Basset Hound

Basset Hound tunnetaan surumielisestä katseesta ja suurista roikkuvista korvista. Kun Bassetti tulee vastaan kadulla, se ei taatusti jää keneltäkään huomaamatta.

Rauhallinen ja hyväntahtoinen Basset Hound on kotoisin Britanniasta ja vaikka se kuuluu metsästyskoiriin, tänä päivänä Bassetteja pidetään kuitenkin yleisesti perheissä seura- ja harrastuskoirina.

Rodun suosio on vakiintunut eikä se ole koskaan ollut muotikoira.

Basset hound

Basset Hound metsästyskoirana

Matalaraajainen ja vankkarakenteinen rotu on kehitetty kävelyvauhtia etenevään metsästykseen sopivaksi. Sen huomattavan ylisuuri nahka suojaa koiraa risukkoisessa maastossa.

Bassetin metsästysominaisuudet ovat loistavat.

Rotu tunnetaan erittäin itsepäisenä, joten sen kouluttaminen vaatii kärsivällisyyttä ja huumorintajua. Rotuna se vaatii kunnollisen tapa- ja peruskoulutuksen. Koulutus on tärkeää hallinnan ja hyvien tapojen opettamiseksi.

Luonne

Vaikka Basset on luonteeltaan rauhallinen ja lempeä, se osaa olla myös äärimmäisen itsepäinen. Tästä johtuen sen koulutukseen on syytä varata runsaasti aikaa ja kärsivällisyyttä.

Vaikka rotu on itsepäinen, se ei kuitenkaan ole tyhmä, vaan sen miellyttämishalu on käytännössä nolla. Koulutuksessa kannattaa huomioida, että Bassetti tunnetaan todellisena herkkusuuna, joten makupalat kannattaa pitää mukana aika kun koiralle halutaan opettaa uusia asioita.

Basset Hound on luonteeltaan hyvin seurallinen eikä mielellään jää kotiin yksin. Tämä kannattaa huomioida jo siinä vaiheessa kun suunnittelee pennun hankkimista. Koska rotu on erittäin sosiaalinen, myös urokset tulevat tavallisesti hyvin toimeen keskenään.

Basset Hound

Harrastukset

Vaikka metsästyskäyttö on vuosien saatossa vähentynyt ja nykyään Bassetin pääasiallisin tehtävä on olla seurakoira ja rakastettu, rotu on myös monipuolinen harrastuskoira. Tarkan nenän ansiosta se soveltuu hyvin esimerkiksi jäljestys- ja etsintäkoiraharrastuksiin.

Terveyshaasteet

Basset Hound on verrattain perusterve ja suhteellisen pitkäikäinen rotu, jolla ei ole sellaisia perinnöllisiä sairauksia, jotka lyhentäisivät selvästi koiran elinikää.

Kuten kaikilla roduilla, myös tällä rodulla on omat terveyshaasteensa. Tässä muutama terveysongelma, joita voi esiintyä:

  • Kyynärluun kasvuruston ennenaikainen sulkeutuminen ei ole varsinainen sairaus, vaan johtuu eturaajojen vaurioitumisesta, joka tyylillisesti tapahtuu pentuiän leikeissä.
  • Lonkkadysplasia eli lonkkavika ja nivelrikko ovat monien koirarotujen sairaus, mutta näitä voi tehokkaasti ehkäistä korkealaatuisella ravinnolla ja oikealla liikunnalla. Esimerkiksi kotimainen, elintarvikelaatuinen Lyder Nivel koiranruoka on kehitetty tukemaan koiran nivelten terveyttä.
  • Silmäsairaudet: Koirilla voi ilmetä erilaisia silmäongelmia, kuten esimerkiksi kaihia tai sarveiskalvon haavaumia. Säännölliset silmätarkastukset voivat auttaa havaitsemaan mahdolliset ongelmat ajoissa. Jalostukseen käytettävät koirat on kaikki silmätarkastettuja ja monet kasvattajat tarkastuttavat myös pentujen silmät ennen luovutusikää.
  • Iho- ja korvatulehdukset: Koirilla voi olla herkkä iho, joka altistaa ne erilaisille ihotulehduksille. Lisäksi lappumaiset korvat ovat alttiita tulehduksille. Yleisiä iho-ongelmien aiheuttajia ovat erilaiset allergiat ja ruoka-aineet, joihin suositellaan Lyder Allergia tai CLINIVET Sensitive Fish täysravintoja.
  • Hammasongelmat: Hammasongelmat ovat yleisiä kaikilla koiraroduilla, sillä tutkimusten mukaan jopa 80% aikuisista koirista kärsii huonosta suuhygieniasta. Koirien tyypilliset hammasongelmat ovat plakki, hammaskivi, ientulehdus ja pahanhajuinen hengitys. Säännöllinen hammashoito ja ruokavalio (esim. Lyder Dental) voivat auttaa ylläpitämään koiran suun terveyttä.
  • Lihavuus: Joillakin yksilöillä on taipumus lihoa helposti, mikä voi aiheuttaa erilaisia terveysongelmia kuten nivelvaivoja ja sydän- ja verisuonitauteja. Tasapainoinen ruokavalio ja riittävä liikunta ovat tärkeitä painonhallinnassa. Jo kertyneeseen ylipainoon suositellaan korkealaatuista, vähärasvaista koiranruokaa, esimerkiksi CLINIVET Adult Light ja kotimainen, elintarvikelaatuinen Lyder Light ovat loistavia valintoja.

Muista myös pitää koira aktiivisena ja tarjota sille virikkeellistä ympäristöä.

Korkealaatuinen ruokavalio

Kuten kaikki koirat, myös Bassetit tarvitsevat korkealaatuista ravintoa voidakseen hyvin ja pysyäkseen terveenä. Laadukas kuivaruoka tai märkäruoka ovat molemmat hyviä valintoja.

Hyvälaatuinen ruoka tukee aktiivisen koiran lihasten jaksamista ja ihon ja turkin hyvinvointia. Lisäksi korkealaatuinen ravinto pitää nälän pitkään loitolla ja auttaa koiraa selviytymään päivän aktiviteeteista.

Basset hound

Ruokasuosituksia

Koska korkealaatuisella ravinto on niin tärkeä osa koiran hyvinvointia, tähän on koottu hyviä ruokasuosituksia, jotka ovat Bassetille loistavia vaihtoehtoja.

Jos kaipaat lisää lukemista, tutustu myös artikkeleihin:

   Allergisen koiran ruokinta
   Hypoallergeeninen koiranruoka
  Tutustu myös muihin koirarotuihin

Onko sinulla Bassetti tai onko sinulla joskus ollut? Minkälaisia kokemuksia sinulla on Bassetin kanssa elämisestä?

Jos haluat jakaa tarinasi, lähetä se meille julkaistavaksi.

Basset Hound

Lähetä kommentti

Piditkö tästä kirjoituksesta? Mistä muusta aiheesta haluaisit lukea?

Yhteistyössä: lyderpetfood.fi