Koiran ruokinta taulukko

Koiran ruokinta taulukko

Koiran ruokinta taulukko on kätevä apu, kun on tarve arvioida sopiva ruokamäärä koiralle. Ruokintataulukot ovat helppo käyttää, sillä taulukoissa näkyvät erikseen kasvavan pennun, ison pennun ja aikuisen koiran päivittäisen ruoka-annoksen arvioitu koko. Näille kaikille, pennuille ja aikuisille koirille on omat taulukot.

Vinkki: Jos punnitset taulukon mukaisen sopivan annoskoon, ruoan voi kaataa mittakuppiin. Näin saat ruokamäärän desilitroina ja päivittäinen ruoka-annos on helpompi jatkossa annostella.

Pennun ruokinta taulukko

Alla oleva taulukko on tehty CLINIVET Puppy penturuoalle. CLINIVET Puppy sopii kaikille koiranpennuille, myös kääpiökoirille, sillä sen nappulakoko on erittäin pieni. Jos käytössäsi on jonkin muun valmistajan penturuoka, tätä taulukkoa ei voi käyttää, sillä eri valmistajien penturuoat sisältävät eri määrän energiaa.

koirapennun ruokinta taulukko

Ison pennun ruokinta taulukko

Alla oleva taulukko on tehty CLINIVET Large Puppy penturuoalle. CLINIVET Large Puppy on kehitetty varta vasten isojen rotujen pennuille ehkäisemään isoille koirille tyypillisiä kasvuhäiriöitä kuten esimerkiksi lonkkanivelen kasvuhäiriöitä, mistä käytetään puhekielessä nimitystä lonkkavika. Jos käytössäsi on jonkin muun valmistajan penturuoka, tätä taulukkoa ei voi käyttää, sillä eri valmistajien penturuoat sisältävät eri määrän energiaa.

ison pennun ruokinta taulukko

Aikuisen koiran ruokinta taulukko

Olipa koirasi iso tai pieni, aktiivinen tai vähemmän aktiivinen, nuori tai vanha, CLINIVET tuotesarjasta löytyy sopiva ruoka kaikille koirille, myös erityistarpeisiin. Alla oleva taulukko on tehty CLINIVET Adult Small, CLINIVET Adult Junior, CLINIVET Adult Large, CLINIVET Adult Senior, CLINIVET Adult Light, CLINIVET Adult Energy, CLINIVET Grain Free Chicken ja CLINIVET Grain Free Sensitive Fish -koiranruoille. Jos käytössäsi on jonkin muun valmistajan koiranruoka, tätä taulukkoa ei voi käyttää, sillä eri valmistajien koiranruoat sisältävät eri määrän energiaa. Vaihtelut eri valmistajien koiranruoilla voi olla iso.

koiran ruokinta taulukko

Lyder koiran ruokinta taulukko

Arvio koiran tarvitsemasta ruokamäärästä (400 g rasia):
  • 1 – 10 kg – 1 rasia
  • 10 – 25 kg – 2 rasiaa
  • 25 – 40 kg – 3 rasiaa
  • 40 – 70 kg – 4 rasiaa
Arvio koiran tarvitsemasta ruokamäärästä (750 g rasia):
  • 1 – 10 kg – 1/2 rasia
  • 10 – 25 kg – 1 rasiaa
  • 25 – 40 kg – 1 1/2 rasiaa
  • 40 – 70 kg – 2 rasiaa

Jos koira saa lisäksi muuta ravintoa, ravinnon määrää vähennetään vastaavasti.

Oikea ruokamäärä koiralle

Kuten meillä ihmistenkin, myös koirien energiantarve on aina yksilöllistä. Tästä syystä koiran ruokinta taulukko on ohjeellinen eikä täsmällistä, sopivaa ruokamäärää koiralle pysty kertomaan. Koska koiran omistaja tietää ja tuntee oman koiransa parhaiten, omistajan tehtävä onkin seurana koiran painoa säännöllisesti. Yksinkertainen ohje on, että jos koira laihtuu, kasvatetaan ruoka-annoksen kokoa ja jos koira lihoo, pienennetään päivittäistä ruoka-annosta.

Koiran ruokinta taulukko tehdään aina pelkästään koiran painon mukaan, koska laki niin vaatii. Koiran tarvitsemaan ruokamäärään vaikuttaa kuitenkin monet muutkin seikat kuin koiran paino, sillä koiran tarvitseman ravinnon tarve voi vaihdella suuresti koiran iän, koon, rodun, aktiivisuuden, lämpötilan ja monen muun tekijän mukaan. Eihän kaikki ihmisetkään syö saman verran ruokaa joka päivä. Kylmä tai sateinen keli lisää myös energian tarvetta, sillä liikunnan lisäksi koira tarvitsee energiaa pysyäkseen lämpimänä.

Eniten ruokamäärään kuitenkin vaikuttaa se, mitä ruokaa koira syö, sillä koiranruokien sisältämissä energiamäärissä on suuria eroja. Nämä taulukot on tehty Lyder ja  CLINIVET koiranruokia varten ja jos koira saa jonkin muun valmistamia ruokia, tarvittava ruoan määrä voi olla paljon suurempi.

Jos kaipaat lisää lukemista, tutustu myös artikkeleihin:

  Koiranpennun ruokamäärä kasvaa pennun mukana
  Koiran ruokamäärä vaihtelee
 Aikuisen koiran ruokinta
  Edullinen viljaton koiranruoka

Lähetä kommentti

Piditkö tästä kirjoituksesta? Mistä muusta aiheesta haluaisit lukea? Jätä rohkeasti juttuvinkki.

Onko sinulla jokin muu valmis artikkeli, jonka haluat lähettää meille ja jakaa muiden luettavaksi? Julkaisemme mielellämme juttuja ja tarinoita koirien ja kissojen jokapäiväisestä elämästä, harrastuksista, kommelluksista ja puuhastelusta. Artikkelit voivat liittyä myös lemmikin kanssa lomailuun tai vaikkapa matkustamiseen. Mukavia tarinoita lukevat mielellään niin vakituiset asiakkaat kuin satunnaisesti sivuilla vierailevat lemmikkien omistajatkin. Myös kuvat ovat tervetulleita kunhan sinulla on kuviin oikeus lähettämiisi kuviin. 

Kotimaiset, elintavikelaatuiset Lyder koirien erikoisruokavaliot valmistaa: lyderpetfood.fi