Koiran vähärasvainen ruokavalio - Koiran laihdutuskuuri

Koiran vähärasvainen ruokavalio

Koiran vähärasvainen ruokavalio ei ole tarkoitettu ainoastaan ylipainoisille tai lihaville koirille, vaan se on ihanteellinen vaihtoehto monelle muullekin koiralle. Koiran vähärasvainen ruokavalio sopii painonhallinnan lisäksi myös niille koirille, jotka tarvitsevat esimerkiksi jonkin sairauden tai vaivan takia vähärasvaista ravintoa tai vaikkapa ylipainon ennaltaehkäisyyn.

Toisin kuin usein luullaan, vähärasvaisen koiranruoan ei tarvitse olla epäterveellistä tai pahan makuista. Valitsemalla laadukkaista raaka-aineista valmistettu kevytruoan, myös koiran laihdutusruoka voi olla terveellistä ja herkullista. Esimerkiksi CLINIVET Adult Light ja kotimainen Lyder Light ovat molemmat vähärasvaisia, maistuvia dieettiruokia koiralle.

Kenelle koiran vähärasvainen ruokavalio sopii?

  1. Koiran ylipainon hoitoon
  2. Koiran ylipainon ennaltaehkäisyyn
  3. Närästyksestä kärsivälle koiralle
  4. Löysästä ulosteesta kärsivälle koiralle
  5. Suoliston (IBD) tasapainottamiseksi
  6. Haiman ja sapen sairauksista kärsivälle koiralle eläinlääkärin ohjeiden mukaan
Koiran vähärasvainen ruokavalio - Koiran laihdutuskuuri

Milloin koira tarvitsee vähärasvaista ruokaa?

Yleisin syy siihen, miksi koiran omistaja päätyy ostamaan koiralle vähärasvaista koiranruokaa, on se, että koiran vyötärölle on kertynyt ylimääräisiä senttejä. Ylipainoiset koirat ovat katukuvassa varsin tavallinen näky, sillä tutkimusten mukaan lähes puolet koirista kantaa mukanaan ylimääräisiä kiloja. Ylipaino ja lihavuus heikentävät koiran hyvinvointia ja altistavat koiran monelle vakavalle sairaudelle.

Seniori-ikäisen koiran painonnousu

Kun koiran vanhenee, sen aineenvaihdunta hidastuu. Tästä syystä vähärasvainen ruokavalio on usein seniori-ikäisille koirille tarpeen, vaikka koiralla ei olisi nuoruusvuosina ollut paino-ongelmia. Esimerkiksi CLINIVET Adult Senior on vanhenevan koiran oma senioriruoka, joka sisältää huippulaatuisia proteiineja, mutta vähemmän rasvaa kuin aikuisen koiran ruoat ja on kehitetty erityisesti vanhenevan koiran tarpeisiin.

Sairaan tai toipilaskoiran painonnousu

Vähäkalorinen koiranruoka saattaa olla tarpeen myös koiran sairastaessa tai toipilasaikana tai jos jostain muusta syystä koiran liikkuminen ja energian kulutus on vähäistä. Esimerkiksi jonkin tapaturman, onnettomuuden tai leikkauksen jälkeen koira on eläinlääkäri on määrännyt koiran lepoon, jolloin energiaa kuluu tavallista vähemmän ja koiralle saattaa huomaamatta kertyä ylimääräistä painoa.

Yleisimpiä sairauksia ja vaivoja, jolloin koiralle suositellaan kevyttä ruokaa, ovat haiman ja sapen sairaudet, suolisto-ongelmat (IBD), närästys, toistuva löysä uloste tai ripuli. Näihin ongelmiin vähärasvainen koiranruoka saattaa tuoda avun nopeastikin ja koira voi olla vähärasvaisella ruokavaliolla koko sen elämän ajan.

Steriloinnin tai kastroinnin jälkeen

Steriloinnin tai kastroinnin jälkeen koiran aineenvaihdunta usein hidastuu, mikä voi johtaa siihen, että toimenpiteen jälkeen koiran paino nousee. Lisäksi steriloinnin ja kastroinnin jälkeen hormonaaliset muutokset voivat vaikuttaa koiran ruokahaluun ja syömiseen. Monet koirat saattavat tuntea enemmän nälkää tai jopa pohjatonta ruokahalua ja haluavat syödä enemmän kuin ennen sterilointia tai kastrointia. Koiran vähärasvainen ruokavalio auttaa pitämään annoskoot kohtuullisen kokoisena, jolloin koiran ei tarvitse olla nälissään.

Steriloinnin ja kastroinnin jälkeen on tärkeää seurata koiran painoa ja huolehtia riittävästä liikunnasta. Tarjoiltavan ruoan määrä ja laatu ovat tärkeitä koiran hyvinvoinnin kannalta ja jotta koiran paino pysyy terveellisellä tasolla. Lisäksi säännöllinen liikunta auttaa pitämään koiran kunnossa ja ehkäisemään painonnousua.

Minkälainen on koiran vähärasvainen ruokavalio?

Kuten kaikki muutkin koiranruoat, myös kevytruoan tulee perustua korkealaatuiseen lihaan. Hyvälaatuisia lihoja ovat esimerkiksi kananliha ja kalanliha, sillä niistä koira saa terveellisiä lihaproteiineja.

Korkealaatuinen vähärasvainen koiranruoka sisältää myös hyvälaatuisia, terveellisiä öljyjä ja rasvoja, sillä ne ovat ensiarvoisen tärkeitä koiran terveydelle ja hyvinvoinnille. Rasvojen tehtävä on esimerkiksi huolehtia koiran nivelten ja rustojen hyvinvoinnista, pitää ne liikkuvina ja terveinä myös koiran vanhemmalla iällä.

Proteiinien ja rasvojen laadulla on suurempi merkitys koiran terveyteen kuin niiden määrällä. Hyviä, terveellisiä proteiineja, rasvoja ja öljyjä koira saa esimerkiksi kananlihaa ja/tai rasvaisia kaloja sisältävistä koiranruoista.

Terveellinen ja maistuva koiran vähärasvainen ruokavalio

  1. CLINIVET Adult Light on vähärasvainen koiran kuivaruoka, joka sopii kaikille aikuisille koirille
  2. Lyder Light on kotimainen, vähärasvainen koiralle.
  3. CLINIVET Adult Senior on kevyempi koiranruoka ikääntyville ja vanhoille koirille
  4. CLINIVET Sensitive Fish on kevyempi, kalasta valmistettu viljaton koiranruoka. Myös herkille koirille.

Nämä kaikki ovat täysravintoja, joten niitä voi tarjoilla joko yhdessä tai erikseen. Sen lisäksi, että nämä ovat kevyitä ja terveellisiä, ne myös erittäin hyvän makuisia ruokia!

Jos kaipaat lisää lukemista, tutustu myös artikkeleihin:

  Koiran ylipaino on terveysriski
  Koiran laihdutus
  Koiran laihdutuskuuri
  Omega-6 ja omega-3 rasvahappojen merkitys koirille

Lähetä kommentti

Piditkö tästä kirjoituksesta? Mistä muusta aiheesta haluaisit lukea?

Kotimaiset Lyder koiranruoat valmistaa: Lyder