Koira pelkää raketteja ja ilotulitusta

Moni koira pelkää raketteja ja ilotulitusta, mitkä molemmat ovat myös luonnossa eläville eläimille suuri stressinaiheuttajia. Monet tahot ovatkin viime vuosina vähentäneet tai kokonaan uudenvuoden ilotulituksen järjestämisen.

Rakettien pauke sekä muut vuoden vaihtumiseen liittyvät kovat ja epämiellyttävät äänet aiheuttavat koirien lisäksi myös kissoille ahdistusta ja pelkoa, joihin voi varautua ennalta.

Lemmikin omistajan on hyvä valmistautua hyvissä ajoin tekemään koiran olo mahdollisimman mukavaksi. Vuoden vaihteen ilotulitus ei koskaan tule yllättäen.

Koira pelkää raketteja

Valmistaudu siihen, että koira pelkää ilotulitusta

Tuskin kenellekään lemmikin omistajalle vuosittainen ilotulitus ja siihen liittyvät lemmikkien pelkotilat ja ahdistus tulee yllätyksenä, joten koirien ja kissojen olon lievittämiseen kannattaa varautua hyvissä ajoin etukäteen.

Uuden vuoden aattona, ennen kuin ensimmäisiä raketteja ammutaan, kannattaa ulkoiluttaa lemmikit, jolloin niitä ei tarvitse viedä ulos kaikkein pahimpaan aikaan. Varmista, että koiralla on ehjät ja turvalliset varusteet, joista koira ei pelästyessäkään pääse livahtamaan karkuun, sillä paniikissa juokseva koira ei pysty kuuntelemaan tänne-kutsuja, ja voi helposti jäädä auton alle.

Ulkoilun jälkeenkin kannattaa pitää kaikki lemmikit kytkettyinä, sillä yllättävät, kovat ja epämiellyttävät äänet saattavat säikäyttää ne karkuteille.

Kun koira pelkää ilotulitusta, älä jätä sitä yksin

Ulkoilun jälkeen lemmikit kannattaa pitää rauhallisessa, tutussa ja turvallisessa ympäristössä sisätiloissa, missä on mahdollisimman rauhallista. Pelkääviä lemmikkejä ei tule jättää yksin. Vaikka peloissaan oleva koira olisi linnoittautunut piiloon sängyn alle, omistajan on hyvä olla niiden seurana ja turvana niin kauan, että tilanne taas normalisoituu.

Koira pelkää ilotulitusta

Pelkäävää ja ahdistunutta lemmikkiä ei tule jättää edes hetkeksi yksin eikä sitä tule missään nimessä viedä ulos ”siedätyshoitoon”, sillä koiran kokema pelko on ihan yhtä voimakasta kuin ihmisen pelko, ja tyypillisesti pelko voimistuu, jos sille altistuu toistuvasti.

Koiran pelkotilaa ei kannata vähätellä

Kun koira tai kissa pelkää tiettyjä tilanteita, pelkotiloja ei kannata vähätellä vaan hoitaa. Olipa kyseellä ukkonen, automatkat, käynnit eläinlääkärillä, trimmaajalla tai vaikkapa koiranäyttelyssä, se saattavat jäädä lemmikkien mieleen ahdistavina tapahtumina, joita ne pelkäävät jatkossakin.

Näihin lemmikkien erilaisiin stressitilojen oireisiin voidaan lisätä myös eroahdistus, joka on monelle lemmikille ja lemmikin omistajalle jokapäiväinen harmaiden hiusten aiheuttaja, sillä kukapa haluaisi jättää aamulla töihin lähdettäessä lemmikkinsä itkemään oven taakse.

Markkinoilla on useita pelkotiloja ja ahdistusta lievittäviä valmisteita, joita on hyvä käyttää apuna ja jotka kannattaa hakea eläinlääkäriltä hyvissä ajoin ennen h-hetkeä.

Kun koira pelkää raketteja

  1. Pidä koira ja ilotulitteet erillään: Älä vie koiraa paikkoihin, missä raketteja ammutaan.
  2. Luo koiralle kotoisa olo: Älä jätä koiraa yksin, vaan viettäkää yhdessä rauhallinen koti-ilta. Älä hössötä, sillä jos koira pelkää ilotulitusta, outo käytös voi pahentaa tilannetta.
  3. Ulkoiluta ennen ja jälkeen: Rakettien ampumiseen on sallittu tietty ajanjako, mutta siihen ei voi luottaa, että muutoin olisi hiljaista ja rauhallista. Ulkoiluta koirasi ajoissa ja uudestaan, kun viimeisetkin juhlijat ovat käyneet nukkumaan.
  4. Hemmottele koiraa: Järjestä koiralle jotain sille todella mieluisaa puuhaa ja virikkeitä; esimerkiksi leikkejä ja herkkuja.
  5. Tutut äänet: Esimerkiksi TV:n katselu yhdessä voi rauhoittaa koiraa, sillä tunnetusti tutut äänet rahoittavat jos koira pelkää raketteja.

Ruokasuosituksia

  1. CLINIVET Adult Light on vehnätön kevytruoka, joka auttaa tasapainottamaan koiran vatsan toimintaa
  2. CLINIVET Grain Free Chicken on viljaton kananlihasta valmistettu koiranruoka kaikille nuorille ja aikuisille koirille
  3. CLINIVET Sensitive Fish on viljaton kalastaa valmistettu koiranruoka ruoka kaikille nuorille ja aikuisille koirille, myös herkille koirille
  4. Lyder Vatsa, on kotimainen koiranruoka, mikä on kehitetty varta vasten vatsa- ja suolisto-ongelmista kärsiville koirille. Se sisältää probiootteja, jotka tukevat koiran vatsan toimintaa ja tasapainottavat vatsan normaalia bakteerikantaa, jolloin koiran suolen toiminta normalisoituu.

Lähetä kommentti

Piditkö tästä kirjoituksesta? Mistä muusta aiheesta haluaisit lukea? Jätä rohkeasti juttuvinkki.

Onko sinulla ollut tilannetta, jolloin koira pelkää raketteja ja ilotulitusta?

Miten tilanteista on selvitty? Jos haluat jakaa oman tarinasi ja kokemuksesi muiden kanssa, lähetä se meille julkaistavaksi.

IBD - Koiran krooninen suolistotulehdus

Onko sinulla jokin muu valmis artikkeli, jonka haluat lähettää meille ja jakaa muiden luettavaksi? Julkaisemme mielellämme juttuja ja tarinoita koirien ja kissojen jokapäiväisestä elämästä, harrastuksista, kommelluksista ja puuhastelusta. Artikkelit voivat liittyä myös lemmikin kanssa lomailuun tai vaikkapa matkustamiseen. Mukavia tarinoita lukevat mielellään niin vakituiset asiakkaat kuin satunnaisesti sivuilla vierailevat lemmikkien omistajatkin. Myös kuvat ovat tervetulleita kunhan sinulla on kuviin oikeus lähettämiisi kuviin. 

Kotimaiset, elintarvikelaatuiset Lyder koirien erikoisruokavaliot valmistaa: lyderpetfood.fi