Suomenlapinkoira
Suomenlapinkoira on yksi meidän omista suomalaista koiraroduista. Sillä on pitkä historia ja sitä on käytetty porojen paimennustehtävissä sekä vartiointitehtävissä. Vaikka sitä edelleen käytetään alkuperäisissä tehtävissä Lapissa, rotu on nykyään myös erittäin suosittu seurakoira ja sen rekisteröintimäärät ovat olleet Suomessa 10 eniten rekisteröidyn koiranrodun joukossa vuodesta toiseen.
Tässä artikkelissa käsitellään Suomenlapinkoiraa rotuna, sen hoitoa, terveyttä ja ruokintaa.

Suomenlapinkoira luonne
Sopeutumiskykyistä rotua pidetään luonteeltaan ystävällisenä ja tasaisena. Kun siihen lisää kätevä koko, helppohoitoinen turkki ja monipuolisuus harrastuskoirana, ei ole ihme, että rodun on niin vankkumaton. Turkinhoidoksi riittää usein säännöllinen harjaaminen ja karvanlähdön aikaan turkkia voi lähteä runsaastikin. Koska suomen lapinkoiraa on käytetty aiemmin vahtikoirana, jotkut yksilöt voivat edelleen olla verrattain haukkuherkkiä.
Suomenlapinkoiran turkinhoito
Rodun turkki on helppohoitoinen ja mukautuva koira, jolla on runsaasti pehmeää aluskarvaa ja yhtä runsaasti karkeampaa päällyskarvaa. Turkki on täydellinen yhdistelmä Suomen kylmiin talviin ja viimoihin.
Turkki tarvitsee harjaamista muutaman kerran viikossa, mutta karvanlähdön aikaan keväisin ja syksyisin säännöllinen harjaus, jotta kaksinkertainen turkki pysyy takuttomana ja puhtaana.
Turkin pesu on tarpeen vain silloin kun koira on likainen ja usein kuratassuille riittää pelkkä huuhtelu.
Suomenlapinkoiran värit
Rotumääritelmän mukaan turkki voi olla minkä värinen vain, sillä rotumääritelmän mukaan kaikki värit ovat sallittuja.
Värivirheellisiä ei siis ole.
Yleisimmät värit ovat musta/parkki, riistanvärinen, vehnä ja soopeli. Artikkelin alussa olevassa kuvassa on valkoinen yksilö, jonka väri on harvinaisempi.

Lapinkoiran harrastukset
Lapinkoiran kanssa voi harrastaa melkeinpä mitä vain. Koiranäyttelyissä rotu on tavallisesti runsaslukuisesti edustettuna ja näyttelypaikoilla on mahdollisuus nähdä lähes kaikki rodun värit ja tutustua rotuun paremmin. Koiranäyttelyiden lisäksi rodun kanssa voi harrastaa myös vaikkapa agilityä tai käydä tottelevaisuus- tai palveluskoirakokeissa.
Suomen lapinkoira on kuitenkin sopeutuva rotu eikä vaadi seurakoirana olemisen lisäksi pakollisia harrastuksia. Sen on kuitenkin aktiivinen koirarotu, joka rakastaa ulkoilmaa. Rotu sopii hyvin lenkkikaveriksi niin kaupunkikävelylle kuin luontoon patikkaretkille. Liikunta ja virikkeellinen elämäntapa auttavat lapinkoiran painoa pysymään kurissa ja pitää sen mielen virkeänä.
Minkälaiseen perheeseen Suomenlapinkoira sopii
Rotu sopii parhaiten aktiiviselle ja ulkoilusta nauttivalle omistajalle, joka tarjoaa sille riittävästi liikuntaa, aktivointia ja normaalin tapakoulutuksen. Rotu on älykäs, oppivainen ja seurallinen, mutta vaatii myös puuhaa ja virikkeitä. Se on ystävällinen ja lempeä myös lasten kanssa.
Jotkut yksilöt ovat myös haukkuherkkiä.
Suomenlapinkoiran pennun hinta
Pennun hinta vaihtelee tyypillisesti 1400–1800 euron välillä. Hintaan vaikuttaa mm. pentutilanne, kysyntä ja pennun sukutaulu.
Suomen lapinkoiran terveys
Rodun terveystilanne on parantunut viime vuosien aikana ja nykyään voi odottaa 12-14 vuoden elinikää. Korkealaatuista ravintoa pidetään yhtä tärkeimpänä syynä elinvuosien lisääntymiseen.
Vaikka lapinkoira on yleisesti ottaen verrattain terve rotu, sillä on monen muun koirarodun tapaan taipumus perinnöllisiin sairauksiin, kuten kuten lonkka- ja silmäsairauksiin.
- Lonkkaniveldysplasia, mistä käytetään kansankielellä nimitystä lonkkavika, esiintyy lähes kaikilla koiraroduilla. Kyseessä on lonkkanivelen kasvuhäiriö, jota voidaan ennalta ehkäistä koiran ollessa pentu- ja kasvuiässä terveellisessä ruokavaliolla ja kohtuullisella liikunnalla. Osa lonkkanivelen kasvuhäiriöistä on kuitenkin perinnöllisiä ja periytyvät resessiivisesti eli piilevästi. Lonkkadysplasia voi olla joko lievää, vaikeaa tai joitain siltä väliltä.
- Silmäsairaudet, joita rodulla esiintyy ovat mm. katarakta eli harmaakaihi, PRA, RD, PHTVL/PHPV ja PPM. Vaikka lista voi näyttää pitkältä ja koodi vaikealta, näitä samoja silmäsairauksia esiintyy monella muullakin rodulla. Osa näistä silmäsairauksista esiintyy vasta koiran ikääntyessä eivätkä haittaa koiran päivittäistä elämää millään lailla. Osa silmäsairauksista taas heikentää koiran näkökykyä tai voi johtaa koiran sokeutumiseen.
Rodun vastuullisilla kasvattajille on ollut jo pitkään jalostusohjelmassa koirien säännölliset silmätarkastukset ja lonkkakuvaukset, joiden tarkoitus on varmistaa vain terveiden koirien käyttö jalostuksessa. Näillä terveystarkastuksilla voidaan tehokkaasti ylläpitää rodun terveyttä.
Ruokinnan merkitys koiran terveyteen ja hyvinvointiin
Ruokinnalla on suuri vaikutus koiran terveyteen ja hyvinvointiin eikä korkealaatuisen ravinnon merkitystä koiran terveyteen ja hyvinvointiin voi liikaa korostaa.
Koirat ovat aktiivisia, joten niiden ruokavalion tulee olla ravitsevaa ja koiran aktiivisuustasoon nähden riittävän energiapitoista. Laadukas, hyvistä raaka-aineista valmistettu koiranruoka on avainasemassa kun tarkastellaan ravinnon maistuvuutta.

On tärkeää seurata koiran ruokahalua, painoa ja aktiivisuustasoa ja valita sopiva koiranruoka sen mukaan.
Koiran terveellinen ravinto, aktiivinen elämäntapa, loishäädöt ja rokotukset ovat yhtä tärkeä osa koiran päivittäistä hoitoa ja hyvinvointia.
Mikä on paras ruoka Suomenlapinkoiralle
Kuten kaikki koirat, myös Suomen lapinkoira tarvitsee korkealaatuista ravintoa voidakseen hyvin ja pysyäkseen terveenä. Lisäksi sen upea turkki tarvitsee ruokavalion, mikä sisältää runsaasti hyvälaatuisia rasvahappoja, jotka ravitsevat koiran ihoa ja turkkia ja hyväkuntoinen turkki antaa koiralle suojaa säätä vasten.
Ruokasuositukset
Koska korkealaatuinen ravinto on niin tärkeä osa koiran hyvinvointia ja terveyttä, nämä ruokasuositukset Suomenlapinkoiralle on meille lähettänyt koulutettu koirien ravitsemusneuvoja, joka työkseen neuvoo asiakkaita sopivan ruokavalion löytämisessä. Myös ongelmatilanteissa.
Usein kysyttyjä kysymyksiä
K: Millainen luonne Suomen lapinkoiralla on?
V: Rodun luonnetta pidetään ystävällisenä ja tasaisena. Sillä saattaa kuitenkin olla vahtiviettiä, mikä on hyvä huomioida, jos koira elää lapsiperheessä.
K: Kuinka paljon Lapinkoiran turkki vaatii hoitoa?
V: Rodun turkki on helppohoitoinen. Sillä on runsaasti pehmeää aluskarvaa ja yhtä runsaasti karkeampaa päällyskarvaa. Turkki on täydellinen yhdistelmä Suomen kylmiin talviin ja viimoihin. Usein pelkkä harjaaminen riittää pitämään turkin takuttomana ja kauniina.
K: Mitä Suomenlapinkoiran kanssa voi harrastaa?
V: Rotu on erittäin monipuolinen harrastuskoira. Koiranäyttelyissä rotu on tavallisesti runsaslukuisesti edustettuna ja näyttelypaikoilla on mahdollisuus nähdä lähes kaikki rodun värit ja tutustua rotuun paremmin. Koiranäyttelyiden lisäksi rodun kanssa voi harrastaa myös vaikkapa agilityä tai käydä tottelevaisuus- tai palveluskoirakokeissa.
K: Mitkä värit on sallittuja Suomenlapinkoiralle?
V: Rodulla kaikki värit ovat sallittuja, joten värivirheellisiä ei ole. Yleisimmät turkin värit ovat musta/parkki, riistanvärinen, vehnä ja soopeli.
K: Minkälaiseen perheeseen Suomenlapinkoira sopii?
V: Rotu sopii parhaiten aktiiviselle ja ulkoilusta nauttivalle omistajalle, joka tarjoaa koiralle riittävästi liikuntaa, aktivointia ja normaalia tapakoulutusta. Se on ystävällinen ja lempeä myös lasten kanssa.
K: Kuinka paljon Suomenlapinkoiran pentu maksaa?
V: Pennun hinta vaihtelee tyypillisesti 1400–1800 euron välillä. Hintaan vaikuttaa mm. pentutilanne, kysyntä ja pennun sukutaulu.
K: Onko Suomenlapinkoira terve rotu?
V: Vaikka se on yleisesti ottaen verrattain terve rotu, sillä on monen muun koirarodun tapaan taipumus perinnöllisiin sairauksiin, kuten kuten lonkka- ja silmäsairauksiin.
K: Kuinka vanhaksi Suomenlapinkoira elää?
V: Rodun terveystilanne on parantunut viime vuosien aikana ja nykyään voi odottaa 12-14 vuoden elinikää. Korkealaatuista ravintoa pidetään yhtä tärkeimpänä syynä elinvuosien lisääntymiseen.
Jos kaipaat lisää lukemista, tutustu myös muihin 5-ryhmän koirarotuihin:
Koirarodut ja eri roturyhmät
Suomenlapinkoira
Suomenpystykorva
Chow chow eli Kiinanpystykorva
Lähetä kommentti
Piditkö tästä kirjoituksesta?
Rotu-artikkeleita ovat lähettäneet meille eri rotujen pitkän kokemuksen omaavat kasvattaja-asiantuntijat, jotka haluavat auttaa ja ilahduttaa kirjoituksellaan kaikkia roduista ja koirien hyvinvoinnista kiinnostuneita.
Onko sinulla suomenlapinkoira? Lähetä meille siitä kuvia ja kerro tarinoita omasta koirastasi. Jaamme mielellämme kirjoituksia ja kokemuksia rodusta. Muista, että sinulla pitää olla oikeus lähettämiisi kuviin.

Mistä muusta aiheesta haluaisit lukea? Jätä rohkeasti juttuvinkki.
Onko sinulla jokin muu valmis artikkeli, jonka haluat lähettää meille ja jakaa muiden luettavaksi? Julkaisemme mielellämme juttuja ja tarinoita koirien ja kissojen jokapäiväisestä elämästä, harrastuksista, kommelluksista ja puuhastelusta. Artikkelit voivat liittyä myös lemmikin kanssa lomailuun tai vaikkapa matkustamiseen.
Mukavia tarinoita lukevat mielellään niin vakituiset asiakkaat kuin satunnaisesti sivuilla vierailevat lemmikkien omistajatkin. Myös kuvat ovat tervetulleita kunhan sinulla on kuviin oikeus lähettämiisi kuviin.
Lappalaiskoirat ry on lappalaisia paimenpystykorvarotuja harrastava rotujärjestö.
