Jackrusselinterrieri
Jackrusselinterrieri eli kotoisammin Russeli on toimelias pieni terrieri, joka on erittäin suosittu seurakoira. Rotu on kehitetty maanalaiseen työskentelyyn, mutta kätevän kokonsa ja helppohoitoisuuden vuoksi se sopii mainiosti myös seurakoiraksi kaupunkikoteihin. Rodun suosiosta kertoo se, että Suomessa se on 10 eniten rekisteröidyn koirarodun joukossa ja eniten rekisteröity terrieri.
Tässä artikkelissa kerrotaan rodusta, sen luonteesta, hoidosta ja mahdollisista terveyshaasteista.

Jackrusselinterrieri omaa toimeliaan luonteen
Koska tämä pieni ja vilkas rotu on luonteeltaan toimelias ja aktiivinen, se sopii parhaiten perheeseen, missä ollaan koiran tavoin reippaita ja aktiivisia. Ulkoilevalle ja liikkuvalle omistajalle rotu on loistava lenkkikaveri. Koska rotu on aikanaan jalostettu metsästykseen, joillakin yksilöillä voi edelleen olla riistavietti tallessa. Aktiivinen Russeli kaipaa tekemistä ja tekemisen puute voi laukaista koirassa ei-toivottua käyttäytymistä.
Turkki ja turkinhoito
Jackrusselin turkki voi olla sileää, karheaa (puolikarkea) tai karkeaa.
Sileäkarvaisen Jackrusselinterrierin turkinhoito
Sileäkarvaisen Russelin turkki on kauttaaltaan lyhyttä. Aidolla sileällä ei löydy pidempiä haituvia mistään päin runkoa. Turkinhoito on helppoa. Pesu tarvittaessa ja kampaaminen lyhytpiikkisellä teräskammalla ja kumisualla pärjää mainiosti.
Karhea- ja karkeakarvaisen Jackrusselinterrierin turkinhoito
Karhea- ja karkeakarvaisen Russelin turkki trimmataan nyppimällä. Kypsä karva nypitään myötäkarvaan irti sormilla. Sileää, kiiltävää päälikarvaa ja pohjavillaa ei nypitä vaan trimmauksessa nypitään ainoastaan pitkän hapsottavat karvat.
Saksilla leikkaaminen tekee karkeasta karvasta pehmeän, joten sitä ei suositella, sillä pehmeä turkki ei ole likaa hylkivää eikä suojaa koiraa. Ainoastaan häntää ja tassuja voidaan siistiä suorilla ja ohennussaksilla.
Jackrusselin värit
Rodun turkin pääväri on aina valkoinen.
Väritys voi olla valkoinen punaruskein merkein, valkoinen mustin merkein tai valkoinen punaruskein ja mustin merkein eli tricolor.
Punaruskeiden merkkien sävy voi vaihdella hyvin vaaleasta erittäin syvään pähkinänruskeaan.

Harrastukset
Russelin kanssa voi harrastaa monenlaisia asioita. Näyttelyissä rotu on tavallisesti runsaslukuisesti edustettuna ja näyttelypaikoilla on mahdollisuus nähdä rodun eri värit ja tutustua rotuun paremmin. Mukavia harrastuksia ovat vaikkapa agility tai erilaiset nose-work-lajit tai rodun alkuperäisen tarkoituksen mukaiset metsästyslajit. Koiria näkee silloin tällöin osallistuvan myös koiratanssiin tai muihin harvinaisempiin koiraharrastuksiin. Suurin osa koirista on kuitenkin perheen lemmikkejä, korvaamattomia seuralaisia ja lenkkikavereita.
Minkälaiseen perheeseen Jackrusselinterrieri sopii?
Koska rotu on vilkas ja luonteeltaan toimelias ja aktiivinen, se sopii parhaiten perheeseen, missä ollaan koiran tavoin reippaita ja aktiivisia. Ulkoilevalle ja liikkuvalle omistajalle rotu on loistava lenkkikaveri.
Jackrusselinterrierin pennun hinta
Pennun hinta vaihtelee tyypillisesti 1500-1900 € välillä. Hintaan vaikuttaa mm. pentutilanne, kysyntä ja pennun sukutaulu.

Jackrusselterrierin terveys
Rodun terveystilanne on parantunut viime vuosien aikana ja nykyään voi odottaa yli 12-vuoden elinikää. Korkealaatuista ravintoa pidetään yhtä tärkeimpänä syynä elinvuosien lisääntymiseen.
Kuten kaikilla roduilla, myös tällä rodulla on omat terveyshaasteensa. Tässä muutama terveysongelma, joita voi esiintyä.
- Legg-Perthesin tauti (perinnöllinen lonkkasairaus) johtuu reisiluun pään verenkiertohäiriöstä, jonka syy on tuntematon. Sairaus aiheuttaa luun kuoliota ja surkastumista pienillä koiraroduilla (erityisesti terriereillä) 4–11 kuukauden iässä, johtaen ontumiseen, kipuun ja lihaskatoon.
- Patellaluksaatio eli polvilumpion sijoiltaanmeno on monien pienten koirarotujen sairaus. Sairaus voi olla lievää, vakavaa tai joitain siltä väliltä. Vakaviin tapauksiin leikkaushoito on tarpeen, lievimmät sairauden asteet eivät vaadi erityistoimenpiteitä.
- Silmäsairaudet (harmaakaihi, distichiasisis ja glaukooma): Kaikkien silmäsairauksien varhainen havaitseminen on avainasemassa, jotta voidaan aloittaa asianmukainen hoito mahdollisimman pian. Harmaakaihi on rodulla varsin yleinen ongelma, ja se voi johtaa heikentyneeseen näkökykyyn tai jopa sokeuteen, jos sitä ei hoideta ajoissa. Distichiasis puolestaan on tila, jossa ylimääräisiä karvoja kasvaa silmäluomien reunoilla tai sisäpuolella ärsyttäen silmää ja aiheuttaen kipua. Glaukooma on vakava silmäsairaus, joka voi johtaa pysyviin vaurioihin silmässä, mikäli sitä ei hoideta tehokkaasti. Silmien punoitus, vuotamisen, samentuminen tai näkökyvyn heikentyminen voivat olla merkkejä näistä silmäsairaudesta ja vaativat eläinlääkärin hoitoa.
- Ihotulehdukset ja allergiat: Koirilla voi olla herkkä iho, joka altistaa ne erilaisille ihotulehduksille. Yleisiä iho-ongelmien aiheuttajia ovat erilaiset allergiat ja ruoka-aineet. Ihotulehduksia voidaan ehkäistä korkealaatuisilla koiran kuivaruoilla tai märkäruoilla.
- Hammasongelmat: Hammasongelmat ovat yleisiä kaikilla koiraroduilla, sillä tutkimusten mukaan jopa 80% aikuisista koirista kärsii huonosta suuhygieniasta. Koirien tyypilliset hammasongelmat ovat plakki, hammaskivi, ientulehdus ja pahanhajuinen hengitys. Säännöllinen hampaiden puhdistus ja terveellinen ruokavalio ja lisänä erikoisruokavalio auttavat ylläpitämään koiran suun terveyttä.
- Ylipaino: Monen muun rodun tapaan myös Russelit ovat alttiita ylipainolle. Ylipaino voi aiheuttaa monia terveysongelmia, kuten nivelvaivoja, sydän- ja verisuonitautien riskiä sekä hengitysvaikeuksia. Ylipainoa voi ehkäistä tehokkaasti liikunnan ja ravinnon oikealla määrällä ja laadulla. Jos koiralle on jo kertynyt ylimääräisiä senttejä vyötärölle, ylipainon hoitoon kehitetyllä kuivaruoalla tai märkäruoalla niistä pääsee eroon.
Korkealaatuinen ruokavalio
Kuten kaikki koirat, myös Jackrusselinterrieri tarvitsee korkealaatuista ravintoa voidakseen hyvin ja pysyäkseen terveenä. Hyvälaatuinen ruoka tukee aktiivisen koiran lihasten jaksamista ja ihon ja turkin hyvinvointia. Lisäksi korkealaatuinen ravinto pitää nälän pitkään loitolla ja ehkäisee tehokkaasti ylipainon syntymistä.
Ruokasuosituksia
Koska korkealaatuinen ravinto on niin tärkeä osa koiran hyvinvointia ja terveyttä, tähän on koottu koiranruokia, joita asiantuntijana toimiva koiran ravitsemusneuvoja suosittelee russelille.
Jos kaipaat lisää lukemista, tutustu myös artikkeleihin:
Omega3- ja omega6-rasvahappojen merkitys koiralle
Allergisen koiran ruokinta
Hypoallergeeninen koiranruoka
Tutustu myös muihin koirarotuihin
Lähetä kommentti
Artikkelin on kirjoittanut pitkään koirankasvattajana toiminut menestyksekäs kasvattaja ja rodun todellinen asiantuntija, joka haluaa ilahduttaa kirjoituksellaan kaikkia rodusta kiinnostuneita.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Mistä muusta aiheesta haluaisit lukea?
Onko sinulla Jackrusselinterrieri? Lähetä meille siitä kuvia tai videoita ja kerro tarinoita omasta koirastasi. Jaamme mielellämme kirjoituksia ja kokemuksia rodusta. Muista, että sinulla pitää olla oikeus lähettämiisi kuviin ja videoihin.

Yhteistyössä: lyderpetfood.fi
