Koiranpennun ruokamäärä kasvaa pennun mukana.

Koiranpennun ruokamäärä kasvaa pennun kasvun mukana

Koiranpennun ruokamäärä vaihtelee suuresti pennun iän, koon, rodun ja aktiivisuuden mukaan. Lisäksi kasvuolosuhteet ja ravinnon energiapitoisuus vaikuttavat pennun tarvitsemaan päivittäisen ravinnon määrään. Näistä syistä ei voida yksiselitteisesti sanoa, mikä on oikea koiranpennun ruokamäärä grammoina tai desilitroina.

Tiedämme kuitenkin, että koiranpennun tarvitsema ruoan määrä kasvaa pennun kasvun mukana ja kun pennun nopein kasvuaika on ohi, koiranpennun tarvitseman energian määrä suhteessa sen kokoon vähenee.

Koiranpennun ruokamäärä kasvaa pennun mukana.

Sopiva määrä ruokaa pennulle

Kasvavat koiranpennut tarvitsevat energiapitoisempaa ruokaa kuin aikuiset koirat, sillä kasvuaikana pentu tarvitsee runsaasti energiaa kasvamiseen ja kehittymiseen. Lisäksi koiranpennun päivittäinen ruokamäärä tulee jakaa useaan eri osaan, sillä pennun pieneen vatsaan ei mahdu paljoa ravintoa kerralla eikä pienen koiranpennun herkkää vatsaa ole suunniteltu sulattamaan suuria ruoka-annoksia.

Jos pentukoiralle tarjoillaan varta vasten koiranpennulle tarkoitettua kuivaruokaa, ravinnon annostelu on huomattavasti helpompaa, kuin jos pentukoira syö vaikkapa raakaravintoa tai kotiruokaa, jolloin kaikki pennulle tarjoiltavat raaka-aineet tulee mitata tai punnita erikseen ja kaikista pennun tarvitsemista ravinteista pitää huolehtia erikseen.

Koiranpentujen valmisruoat sisältävät huomattavasti paljon enemmän energiaa kuin aikuisten koirien ruoat ja pennuille tarkoitettujen penturuokien nappulakoko on tavallisesti pienempi kuin aikuisten koirien ruoissa. Vaikka kaikkien koiran penturuokien pusseissa on annostelutaulukko, missä on arvio tietyn kokoisen pennun tarvitsemasta ruokamäärästä, kyse on ainoastaan arviosta, sillä pennun tarvitsemaan ruokamäärään vaikuttavat monet asiat kuten esimerkiksi pennun aktiivisuus, ikä ja rotu. Myös olosuhteet, kuten kylmä sää lisää pennun ravinnontarvetta.

Koiranpennun ruokinta taulukko CLINIVET penturuoalle

koiranpennun ruokinta taulukko

Sopiva koiranpennun ruokamäärä

Koiranpennun ruokamäärä on sopiva silloin, kun pentu on optimaalisessa kunnossa. Pieni pentu saa olla pentuaikana hieman pyöreävatsainen ja pienelle pennulle voi usein tarjoilla niin paljon ruokaa kuin pentu jaksaa syödä. Ylipaino ei ole pienten pentujen ongelma, koirien paino-ongelmat tulevat vasta myöhemmällä iällä.

Jos itsellä ei ole tarkkaa tietoa pennun tarvitsemasta ruokamäärästä, kannattaa tarjoilla koiranruokapussissa mainittu ruoka-annos ja säätää annoskokoa pennun ruokahalun mukaan. Koska pentu kasvaa koko ajan, myös pennun tarvitsemat annoskoot kasvavat koko kasvukauden ajan. Se koiranpennun ruokamäärä, mikä tänään on sopiva määrä ruokaa pennulle, voi olla ensi viikolla jo liian pieni.

Hyviä penturuokia koiranpennulle

  1. CLINIVET Puppy on korkealaatuinen täysravinto kaikille pienten ja keskikoisten koirien pennuille sekä tiineille ja imettäville emoille.
  2. CLINIVET Large Puppy on kehitetty vasta vasten isojen ja jättikokoisten koirien pennuille sekä tiineille ja imettäville emoille.

Molemmat sisältävät kaikki tarvittavat ravinteet pennun täysipainoiseen kasvuun ja kehitykseen. 

Jos kaipaat lisää lukemista, tutustu myös artikkeleihin:

  Koiran ruokinta taulukko
  Koiranpennun hoito on antoisaa ja palkitsevaa
  Ison pennun ruokinta on asia, johon kannattaa panostaa
  Koiranpennun ruokavalio perustuu hyvälaatuiseen lihaan
  Hyvä penturuoka on sijoitus koiran terveyteen ja hyvinvointiin

Lähetä kommentti

Piditkö tästä kirjoituksesta? Mistä muusta aiheesta haluaisit lukea?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Mistä muusta aiheesta haluaisit lukea? Jätä rohkeasti juttuvinkki.

Onko sinulla tai onko sinulla ollut koiranpentu? Jos haluat kirjoittaa ja jakaa meille tapahtumia koiranpennun elämästä, lähetä meille rohkeasti juttuja, kuvia tai videoita. Lukijat rakastavat lukea muiden kokemuksia ja ajatuksia pennun pentuajan elämästä ja samalla tutustua erilaisiin koirarotuihin ja saada tietoa niiden hoidosta, kehityksestä, koulutuksesta ja kommelluksista. Onko sinulla ollut haasteita löytää sopiva koiranpennun ruokamäärä omalle pennulle? Jos haluat jakaa oman tarinasi ja kokemuksesi muiden kanssa, lähetä se meille julkaistavaksi.

Tai onko sinulla jokin muu valmis lemmikkiisi liittyvä artikkeli, jonka haluat lähettää meille ja jakaa muiden luettavaksi? Julkaisemme mielellämme juttuja ja tarinoita koirien ja kissojen jokapäiväisestä elämästä, harrastuksista, kommelluksista ja puuhastelusta. Artikkelit voivat liittyä mihin tahansa aiheeseen, vaikkapa lemmikin kanssa lomailuun tai vaikkapa matkustamiseen. Mukavia tarinoita lukevat mielellään niin vakituiset asiakkaat kuin satunnaisesti sivuilla vierailevat lemmikkien omistajatkin. Myös kuvat ovat tervetulleita kunhan sinulla on kuviin oikeus lähettämiisi kuviin. 

Kotimaiset, elintarvikelaatuiset Lyder koirien kissan- ja koiranruoat valmistaa: lyderpetfood.fi ja CLINIVET koiranruokasarja valmistetaan vihreästä luonnosta tunnetussa Pohjois-Irlannissa. Kun panostat hyvälaatuiseen koiranruokaan, panostat koirasi terveyteen ja hyvinvointiin.