvä kalaruoka koiralle

CLINIVET -koiranruokasarjan CLINIVET Junior & Adult Sensitive Fish on huippulaadukas kalaruoka koiralle.  Se sisältää runsaasti kalaa ja sopii rotuun ja kokoon katsomatta kaikille koirille.

Tutustu myös artikkeleihin Omega-3 ja omega-6 -rasvahappojen merkitys koirille ja kissoille, Hyvä vehnätön koiranruoka ja Edullinen viljaton koiranruoka.