Miksi vanha koira ei syö?

Mikä neuvoksi kun vanha koira ei syö

Vanha koira ei syö – Onko syytä huolestua? Kun koira ikääntyy, se nukkuu enemmän, liikkuu vähemmän ja tarvitsee ravintoakin vähemmän. Siksi ei ole harvinaista, että koiravanhuksen ravinnon tarve vähenee ja vanha koira ei syö yhtä paljon ruokaa kuin nuorempana eikä aina ole syytä huoleen.

Jokainen koiranomistaja tuntee kuitenkin oman lemmikkinsä parhaiten ja osaa seurata oman koiransa ikääntymistä. Joskus vanha koira ei syö yhtä paljon kuin aiemmin, mutta joskus ruokahaluttomuus ja syömättömyys voi olla jatkuvaa, jolloin koira on syytä viedä eläinlääkärin tutkittavaksi.

Miksi vanha koira ei syö?

Kun koira vanhenee

Kun koira ikääntyy, siinä tapahtuu samanlaisia muutoksia kuin vanhenevassa ihmisessäkin. Koiran askel hidastuu ja se tarvitsee lepoa enemmän kuin nuorempana. Koska koira elää kanssamme perheenjäsenenä ja näemme sen joka päivä, jää hiljalleen tapahtuvat muutokset, kuten aistien heikkeneminen, helposti huomaamatta.

Iän mukana koiralle saattaa tulla myös sairauksia, jotka vaikuttavat koiran ruokahaluttomuuteen. Koiran niveliä saattaa kolottaa tai sillä on muita kipuja. Koira osaa myös taitavasti peittää kipunsa eikä valita ennen kuin se on todella sairas. Eläinlääkärit tekevät varta vasten vanhoille koirille suunnattuja terveystarkastuksia ja sellaisen vuositarkastus on hyvä tehdä jokaiselle ikääntyneelle lemmikille.

Kuulon heikkeneminen

Koiran kuulon heikkeneminen on ikääntyvälle koiralle tavallista. Omistaja saattaa huomata koiran kuulon heikkenemisen siitä, että koiran koira säikähtää asioita, joita se on aiemmin kuullut ja osannut varautua niihin. Varsinkin, jos koira nukkuu, se ei heikentyneen kuulon vuoksi helposti herää ympäristössä kuuluviin ääniin samalla tavalla kuin nuorempana. Vanhan koiran uni on usein “syvää unta”, toisin kuin nuorempana koiran nukkuu kevyttä ns. “koiran unta”. Vaikka kuulo heikkenee, vanha koira oppii helposti ymmärtämään käsimerkkejä. Lisäksi perheen tutut ja turvalliset rutiinit ovat jo aiemmin opittuja, joten koiran jokapäiväinen elämä voi jatkua kuulon heikettyä aivan kuten ennenkin.

Hajuaistin heikkeneminen

Kuulon lisäksi myös koiran hajuaisti heikkenee ikääntymisen myötä, joten on tärkeää, että vanhalle koiralle tarjottava ruoka on maittavaa ja korkealaatuisista raaka-aineista valmistettu, jolloin se tuoksuu hyvältä ja houkuttelee koiraa ruokakupille. Heikkolaatuinen, aisteja hivelemätön ruoka on hyvin tavallinen syy sille, että vanha koira ei syö.

Vanha koira ei syö

Koska seniorivuosia viettävän koiran askeleet hidastuvat ja koiran energian tarve vähenee, se ei tarvitse ravintoa yhtä paljon kuin ennen. Koiravanhuksen vähentynyt energiantarve saattaa joskus tuntua siltä, että vanha koira ei syö “mitään”, vaikka kyse on normaalista energia tarpeen vähenemisestä. Vaikka ravinnontarve vähenee, ruoan määrän ei tulisi vähentyä. Siksi vanhalle koiralle pitäisi tarjota juuri vanhalle koiralle tarkoitettua, hyvälaatuista ruokaa.

  • CLINIVET Adult Senior on vehnätön seniori-ikäiselle koiralle koiranruoka, joka sisältää laadukasta proteiinia ja huippulaatuisia omega-rasvahappoja.
  •  Lyder Nivel on kotimainen koiranruoka, joka sisältää runsaasti nivelaineita, jotka voitelevat vanhan koiran niveliä. Voidaan tarjoilla sellaisenaan tai kuivaruoan päällä antamaan makua.

Jos seniori-ikäisen koiran ruokavalio on kunnossa ja vanha koira ei syö säännöllisesti, laihtuu tai muuten voi huonosti, se ei ole normaalia ja koiran kannattaa pikaisesti viedä eläinlääkärin tarkastukseen.

Vanha koira tarvitsee vanhalle koiralle tarkoitettua ravintoa

Koska vanhan koiran energiantarve pienenee, niin hyvälaatuisten proteiinien ja korkealaatuisten rasvojen saanti korostuu. Siksi vanhalle koiralle suositellaan varta vasten seniori-ikäiselle koiralle tarkoitettua ravintoa, jossa on otettu huomioon ikääntyneen koiran muuttuneet ravitsemustarpeet.

Vanhan koiran ruokasuositukset

  1. CLINIVET Adult Senior on vehnätön seniori-ikäiselle koiralle koiranruoka, joka sisältää laadukasta proteiinia ja huippulaatuisia omega-rasvahappoja.
  2.  Lyder Nivel on kotimainen koiranruoka, joka sisältää runsaasti nivelaineita, jotka voitelevat vanhan koiran niveliä. Voidaan tarjoilla sellaisenaan tai kuivaruoan päällä antamaan makua.

Jos kaipaat lisää lukemista, tutustu myös artikkeleihin:

  Vanhan koiran ruoka on tehty hyvistä raaka-aineita
  Senior koiranruoka ikääntyvälle koiralle
  Koiran nivelrikko on kivulias sairaus

Lähetä kommentti

Piditkö tästä kirjoituksesta? Mistä muusta aiheesta haluaisit lukea? Jätä rohkeasti juttuvinkki.

Sairastaako tai onko sinun seniori-ikäinen koirasi kärsinyt ruokahaluttomuudesta? Minkälaiset toimenpiteet sinun koirasi kanssa ovat tehonneet ja mitkä ovat sellaisia toimia, mistä ei ole ollut hyötyä. Jos haluat jakaa oman tarinasi ja kokemuksesi muiden kanssa, lähetä se meille julkaistavaksi.

Onko sinulla jokin muu valmis artikkeli, jonka haluat lähettää meille ja jakaa muiden luettavaksi? Julkaisemme mielellämme juttuja ja tarinoita koirien ja kissojen jokapäiväisestä elämästä, harrastuksista, kommelluksista ja puuhastelusta. Artikkelit voivat liittyä myös lemmikin kanssa lomailuun tai vaikkapa matkustamiseen. Mukavia tarinoita lukevat mielellään niin vakituiset asiakkaat kuin satunnaisesti sivuilla vierailevat lemmikkien omistajatkin. Myös kuvat ovat tervetulleita kunhan sinulla on kuviin oikeus lähettämiisi kuviin. 

Kotimaiset, elintarvikelaatuiset Lyder koirien erikoisruokavaliot valmistaa: lyderpetfood.fi