Koiranpennun ruokavalio perustuu hyvälaatuiseen lihaan.

Koiranpennun ruokavalio perustuu hyviin raaka-aineisiin

Koiranpennun ruokavalio koostuu samoista raaka-aineista kuin aikuisen koiran ruokavalio, mutta se on paljon energiapitoisempaa. Pennun ravinnossa on tärkeää, että ruoka on helposti sulavaa, vatsaystävällistä ja siinä on kaikki koiranpennun kasvamiseen ja oikeassa suhteessa sen tasapainoiseen kehitykseen tarvitsemat ravinteet.

On tärkeää, että juuri koko pentuajan ruoka ja ruokinta on korkealaatuista, sillä kasvuiässä oleva koiranpentu on altis kasvuaikana tapahtuville kasvuhäiriöille, joista tunnetuin lienee lonkkadysplasia, josta käytetään kansan kielellä nimitystä lonkkavika.

Kasvuaikana tulleita kasvuhäiriöitä ei pysty enää myöhemmin korjaamaan, joten on tärkeää, että koiranpennun ruokavalio on korkealaatuista koko pentuajan.

Koiranpennun ruokavalio perustuu hyvälaatuiseen lihaan.

Koiranpennun ruokavalio perustuu hyvälaatuiseen lihaan

Koiranpentu tarvitsee kasvaakseen runsaasti hyvälaatuisia proteiineja. Hyvä proteiininlähde on liha ja lihoista kananliha tunnetaan ruokakunnan eliittinä, sillä kananlihasta pentu saa kaikki tarvittavat aminohapot. Lisäksi kananliha on helposti sulavaa ravintoa ja koiran mielestä erittäin maukasta ravintoa.

Kananlihan lisäksi myös kala on loistava proteiininlähde ja kalan sisältämien arvokkaiden omega-3 -rasvahappojen vuoksi erittäin suositeltavaa ravintoa koiralle. Yleisesti voidaan sanoa, että mitä rasvaisempaa kala on, sen terveellisempää se on, koska juuri kalan rasvasta ja öljystä saadaan koiralle elintärkeitä EPA ja DHA -rasvahappoja. Kalalajin lisäksi myös kajojen elinympäristö vaikuttaa oleellisesti siihen, kuinka paljon kala sisältää näitä rasvahappoja, sillä villinä, isoissa valtamerissä uivat ja ruokailevat kalat ovat huomattavasti terveellisempiä kuin altaassa kasvaneet ja rehuilla ruokitut kalat.

Nämä Molemmat valkoiset lihat ovat erittäin terveellisiä. CLINIVET Puppy ja CLINIVET Large Puppy sisältävät molemmat kanaa ja kalaa ja ovat loistavia koirapennun ruokavalion perustana.

Penturuokien hyvälaatuiset rasvat ja öljyt

Kuten jo edellä kerrottiin, lihan lisäksi koiranpentu tarvitsee tasapainoiseen kehitykseen myös hyvälaatuisia rasvoja ja öljyjä. Sen lisäksi, että rasvat ja öljyt sisältävät energiaa, koiranpentupentu saa niistä myös tärkeitä voiteluaineita iholle, turkille, rustoille ja nivelille sekä aivojen ja näkökyvyn kehittymiseen ja oppimiseen tarvittavia elintärkeitä omega-3 DHA -rasvahappoja.

Korkealaatuinen koiranpennun ruokavalio sisältää usein kalaöljyjen lisäksi myös jotakin korkealaatuista kasvikunnasta peräisin olevaa öljyä. Hyviä kasvinunnan öljyjä saa esimerkiksi hampusta, jota meillä Suomessa on saatavana kotimaisena öljynä.

Koiranpennun ruokavalio ja ravinteet

Kasvava koiranpentu tarvitsee sen nopeana kasvuaikana paljon tärkeitä ravinteita, jotka tukevat pennun tasapainoista kasvua ja ehkäisevät kasvuaikana muodostuvien kasvuhäiriöiden syntymistä. Tämä on erittäin tärkeää, sillä jo syntyneitä kasvuhäiriöitä ei pysty enää jälkeenpäin korjaamaan. Jos koiran etujalat vääntyvät kasvuaikana vinoon ravintoköyhän ravinnon vuoksi, tilannetta ei voi siis aikuisena enää korjata. Muita tunnetuimpia kasvuhäiriöitä ovat lonkkanivelen ja kyynärnivelen kasvuhäiriöt.

Monet tärkeät ravinteet ovat riippuvaisia toisistaan, yhden ravinteen olemassa olo on edellytys toisen imeytymiselle ja joidenkin ravinteiden keskinäinen suhde on tärkeämpää kuin niiden määrä. Siksi purkista lisätty yksittäinen ravinne saattaa olla haitallista ja aiheuttaa samoja oireita kuin ravinteiden puutos. Tästä syystä korkealaatuinen penturuoka on sijoitus koiran tulevaisuuteen eikä hyvälaatuiseen penturuokaan tarvitse eikä saa lisätä vitamiinipurkeista synteettisiä lisäravinteita.

Laadukas penturuoka ehkäisee kasvuhäiriöiden syntymisen

CLINIVET Puppy ja CLINIVET Large Puppy ovat molemmat huippulaatuisia täysravintoja kaikille koiranpennuille. Molemmat Clinivet penturuoat sisältävät oikeassa suhteessa kaikki tarvittavat ravinteet pennun täysipainoiseen kasvuun ja kehitykseen. CLINIVET Puppy on loistava valinta kaikille pienille ja keskikoisille koiranpennuille sekä tiineille ja imettäville emoille ja isoille ja jättirotuisten koirien pennuille sekä emoille sopiva vaihtoehto on CLINIVET Large Puppy.

Jos kaipaat lisää lukemista, tutustu myös artikkeleihin:

  Terveellinen pentukoiran ruoka
  Ison pennun ruokinta on asia, johon kannattaa panostaa
  Hyvä penturuoka on sijoitus koiran terveyteen ja hyvinvointiin
  Koiranpennun ruokamäärä kasvaa pennun mukana

Lähetä kommentti

Piditkö tästä kirjoituksesta? Mistä muusta aiheesta haluaisit lukea?

Onko sinulla tai onko sinulla ollut koiranpentu? Minkälainen koiranpennun ruokavalio on parhaiten sopinut juuri sinun koiralle? Minkälainen koiranpennun ruokavalio taas ei ole sopinut. Jos haluat kirjoittaa meille tarinoita omista lemmikeistäsi ja lemmikkisi elämästä ja jakaa niitä muiden lukijoiden kanssa, lähetä meille rohkeasti artikkeli, kuvia tai videoita. Lemmikkien omistajat rakastavat näitä artikkeleita ja lukevat niitä mielellään. Muistathan, että sinulla pitää olla oikeus jakamiisi teksteihin, kuviin ja videoihin.

Kotimaiset, elintarvikelaatuiset koiran- ja kissanruoat valmistaa lyderpetfood.fi