Saksanpaimenkoira

Saksanpaimenkoira eli Schäfer on yksi maailman tunnetuimmista koiraroduista. Vaikka sitä joskus kutsutaan susikoiraksi, siinä ei ole yhtään enempää sutta kuin missään muussakaan koirarodussa. Rotu on kotoisin Saksasta ja saksaksi se on Deutscher Schäferhund, joka takia meillä rotua kutsutaan myös Schäferiksi tai sakemanniksi.

Tässä artikkelissa kerrotaan Saksanpaimenkoirasta rotuna, sen hoidosta, terveydestä ja ruokinnasta.

Saksanpaimenkoira eli schäfer eli sakemanni on yksi maailman tunnetuimmista koiraroduista.

Saksanpaimenkoiran luonne

Vastakohtana iloiselle, avoimelle ja ystävälliselle kultaisellenoutajalle, rotu on luonteeltaan vahvahermoinen ja peloton. Rohkeus ja itsevarmuus tekee siitä luotettavan vahti- ja suojelukoiran. Valppaan olemuksen lisäksi sen suurehko koko lisää katu-uskottavuutta.

Peloton ja vahvahermoinen rotu on suosittu poliisin ja armeijan käytössä, mutta sitä käytetään myös vartiointi- ja suojelu- ja pelastustehtävissä sekä esimerkiksi huume- ja homekoirana. Se soveltuu myös vaikkapa malminetsintään tai rauniokoiraksi.

Monipuolisten työkoiran ominaisuuksien vuoksi rotua voidaan kutsua työkoiraksi isolla T:llä, joka kyllästyy helposti ilman tekemistä. Palveluskoirana se haluaa palvella ja tarvitsee aktiviteetteja.

Saksanpaimenkoiran turkinhoito

Rodulla on kaksi karvanlaatumuunnosta: normaalikarvainen ja pitkäkarvainen, jotka molemmat ovat omia rotujaan. Molemmilla on paksu ja tiivis turkki, joka työkoiralle soveltuvaan tapaan on hyvin helppohoitoinen. Pesu tarvittaessa ja harjaus riittävät pitämään turkin säänkestävänä.

Saksanpaimenkoiran värit

Rotumääritelmän mukaan sallitut värit ovat musta ruskein tai punaruskein merkein, musta ja harmaa. Merkkien väreinä sallitaan myös keltaisen eri sävyt ja harmaa. Yleisin väri on black and tan, mistä käytetään nimitystä mustaparkki.

Saksanpaimenkoiran harrastukset

Rotu on monipuolinen harrastuskoita ja esimerkiksi jäljestäminen, haku ja viesti ovat suosittuja harrastuksia, joihin voi koko perhe yhdessä osallistua. Näihin liittyy myös kokeita, joihin voi osallistua, jos intoa riittää.

Vaativana harrastuslajina pidetään suojelua (IPO), joka on haastava niin koiralle kuin omistajallekin. Kaikki koiran omistajat eivät luonnollisestikaan kilpaile ja käy kokeissa, mutta tarmokkaana ja työhaluisena rotuna se vaatii myös omistajaltaan toimeliaisuutta, koska rodulla on paljon energiaa.

Saksanpaimenkoira on monipuolinen harrastuskoira.

Minkälaiseen perheeseen Saksanpaimenkoira sopii

Rotu sopii parhaiten aktiiviselle ja ulkoilusta nauttivalle omistajalle, joka tarjoaa sporttiselle koiralle riittävästi liikuntaa, aktivointia ja huolellisen tapakoulutuksen. Rotu on älykäs ja oppivainen ja vaatii aktiviteetteja ja virikkeitä. Sohvaperunaksi se ei sovellu.

Liikunta on tärkeää

Rotu on tunnettu energisestä ja aktiivisesta luonteestaan, ja liikunta on tärkeä osa tämän rodun terveyden ylläpitämistä. Liikunnan avulla koira voi pysyä fyysisesti ja psyykkisesti terveenä sekä onnellisena.

Liikunnan merkitys rodun terveydelle voidaan tiivistää seuraaviin kohtiin:

  • Vireystila ja energian purkaminen: koirat ovat älykkäitä ja aktiivisia, jotka tarvitsevat säännöllistä liikuntaa voidakseen purkaa ylimääräistä energiaa ja pysyä virkeinä.
  • Fyysinen kunto: Säännöllinen liikunta auttaa ylläpitämään koiran lihaskuntoa, nivelten terveyttä ja liikkuvuutta. Hyvä fyysinen kunto ehkäisee myös ylipainoa ja muita terveysongelmia.
  • Mielen hyvinvointi: Liikunta stimuloi koiran mieltä ja auttaa pitämään sen henkisesti virkeänä. Se voi myös vähentää stressiä ja ahdistusta.
  • Sosiaalinen kanssakäyminen: Liikunta tarjoaa mahdollisuuksia vuorovaikutukseen muiden koirien ja ihmisten kanssa, mikä edistää koiran sosiaalisten taitojen kehittymistä.

Saksanpaimenkoiran pennun hinta

Pennun hinta vaihtelee tyypillisesti 1400–1800 euron välillä. Hintaan vaikuttaa mm. pentutilanne, kysyntä ja pennun sukutaulu.

Saksanpaimenkoiran terveys

Rodun terveystilanne on parantunut viime vuosien aikana ja nykyään voi odottaa 9-13 vuoden elinikää. Korkealaatuista ravintoa pidetään yhtä tärkeimpänä syynä elinvuosien lisääntymiseen.

Oikeanlaisella hoidolla, terveellisellä elämäntyylillä ja korkealaatuisella ravinnolla koiran omistaja voi edistää lemmikkinsä hyvinvointia ja ehkäistä mahdollisia terveysongelmia.

Vaikka kyseessä on yleisesti ottaen verrattain terve rotu, sillä on monen muun koirarodun tapaan taipumus joihinkin perinnöllisiin sairauksiin:

  • Lonkkadysplasia: Rotu on monen muun suuren koirarodun tapaan altis lonkkaniveldysplasialle, josta käytetään kansankielellä termiä lonkkavika. Kyseessä on parantumaton sairaus, jota voidaan tehokkaasti ehkäistä pentuaikana tarjoamalla korkealaatuista penturuokaa. Vaikea-asteinen lonkkadysplasia aiheuttaa koiralla jatkuvaa kipua, vaikeuttaa koiran liikkumista ja voi johtaa jopa koiran ennenaikaiseen menehtymiseen.
  • Allergiat ja iho-ongelmat: Jotkut koirat voivat olla alttiita erilaisille iho-ongelmille tai allergioille, kuten ruoka- ja ympäristöallergioille. Oireita voivat olla esimerkiksi kutina, ihottuma ja ruoansulatusongelmat. Allergioiden hallinnassa auttaa terveellinen ruokavalio tai erikoisruokavalio.
  • Syöpä: Valitettavasti rodulla esiintyy myös syöpätapauksia, kuten esimerkiksi. Terveellinen ravinto ja aktiivinen elämäntapa voivat auttaa ehkäisemään syöpää.
  • Ruoansulatusongelmat: Rodulla voi ilmetä ruoansulatusongelmia, kuten herkkä vatsa, ripuli tai ummetus. Tasapainoinen ruokavalio, erikoisruokavalio, riittävä veden juominen ja liikunta ovat omiaan edistämään koiran ruoansulatusjärjestelmän terveyttä.

On tärkeää pitää huolta koiran terveydestä ja hyvinvoinnista koko sen eliniän ajan.

Ravinnon merkitys koiran terveyteen ja hyvinvointiin

Ruokavalio voi vaikuttaa merkittävästi koiran terveyteen monin eri tavoin. Kuten kaikki koirat, myös schäferit tarvitsee korkealaatuista ravintoa voidakseen hyvin ja pysyäkseen terveenä. Lisäksi toimeliaan koiran energiantarve tulee tyydyttää korkealaatuisella ravinnolla, joka sisältää paljon niveliä voitelevia aineita ehkäisemään nivelrikon syntymistä.

Mikä on paras ruoka Saksanpaimenkoiralle?

Kuten kaikki koirat, myös Saksanpaimenkoira tarvitsee korkealaatuista ravintoa voidakseen hyvin ja pysyäkseen terveenä. Lisäksi sen upea turkki tarvitsee ruokavalion, mikä sisältää runsaasti hyvälaatuisia rasvahappoja, jotka ravitsevat koiran ihoa ja turkkia ja hyväkuntoinen turkki antaa koiralle suojaa säätä vasten.

Ruokintasuosituksia

Koska korkealaatuinen ravinto on niin tärkeä osa koiran hyvinvointia ja terveyttä, nämä ruokasuositukset Saksanpaimenkoiralle on meille lähettänyt koulutettu koirien ravitsemusneuvoja, joka työkseen neuvoo asiakkaita sopivan ruokavalion löytämisessä. Myös ongelmatilanteissa.

Usein kysyttyjä kysymyksiä

K: Millainen luonne Sakemannilla on?

V: Rotu on luonteeltaan vahvahermoinen ja peloton. Rohkeus ja itsevarmuus tekee siitä luotettavan vahti- ja suojelukoiran. Valppaan olemuksen lisäksi sen suurehko koko lisää katu-uskottavuutta.

K: Kuinka paljon Pitkäkarvainen Saksanpaimenkoira tarvitsee turkinhoitoa?

V: Rodun turkki on helppohoitoinen. Olipa kyseessä pitkäkarvainen tai normaalikarvainen koira, molemmilla on paksu ja tiivis turkki, joka työkoiralle soveltuvaan tapaan on hyvin helppohoitoinen. Pesu tarvittaessa ja harjaus riittävät pitämään turkin säänkestävänä.

K: Mistä tulee nimitys Susikoira?

V: Rotu ei ole sukua sudelle sen enempää kuin mikään muukaan koira, joten nimi tulee pelkästään ulkonäöstä.

K: Mitkä ovat sallittuja Saksanpaimenkoiran värit?

V: Rotumääritelmän mukaan sallitut värit ovat musta ruskein tai punaruskein merkein, musta ja harmaa. Merkkien väreinä sallitaan myös keltaisen eri sävyt ja harmaa. Yleisin väri on black and tan, mistä käytetään nimitystä mustaparkki.

K: Minkälaiseen perheeseen Saksanpaimenkoira sopii?

V: Rotu sopii parhaiten aktiiviselle ja ulkoilusta nauttivalle omistajalle, joka tarjoaa sporttiselle koiralle riittävästi liikuntaa, aktivointia ja huolellisen tapakoulutuksen. Rotu on älykäs ja oppivainen ja vaatii aktiviteetteja ja virikkeitä.

K: Kuinka paljon Saksanpaimenkoiran pentu maksaa?

V: Pennun hinta vaihtelee tyypillisesti 1400–1800 euron välillä. Hintaan vaikuttaa mm. pentutilanne, kysyntä ja pennun sukutaulu.

K: Onko Saksanpaimenkoira terve rotu?

V: Vaikka se on yleisesti ottaen verrattain terve rotu, sillä on monen muun koirarodun tapaan taipumus perinnöllisiin sairauksiin, kuten kuten lonkkasairauksiin, allergioihin ja syöpään.

K: Kuinka vanhaksi Saksanpaimenkoira elää?

V: Rodun terveystilanne on parantunut viime vuosien aikana ja nykyään voi odottaa 9-13 vuoden elinikää. Korkealaatuista ravintoa pidetään yhtä tärkeimpänä syynä elinvuosien lisääntymiseen.


Jos kaipaat lisää lukemista, tutustu myös muihin 1-ryhmän koirarotuihin:

   Koirarodut ja eri roturyhmät
  Saksanpaimenkoira
   Shetlanninlammaskoira
   Bordercollie
  Collie eli Skotlanninpaimenkoira
  Welsh Corgi Pembrokenja Welsh Corgi Cardigan 

Lähetä kommentti

Piditkö tästä kirjoituksesta?

Rotu-artikkeleita ovat lähettäneet meille eri rotujen pitkän kokemuksen omaavat kasvattaja-asiantuntijat, jotka haluavat auttaa ja ilahduttaa kirjoituksellaan kaikkia roduista ja koirien hyvinvoinnista kiinnostuneita.

Onko sinulla schäfer? Lähetä meille siitä kuvia ja kerro tarinoita omasta koirastasi. Jaamme mielellämme kirjoituksia ja kokemuksia rodusta. Muista, että sinulla pitää olla oikeus lähettämiisi kuviin.

Saksanpaimenkoira on monipuolinen harrastuskoira.

Mistä muusta aiheesta haluaisit lukea? Jätä rohkeasti juttuvinkki.

Onko sinulla jokin muu valmis artikkeli, jonka haluat lähettää meille ja jakaa muiden luettavaksi? Julkaisemme mielellämme juttuja ja tarinoita koirien ja kissojen jokapäiväisestä elämästä, harrastuksista, kommelluksista ja puuhastelusta. Artikkelit voivat liittyä myös lemmikin kanssa lomailuun tai vaikkapa matkustamiseen.

Mukavia tarinoita lukevat mielellään niin vakituiset asiakkaat kuin satunnaisesti sivuilla vierailevat lemmikkien omistajatkin. Myös kuvat ovat tervetulleita kunhan sinulla on kuviin oikeus lähettämiisi kuviin. 

Saksanpaimenkoiraliitto ry on rodun oma rotujärjestö.