Koiranpennun ruokinta perustuu hyvälaatuiseen penturuokaan
Koiranpennun ruokinta hyvälaatuisella penturuoalla alkaa jo ennen luovutusikää, kun pentu asuu vielä kasvattajan luona. Tämän jälkeenkin pennun ruokavalio perustuu korkealaatuiseen penturuokaan 9-12 kuukauden ikään asti.
Tässä artikkelissa kerrotaan koiranpennun ruokinnasta syntymästä siihen asti, kun pentu täyttää vuoden.

Koiranpennun ruokinta ensimmäisen elinvuoden aikana
Kun pentu tulee uuteen kotiin, on tärkeää, että sen ruokatottumuksia muuteta voimakkaasti ensimmäisten päivien aikana. Tästä syystä vastuuntuntoiset kasvattajat antavat usein pennun mukaan jonkin verran sitä samaa penturuokaa, jota pentu on tottunut syömään ensimmäisten elinviikkojen aikana. Samasta syystä esimerkiksi CLINIVET koiranruokien maahantuoja antaa kasvattajille pentupaketteja, jotka he voivat antaa uusille pennunomistajille.
Vastasyntynyt pentu
Kun pentu syntyy, se on täysin riippuvainen emon antamasta hoivasta, suojasta, lämmöstä ja ravinnosta. Ensimmäiset viikot sen ruokavalioon kuuluu ainoastaan emon maito, joka on erittäin energiapitoista ja jonka avulla pentu kaksinkertaistaa painonsa parissa viikossa. Näiden ensimmäisten elinviikkojen aikana pentu ei vielä näe tai kuule ja sen ainoa tehtävä on vain syödä, nukkua ja kasvaa. Vastasyntynyt pentu syökin parin tunnin välein, jonka jälkeen se nukahtaa ja herää taas uudestaan syömään.
3-8 viikon ikäinen pentu
3-4 viikon ikäisellä pennulla on jo silmät avautuneet ja se alkaa hahmottaa ympäristöä. Tässä vaiheessa emon maidon lisänä maistellaan penturuokaa. Penturuoka liotetaan lämpimään veteen ja siitä tehdään haarukalla ”velliä”, joka sopii pienen pennun vielä hampaattomaan suuhun. Alussa opettelu saattaa olla aika lailla hallitsematonta ja sottaista, mutta harjoitus tekee mestarin!
Emo aloittaa pentujen vieroituksen pentujen ollessa 5-6 viikon ikäisiä ja emo kieltäytyy ruokkimasta pentuja. Samalla myös maidon kertyminen nisiin vähenee. Ja kukapa haluaisi imettää neulahampailla varustettuja pentuja, jotka luulevat, että maitoa kyllä tulee, kunhan puraisee vähän lujemmin.
Tässä vaiheessa pieniä määriä penturuokaa voi tarjoilla myös kuivana. Usein pennut tykkäävät nakerrella kuivia koiranruokanappuloita. Rouskuttelu tekee hyvää hampaille ja rauhoittaa kutiavia hampaita ja ikeniä.
Kuudennesta elinviikosta eteenpäin emo on vierottanut pennut ja ne syövät lähes pelkästään penturuokaa. Ruokintakertoja on nyt 5-6 päivässä. Pennun kasvunopeus ja kehitys on tässä vaiheessa nopeaa ja se on altis erilaisille kasvuhäiriöille, joten ravinnon laadusta ei voi pentuaikana tinkiä. Koiranpennun ruokinta on tässä vaiheessa kokonaan kasvattajan tehtävä.
8-12 viikon ikäinen pentu
Kun pentu on 8-12 viikon ikäinen, se on tullut luovutusikään ja useimmat pennut muuttavat nyt uusiin koteihin. Vastuuntuntoinen kasvattaja on vienyt pennut eläinlääkärille pentuetarkistukseen, mikrosiruttanut ja rekisteröinyt pennut ja antaa luovutushetkellä jokaisen koiranpennun mukaan sitä samaa penturuokaa, mitä pentu on tottunut syömään kasvattajan luona. On tärkeää, että pennun ruokavalio ei muutu, koska silloin pennun herkkä vatsa ei joudu sopeutumaan äkilliseen ruoan vaihtumiseen.
Juuri uuteen kotiin muuttanut pikkupentu tarvitsee neljä ateriaa vuorokaudessa. Koiranpennun ruokinta ja ruoka-ajat kannattaa jakaa mahdollisimman tasaisesti pitkin päivää ja rytmittää ne perheen omien aikataulujen mukaan sopiviksi. Kannattaa muistaa, että pikkupentu ei tässä vaiheessa pysty vielä pidättelemään tarpeitaan ja ruokailun jälkeen sillä on aina hätä. Siksi pentu kannattaa viedä ulkoilemaan heti kun se on syönyt ja kehua sitä vuolaasti, jos se onnistuu tekemään tarpeensa ulos.
3-6 kuukauden ikäinen pentu
Kun koiranpentu kasvaa, myös sen vatsa kasvaa ja vähitellen se pystyy syömään isompia annoksia kerralla. Tästä johtuen kolmen kuukauden ikäinen pentu ei enää jaksa syödä neljästi päivässä vaan jättää aterian tai kaksi päivässä väliin kokonaan tai käy vain närppimässä ruokakupilla.
Tässä vaiheessa vähennetään ruokintakertojen määrää kolmeen. Tavallisesti 3-6 kuukauden ikäinen pentu syö siis kolme kertaa päivässä ja viikkojen kuluessa saattaa kolmaskin koiranpennun ruokinta-aika olla liikaa.
Yli kuuden kuukauden ikäinen pentu
Kun pentu tulee puolen vuoden ikään, sen kaikkein kiivain kasvuvaihe alkaa olla ohi. Varsinkin jos kyseessä on pienen rodun pentu. Isompien koirien pennut kasvavat ja kehittyvät aina pidempään ja saattavat tässä vaiheessa olla korkeita, hoikkia ja honteloita, mikä on normaalia teini-ikäisille pennuille. Yli kuuden kuukauden ikäiselle pennulle tarjoillaan ruoka enää kahdesti päivässä.
Tämän ikäinen koiranpentu pystyy pidättämään jo jonkin aikaa tarpeitaan, mutta sitä ei saa jättää vatsa täynnä yksin kotiin työpäivän ajaksi pidättelemään hätäänsä. Pentu tietää jo, että sen vessa on ulkona, mutta jos sillä ei ole mahdollisuus päästä ulos, se kärsii ja tuntee olonsa kurjaksi. Edelleen siis koiranpennun ruokinta-aika kannattaa aikatauluttaa siten, että ruokinta-ajat sopivat perheen muihin askareihin ja aikatauluihin.
Milloin vaihdetaan koiran penturuoka aikuisen koiran ruokaan?
Pennun kaikkein nopein kasvukausi on ohi koiran koosta ja rodusta riippuen pennun ollessa 9-12 kuukauden ikäinen. Tämän jälkeen pentu ei tarvitse enää energiaa nopeaan kasvamiseen, joten penturuoka vaihdetaan juniori-ikäisen koiran tarpeisiin sopivaksi.
Joskus saattaa jopa käydä niin, että pentu tai nuori koira ei enää halua syödä runsasenergistä penturuokaa ja alkaa nirsoilla tai jopa kieltäytyy syömästä penturuokaa kokonaan. Tämä on ihan normaalia. Kyse ei ole pennun ”tykkäämisestä”, vaan luonnollisesta tarpeesta siirtyä vähäenergisempään ravintoon. Pennun ruoan vaihto kannattaa aina tehdä niin, että sekoittaa penturuokaa ja aikuisen koirien ruokaa muutaman päivän ajan sekaisin, jolloin pennun vatsa ehtii tottua uuteen ruokavalioon.
Koiranpennun ruokinta taulukko
Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että pentuiässä olevalle koiranpennulle annetaan niin paljon ruokaa kuin pentu jaksaa syödä. Ylipaino ei tavallisesti ole pienten pentujen ongelma ja pikkupentu saa olla hieman pulleavatsainen. Koiranpennun ruokinta on siis helppoa hyvälaatuisella ruoalla.
Alla CLINIVET Puppy ja CLINIVET Large Puppy penturuokien annostusohje. Huomaa, että nämä ovat arvioita pennun tarvitsemasta ruokamäärästä. Pennun tarvitsemaan energian määrään vaikuttavat monet tekijät, kuten pennun rotu ja aktiivisuus sekä ulkoiset tekijät kuten vaikkapa lämpötila.

Koiranpennun ruokinta pähkinänkuoressa
- Laadukas ruoka ja tarkat ruoka-ajat
- Hyvälaatuiset makupalat
- Raikas vesi
- Tasalaatuinen ravinto
- Raakaruoka vai kuivaruoka
- Kotiruoka
- Vitamiinit
- Ruokarauha
Noudata ruoka-aikoja
Koiranpennulle ja myös aikuiselle koiralle on hyvä määritellä ruokailuajat ja noudattaa näitä aikoja. Jos pennun ruokakupissa on kaiken aikaa ruokaa pennun saatavana, siitä tulee helposti nirso. Se käy nappaamassa suuhunsa nappulan silloin, toisen tällöin ja helposti käy niin, että kunnolliset ateriat jäävät kokonaan syömättä. Eihän meillä ihmisilläkään ole jatkuvasti ruoat pöydässä.
Ruoan säilyttäminen ruokakupissa ei ole edes hygieniasyistä suositeltavaa. Penturuoka sisältää runsaasti lihaa on erittäin energiapitoista. Sen lisäksi, että penturuoka on täysravintoa pennulle, se on täysravintoa myös esimerkiksi kärpäsille, niiden munille ja toukille. Vaikka ruokakuppi ei olisi tyhjä ruokailun jälkeen, kuppi otetaan pois ja pestään säännöllisesti. Jos ruokakupissa on jatkuvasti ruokaa ja sitä vain täytetään pinnan laskiessa, kuppi jää helposti puhdistamatta kunnolla ja alimmaiset ruokanappulat pilaantuvat.
Hyvälaatuiset makupalat
Hyvälaatuisen penturuoan lisänä voi koiranpennulle antaa myös hyvälaatuisia makupaloja. Sellaiset kuivatut herkut, jotka on valmistettu esimerkiksi kalasta tai kanasta eivätkä sisällä minkäänlaisia lisäaineita, ovat turvallisia. Sen sijaan punaisesta lihasta valmistetut tai sokerilla, suolalla ja lisäaineilla kyllästetyt makupalat kannattaa jättää kaupan hyllylle. Myös monet koirankeksit sisältävät usein epäterveellisiä raaka-aineita ja lisäaineita, joten niiden suhteen kannattaa olla tarkka.
Koiranpennun ruokavalioon ei koskaan kuulu sokeri, makeiset ja suklaa, koska ne ovat pennulle erittäin haitallisia. Kun koiranpentu ei ole tottunut makeisiin herkkuihin, se ei myöskään osaa kaivata niitä. Terveellisten makupalojen lisäksi taputukset ja kehumiset ovat koiranpennun makupaloja. Älä myöskään anna pennulle pöydästä mitään, se on erittäin epämiellyttävä tapa.
Raikas juomavesi
Koiranpennulla tulee koko ajan olla saatavilla raikasta juomavettä. Raikas ei kuitenkaan tarkoita jääkylmää vaan puhdasta, tuoretta vettä. Juomavesi pysyy tuoreena, kun pennun vesikuppiin vaihdetaan uusi vesi muutaman kerran päivässä ja muistetaan pestä kuppi säännöllisesti. Pinottavat, tiskikoneen ritilöihin helposti sopivat ruoka- ja juomakupit helpottavat arkielämää.
Voiko koiranpennun ruoka olla aina samaa?
Pentu ei kyllästy vaikka se syö joka päivä samaa ruokaa. Koira käyttää ravintoa elimistön polttoaineena eikä odota ruoalta kulinaarista elämystä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pennun ruoan ei tarvitse olla maistuvaa ja herkullista. Tietysti tarvitsee! Jos ruoka on valmistettu hyvälaatuisista ja pennun ruokavalioon sopivista raaka-aineista, se on automaattisesti hyvää ja maittavaa.
Tasalaatuinen ruoka on eduksi myös pennun vatsan ja suoliston toiminnalle. Jos koiranpennulle annetaan yhtenä päivänä yhtä ruokaa ja toisena päivänä toista, se saattaa vaikeuttaa pennun vatsan ja ruoansulatuksen toimintaa, joka helposti johtaa siihen, että sen uloste vaihtelee kovasta löysään ja jopa ripuliin. Pennun ruoan koostumuksen tulee siis olla aina samaa.
Koira on kuitenkin älykäs ja nopeasti oppiva eläin, joten se oppii todella helposti höynäyttämään omistajaansa ja saamaan mitä tahansa extraa sen oman ruoan lisänä tai jopa sen sijasta, jos sille annetaan siihen mahdollisuus. Tämä johtaa usein pennun nirsoiluun ja tuottaa ylimääräistä vaivaa omistajalle.
Koiranpennun ruokinta raakaruoalla
Raakaruokinnan suosio on noussut viime vuosien aikana. Koiranpennun ruokinta raakaruoalla ei sinänsä ole virheellistä, mutta raakaruokintaan liittyy hyvien asioiden lisäksi myös riskejä. Raakaruoka tarkoittaa raakaa ruokaa, joten se tuottaa lisävaivaa raaka-aineiden hankinnalle, ruoan säilytykselle ja ruoan valmistukselle. Lisäksi omistajan tulee itse olla perillä pennun tarvitsemista vitamiineista ja ravinteista sekä niiden oikeista suhteista. Helpointa on käyttää sellaista ravintolisää, mikä sisältää kaikki ne ravinteet, mitä koira tarvitsee.
Raakaruokinnan yhteydessä on noudatettava myös erittäin tarkkaa hygieniaa, sillä esimerkiksi raa’an lihan mukana leviävät haitalliset bakteerit kulkeutuvat helposti vaikkapa pienten lasten ulottuville ja suuhun.
Koiranpennun ruokinta kotiruoalla
Koiranpennun ruokinta kotiruoalla sellaisenaan on virheruokintaa, koska pentu ei saa siitä tarvitsemiaan vitamiineja ja ravinteita. Koiran ruoansulatusjärjestelmä poikkeaa oleellisesti ihmisen ruoansulatusjärjestelmästä, joten ihmiselle terveellinen ruoka ei ole terveellistä koiralle. Lisäksi ihmisten ruoissa käytetään mausteita, jotka eivät ole sopivia koiran ruokavalioon. Osa näistä ovat koiralle erittäin haitallisia, jopa vaarallisia.
Kotona on kuitenkin mahdollista valmistaa pennulle terveellistä ruokaa ja helpointa on käyttää sellaista ravintolisää, mikä sisältää kaikki ne ravinteet, mitä koira tarvitsee.
Koiranpennun tarvitsemat vitamiinit
Hyvä penturuoka sisältää kaikki pennun tarvitsemat vitamiinit ja ravintoaineet juuri oikeassa suhteessa, joten koiranpennun ruokinta korkealaatuisella penturuoalla on helppoa ja turvallista. Tästä syystä pennun ruokaan ei tarvitse lisätä vitamiineja, kivennäisaineita tai öljyjä. Näistä lisäaineiden lisäämisellä saattaa olla koiranpennulle enemmän haittaa kuin hyötyä.
Monet ruoan sisältämät kivennäis- ja hivenaineet elävät tietynlaisessa ravinteiden symbioosissa, kun yhtä lisätään tai vähennetään, se saattaa estää toisen imeytymisen. Tärkeässä roolissa on myös kivennäisaineiden oikea suhde, joista tunnetuin on kalkin ja fosforin suhde. Kalkin ja fosforin epätasapainon tiedetään aiheuttavan vakavia kasvuiän kehityshäiriöitä etenkin isojen ja jättirotujen pennuille. Oikean kalkin ja fosforin lisäksi avainasemassa on D-vitamiini, jota tarvitaan kalkin ja fosforin imeytymiseen oikeassa suhteessa. Eikö kuulostakin hankalalta?
Hyvä penturuoka siis sisältää kaikki pennun tarvitsemat ravinteet, joten pennunomistaja voi turvallisin mielin tarjoilla sitä omalle pennulle.
Suo pennulle ruokarauha
Pennun ruokapaikka tulee sijoittaa siten, että sillä on mahdollisuus ruokailla rauhassa ja kiireettömästi omaan tahtiin. Kiireessä ahmittu ruoka rasittaa pennun herkkää vatsaa ja suolistoa eikä kipeällä vatsalla ole kiva touhuta. Kovassa hälinässä ja rauhattomassa ympäristössä ruokailu on pennulle stressaavaa.
Kun koiranpentu syö, annetaan sen ruokailla rauhassa. Sellainen käytös, että pennulta käydään ottamassa ruokakuppi pois kesken aterioinnin ja katsotaan palaako sillä pinna, ei kuulu enää tälle vuosituhannelle.
Hyvä penturuoka tukee koirapennun kasvua
CLINIVET Puppy on hyvä penturuoka kaikkien rotujen pennuille ja CLINIVET Large Puppy kehitetty varta vasten isojen ja jättirotujen erityistarpeisiin. Ne ovat molemmat korkealaatuisia penturuokia, jotka on kehitetty tukemaan koiranpennun kasvua ja kehitystä sekä ehkäisemään kasvuiässä syntyviä kasvuhäiriöitä. Ne sisältävät kaikki pennun tarvitsemat ravinteet oikeassa suhteessa, joten koiranpennun ruokinta on helppoa ja turvallista. Tuleehan ihmisenkin syödä terveellisesti, miksi siis koiranpentua pitäisi ruokkia epäterveellisesti.
Ruokasuositukset
Nämä ruokasuositukset on meille lähettänyt koulutettu koirien ravitsemusneuvoja, joka työssään opastaa ja neuvoo koirien omistajia sopivien koiranruokien valinnassa. Myös ongelmatilanteissa.
Usein kysytyt kysymykset
K: Voiko koiranpennulle antaa kotiruokaa?
V: Koiran ruoansulatus poikkeaa oleellisesti ihmisten ruoansulatuksesta, joten ihmisten tähteeksi jäänyt kotiruoka ei välttämättä ole koiranpennulle paras mahdollinen vaihtoehto. Pentu tarvitsee helposti sulavaa, lihapitoista ruokaa voidakseen hyvin ja kasvaakseen tasapainoisesti aikuiseksi, joten kotiruoka ei sellaisenaan välttämättä ole koiralle paras mahdollinen vaihtoehto. Kotona on mahdollista valmistaa terveellistä koiranruokaa pennulle, lisäämällä ruokaan kaikki koiran tarvitsemat ravinteet.
K: Onko raakaruoka hyvää koiranpennulle?
V: Raakaruoka tarkoittaa sitä, että kaikki penturuoan sisältämät ainesosat ovat raakoja ja raakaruokinnalla on omat kannattajansa. Raakaruokinnassa omistajan tulee itse huolehtia siitä, että pentu saa kaikki tarvittavat ravinteet. Raakaruokaa voi aloittelijakin valmistaa valmiilla täysravintoseoksella, joka sellaisenaan lisätään raaka-aineiden joukkoon.
K: Miten tietää, että koiran penturuoka on terveellistä?
V: Lähes kaikki koiranruokien valmistajat ja myyjät kehuvat omia tuotteitaan erilaisilla mainoslauseilla, mutta maallikko tunnistaa helposti hyvälaatuisen penturuoan siitä, että se tuoksuu ruoalle. Huonolaatuisessa penturuoassa on pistävä, epämiellyttävä haju.
K: Mistä tunnistaa hyvälaatuisen penturuoan?
V: Koska kaikki hyvälaatuiset penturuoat valmistetaan vain hyvälaatuisista raaka-aineista, laadukkaan penturuoan pussissa olevat kaikki raaka-aineet on tunnistettavissa niin, että maallikkokin tietää, miltä käytetty raaka-aine näyttää lautasella.
K: Kuinka monta kertaa päivässä koiranpentu tarvitsee ruokaa?
V: Juuri luovutusikään tullut pentu syö 4-5 kertaa päivässä, 3-4 kuukauden ikäinen pentu syö 3-4 kertaa päivässä ja 5-12 kuukauden ikäinen pentu kolme kertaa päivässä. Terve, nuori tai aikuinen koira tarvitsee ruokaa 1-2 kertaa päivässä. Sellaiset rodut, jotka esimerkiksi ovat alttiita mahalaukun kiertymälle, voivat tarvita useampia ruokintakertoja päivässä. Samoin aivan pienet kääpiökoirat ruokitaan tavallisesti muita useammin.
K: Kuinka paljon koiranpentu syö?
V: Koirien valmisruokapakkauksissa on taulukko, missä kerrotaan, kuinka paljon minkäkin ikäinen ja painoinen pentu keskimäärin tarvitsee juuri sitä kyseistä penturuokaa. Nämä taulukot ovat aina ohjeellisia, sillä pennun ravinnon tarve on aina yksilöllistä, kuten meillä ihmisilläkin. Pennun tarvitsemaan ravinnon määrään vaikuttavat monet asiat, kuten ravinnon laatu, sen energiapitoisuus sekä pennun yksilölliset ominaisuudet, kuten koko, ikä, rotu ja aktiivisuus.
K: Lihottaako terveellinen penturuoka?
V: Terveellinen penturuoka ei useinkaan lihota pentua, vaan ylipanon syynä ovat ruoan lisänä pennulle tarjottavat, epäterveelliset välipalat, herkut ja makupalat. Makupalat voivat sisältää yllättävän paljon energiaa ja jotkut makupalat ovat lisäksi hyvin epäterveellisiä. Kannattaa siis valita pennulle mahdollisimman terveellisiä makupaloja ja tarjoilla niitä kohtuudella.
Jos kaipaat lisää lukemista koiran ruokinnasta, tutustu myös artikkeleihin:
Koiran ruokinta ja laadukas koiranruoka
Koiranpennun ruokinta
Miksi koira laihtuu vaikka se syö hyvin
Missä vika kun koira ei syö
Mikä neuvoksi kun vanha koira ei syö
Koiran laihdutuskuuri – avaimet onnistumiseen
Koiranpennun ruokamäärä kasvaa pennun mukana
Koiran ruokamäärä ja sopiva annoskoko
Hypoallergeeninen koiranruoka
Miksi kannattaa antaa koiralle kalaa
Ison pennun ruokinta ja hyvä penturuoka isolle pennulle
Nirso koira ja nirson koiran ruokinta
Allerginen koiran ja allergisen koiran ruokinta
Koiran 50/50 ruokinta ja 50/50 koiranruoka
Koiran vähärasvainen ruokavalio
Omega-3 ja omega-6 rasvahappojen merkitys koiralle ja kissalle
Hyvä penturuoka on sijoitus koiran terveyteen ja hyvinvointiin
Kalaruoka koiralle on terveellistä
Vanhan koiran ruoka tehdään terveellisistä raaka-aineista
Edullinen viljaton koiranruoka
Senior koiranruoka on kehitetty ikääntyvälle koiralle
Koiran raakaruokinta
Hydrolysoitu koiranruoka
Koiran laihdutus
Lähetä kommentti
Piditkö tästä kirjoituksesta?
Artikkelin on kirjoittanut pitkän kokemuksen omaava koulutettu koirien ravitsemusneuvoja, joka haluaa ilahduttaa kirjoituksellaan kaikkia koirien hyvinvoinnista kiinnostuneita.

Mistä muusta aiheesta haluaisit lukea?
Onko sinulla jokin muu valmis artikkeli, jonka haluat lähettää meille ja jakaa muiden luettavaksi? Julkaisemme mielellämme juttuja ja tarinoita koirien ja kissojen jokapäiväisestä elämästä, harrastuksista, kommelluksista ja puuhastelusta. Artikkelit voivat liittyä myös lemmikin kanssa lomailuun tai vaikkapa matkustamiseen. Mukavia tarinoita lukevat mielellään niin vakituiset asiakkaat kuin satunnaisesti sivuilla vierailevat lemmikkien omistajatkin. Myös kuvat ovat tervetulleita kunhan sinulla on kuviin oikeus lähettämiisi kuviin.
Kotimaiset, elintarvikelaatuiset Lyder koirien erikoisruokavaliot valmistaa: lyderpetfood.fi
