Koiran ruokamäärä – sopivan annoskoon mittaaminen

koiran ruokamäärä

Koiran ruokamäärä voi vaihdella suuresti ja siksi on vaikea desilitroissa tai grammoissa aivan tarkkaa määrää sanoa, paljonko koira tarvitsee ravintoa, mutta ohjeellisia arvoja voidaan antaa.

Koiran tarvitsemaan ruoan määrään vaikuttaa mm. koiran ikä, rotu ja aktiivisuus sekä tietysti ravinnon laatu ja ravinnon sisältämä energiamäärä. Myös olosuhteet vaikuttavat koiran ruokamäärään. Kesällä kun lämmintä, koira tarvitsee vähemmän energiaa kuin talvella, jolloin on kylmää ja energiaa tarvitaan lämpimänä pysymiseen.

Koiran ruokamäärä ja ikääntyminen

Pentu tarvitsee energiaa kasvamiseen ja kun pennun kasvu hidastuu rodusta riippuen puolen vuoden iän jälkeen, sen ravinnon tarve vähenee. Ja kun taas aikuinen koira ikääntyy, sen perusaineenvaihdunta hidastuu ja on jälleen syytä tarkistaa koiran tarvitsema ruokamäärä. Samalla kun tarkistetaan ravinnon määrä, on syytä vaihtaa koiran ravinto koiran ikään sopivaksi. Tärkeää on pitää huolta siitä, että koiran ravinto on kaiken aikaa hyvälaatuista. Kun koira vanhenee, sen saaman ruoan laatu ja maistuvuus ovat entistä tärkeämpi koiran hyvinvoinnin kannalta.

Vinkki: CLINIVET Adult Senior on laadukas koiranruoka vanheneville koirille.

Koiran ruoan energiapitoisuus

Koirille tarkoitettujen ruokien energiapitoisuudet vaihtelevat hyvin energiapitoisesta erittäin kevyeen, jolloin koiran tarvitsema ravinnon määrä vaihtelee paljon sen mukaan, miten energiapitoista ravintoa koiralle tarjoillaan. Jos koiralle tarjoillaan kuivaruokaa, sen annostelu on huomattavasti helpompaa, kuin jos koiralle tarjoillaan vaikkapa raakaruokaa, jolloin kaikki koiralle tarjoiltavat raaka-aineet tulee mitata tai punnita erikseen.

Koirien valmisruokien valikoimaan mahtuu paljon erilaisia vaihtoehtoja hyvin energiapitoisista penturuoista vähärasvaisiin laihdutusruokiin. Koiranruokapussin mukana tulee aina jonkinlainen ohjeellinen taulukko, missä on arvio tietyn painoisen koiran tarvitsemasta päivittäisestä ruokamäärästä. Huomaa, että kyse on vain arviosta. Jos oikean koiranruoan valitseminen tuntuu hankalalta, kannattaa valita sellainen vaihtoehto, joka sopii kaikille koirille.

Vinkki: CLINIVET Grain Free Chicken on täysin viljaton koiranruoka, joka sopii kaikille nuorille ja aikuisille koirille.

Sopiva koiran ruokamäärä

Koiran ruokamäärä on sopiva silloin, kun koira on optimaalisessa kunnossa. Hyvässä kunnossa oleva koira ei ole liian laiha eikä myöskään ylipainoinen. Jos itsellä ei ole tarkkaa ajatusta koiran tarvitsemasta ruokamäärästä, kannattaa valita keskienerginen kuivaruoka ja tarjoilla sitä koiranruokapussiin painetun valmistajan arvion mukainen annoskoko. On nopeasti nähtävissä, jos annoskoko on koiralle liian pieni, jolloin koira laihtuu ja nälkäiseksi ja jos taas liian iso, koira lihoo. Tämän mukaan säädetään ruoan määrä vastaamaan koiran tarvitsemaa energian määrää.

Koiran ruokamäärä dl

Kun omalle koiralle sopiva annoskoko on löytynyt ja jos annoskoko on löytynyt vaa’an tai mittakupin avulla, voi sen myös mitata desilitran tai litran mitalla, sillä on hyvä tietää paljonko on sopiva koiran ruokamäärä dl (desilitroina). Siitä on apua silloin, jos vaakaa tai mittakuppia ei ole saatavana.

Ruokasuosituksia

CLINIVET -koiranruoat ovat laadukkaita koiranruokia, jotka sopivat kaikille koirille. CLINIVET Adult JuniorCLINIVET Grain Free Chicken ja CLINIVET Sensitive Fish sopivat ikään ja kokoon katsomatta kaikille koirille.

Jos kaipaat lisää lukemista, tutustu myös artikkeleihin:

  Koiran ruokinta taulukko,
  Minkälainen on paras koiranruoka
  Aikuisen koiran ravinto ja ruokinta
  Mitä ruokaa koiralle kannattaa antaa

Lähetä kommentti

Piditkö tästä kirjoituksesta? Mistä muusta aiheesta haluaisit lukea?