Koiran ilmavaivat ja muut vatsavaivat

Koiran ilmavaivat ovat nimensä mukaisesti vaiva, mikä vaivaa koiraa. Se on varsin yleinen ongelma, joita helposti vähätellään. Toistuva piereskely on kuitenkin merkki siitä, että koiran vatsa ei voi hyvin.

Tässä artikkelissa kerrotaan koiran ilmavaivoista, miksi niihin tulee suhtautua vakavasti ja ryhtyä heti hoitamaan niitä, jotta koiran olo helpottuisi mahdollisimman nopeasti.

Koiran ilmavaivat ja niiden hoito.

Koiran ilmavaivat ja muut koiran vatsavaivat oirehtivat näkyvästi

Ilmavaivojen lisäksi koiran vatsan muita tyypillisiä vaivoja ovat löysä uloste, isot jätökset, vatsan kurina, ummetus, ripuli ja ulosteen syönti. Nämä ovat kaikki vaivoja, jotka vaivaavat koiraa, joten niihin on syytä puuttua.

Koiran ilmavaivat ja muut koiran yleiset vatsavaivat ovat koiralle erittäin epämiellyttäviä ja kivuliaita. Kukapa tykkää, jos vatsa kiertää ja velloo päivästä toiseen.

Yleisin syy koiran ilmavaivoihin ja muihin koiran vatsavaivoihin on sopimaton tai heikkolaatuinen ruoka. Tämä onneksi on helposti korjattavissa sillä, että vaihdetaan koiran ruokaa laadukkaaseen.

Löysä uloste

Jos koiran ulosteen määrä ja sen koostumus vaihtelee kovin paljon, on hyvin todennäköistä, että myös koiran ravinnon laatu vaihtelee tai että koiran ravinnon laatu on jatkuvasti huonoa. Halpa koiranruoka on lähes poikkeuksetta tehty halvoista raaka-aineista, jotka sopivat koiralle huonosti tai ei lainkaan, joka luonnollisesti vaikuttaa koiran hyvinvointiin ja koko koiran elämänlaatuun.

Hyvälaatuinen koiran kuivaruoka tai koiran erikoisruoka auttavat koiran vatsaa ja suolistoa voimaan hyvin. Kun koiran vatsa on kunnossa, ulosteen määrä on kohtuullinen ja kakka on kiinteää. Runsaat jätökset, löysä uloste tai jopa ripuli ovat molemmat merkkejä siitä, että koiran vatsa ei voi hyvin. Vatsaongelmat hoituvat usein vaihtamalla koiran ravinto hyvälaatuiseen koiranruokaan. Samalla koiran ilmavaivat rauhoittuvat.

Koira syö ulostetta

Jos koira syö kakkaa, se ei ole ainoastaan epämiellyttävää, vaan myös merkki siitä, että kaikki ei ole kunnossa. Tämä voi johtua siitä, että ruoasta puuttuu koiralle tärkeitä ravinteita, joita se yrittää saada syömällä omaa tai toisen koiran ulostetta. Varsin yleisin syy siihen, että koira syö kakkaa, on koiran ravinnosta puuttuvat koiralle tärkeät ravintoaineet ja ruoan heikko laatu.

Huonolaatuinen koiranruoka saattaa tuoteselosteen mukaan sisältää kaikki koiran tarvitsemat ravinteet, mutta johtuen ruokaan käytetyistä raaka-aineista tai niiden heikosta laadusta, ruoassa olevat ravinteet eivät imeydy hyvin koiran suolistossa. Jos koiran ulosteen syönti ei lopu, vaikka ruoka on vaihdettu laadukkaaseen, on hyvä tutkia, onko koiralla jokin sairaus, joka estää ravinteiden imeytymisen.

Kun vatsa toimii normaalisti, koiran ilmavaivat rauhoittuvat

Kuten muutkin koiran vatsaongelmat, myös ummetus voi olla merkki huonolaatuisesta ravinnosta tai kokonaan koiralle sopimattomasta ruoasta, jolloin tilannetta auttaa ravinnon vaihtaminen hyvälaatuiseen koiranruokaan. Kun koiran vatsan toiminta normalisoituu, myös koiran ilmavaivat rauhoittuvat.

Mistä koiran ilmavaivat johtuvat?

Tavallisin syy siihen, että koiralla on ilmavaivoja, ummetusta, löysä uloste tai koira syö kakkaa, on huonolaatuinen tai kokonaan koiralle sopimaton ravinto.

Sen sijaan erilaiset sairaudet tai ravinteiden imeytymisongelmat ovat paljon harvinaisempia. Jos koiran vatsaongelmat eivät poistu sillä, että koiran ruoka on vaihdettu laadukkaaseen, koira tulee aina viedä eläinlääkäriin tutkittavaksi.

Koiran ummetus, koiran ummetuksen hoito ja ruokavalio.

Paras koiranruoka ilmavaivoista kärsivälle koiralle

Nämä ruoat ovat hyviä vaihtoehtoja ilmavaivoista ja muista vatsavaivoista kärsivälle koiralle:

  1. CLINIVET Adult Light on vehnätön kevytruoka,  joka auttaa tasapainottamaan koiran vatsan toimintaa
  2. CLINIVET Grain Free Chicken on viljaton kananlihasta valmistettu koiranruoka kaikille nuorille ja aikuisille koirille
  3. CLINIVET Sensitive Fish on viljaton kalastaa valmistettu koiranruoka ruoka kaikille nuorille ja aikuisille koirille, myös herkille koirille
  4. Lyder Vatsa, on kotimainen koiranruoka, mikä on kehitetty varta vasten vatsa- ja suolisto-ongelmista kärsiville koirille. Se sisältää probiootteja, jotka tukevat koiran vatsan toimintaa ja tasapainottavat vatsan normaalia bakteerikantaa, jolloin koiran ilmavaivat ja suolen toiminta normalisoituu.

Ruokasuositukset

Nämä ruokasuositukset on meille lähettänyt eläinlääkäri, joka työssään hoitaa vatsavaivoista kärsiviä koiria.

Usein kysytyt kysymykset

K: Miten yleinen vaiva koiran ilmavaivat on?

V: Kyseessä on valitettavan yleinen vaiva, joita eläinlääkärit työssään hoitavat. Yleisin syy koiran ilmavaivoihin ja muihin koiran vatsavaivoihin on sopimaton tai heikkolaatuinen ruoka. Tämä onneksi on helposti korjattavissa sillä, että vaihdetaan koiran ruokaa laadukkaaseen.

K: Missä iässä koira voi saada ilmavaivoja?

V: Koira voi saada ilmavaivoja missä iässä tahansa. Vaikka huonolaatuinen ruokavalio on suurin syy koiran ilmavaivoihin, myös tuttu ruoka, mitä koira on syönyt jo pitkään, voi olla syynä vaivoille.

K: Miten koiran ilmavaivoja muita koiran vatsavaivoja voidaan ennaltaehkäistä?

V: Sairautta ei voi aina täysin ennaltaehkäistä, mutta todennäköisyyttä vähentää merkittävästi tarjoamalla koiralle korkealaatuista ravintoa koko sen elinkaaren ajan. Ravinto voi olla joko kuivaruokaa tai erikoisruokaa.

K: Mitkä on koiran vatsavaivojen oireet?

V: Tyypilliset koiran vatsavaivojen oireet Ilmavaivojen lisäksi ovat löysä uloste, isot jätökset, vatsan kurina, ummetus, ripuli ja ulosteen syönti. Nämä ovat kaikki vaivoja, jotka vaivaavat koiraa, joten niihin on syytä puuttua.

K: Voiko koiran ilmavaivoja hoitaa?

V: Koska heikkolaatuinen tai kokonaan ravinnoksi kelpaamaton ruoka ovat yleisimmin ilmavaivojen aiheuttajana, on syytä lähteä liikkeelle siitä, että vaihtaa koiran ruoan laadukkaaseen.

K: Miten koiran ilmavaivoja hoidetaan?

V: Koska heikkolaatuinen tai kokonaan ravinnoksi kelpaamaton ruoka ovat yleisimmin ilmavaivojen aiheuttajana, on syytä lähteä liikkeelle siitä, että vaihtaa koiran ruoan laadukkaaseen. Jos tämä ei tuota tulosta vaan ilmavaivat jatkuvat, on syytä viedä koira eläinlääkärin tuekittavaksi.

K: Voiko kaikki koirat sairastua vatsavaivoihin?

V: Kaikki koirat voivat sairastua, mutta joillakin koirilla on suurempi alttius sairastua kuin toisilla. Myös sekarotuiset koirat voivat sairastua.


Jos kaipaat lisää lukemista koiran sairauksista, tutustu myös artikkeleihin:

  Koiran perinnölliset ja ei-perinnölliset sairaudet
  Koiran ilmavaivat ja muut vatsavaivat
  Mistä johtuu kun koira piereskelee?
  Koiran haimatulehdus voi olla akuutti tai krooninen
  Koiran haimatulehdus ja ruokavalio
  Koiran haiman vajaatoiminta etenee asteittain
  Koiran närästyksen hoito ja närästyksen oireet
  Koiran närästys ja koiran närästys ruoka
  Koiran ummetus ja ummetuksen hoito
  Koiran ripulin ja ripulin hoito
  IBD eli koiran krooninen tulehduksellinen suolistosairaus
  Furunkuloosi eli koiran tassutulehdus
  Koiran nivelrikko on kivulias sairaus
  Koiran mahalaukun kiertymä ja laajentuma
  Mukoseele on koiran sappirakon sairaus
Koiran sappivaivat ja koiran sappikivet
Koiran anaalirauhasongelmat ja niiden hoito
  Koiran hiiva ja hiivasienen hoito
Koiran ientulehdus ja koiran ientulehduksen hoito
  Koiran vatsaongelmat
  Koiran atopia on allerginen ihosairaus
  Kyynärnivelen kasvuhäiriö eli kyynärniveldysplasia
  Patellaluksaatio eli polvilumpion sijoiltaanmeno
  Koiran lonkkavika eli lonkkaniveldysplasia
  Koiran nivelrikko on parantumaton sairaus
  Koiran ilmavaivat ja muut vatsavaivat

Lähetä kommentti

Piditkö tästä kirjoituksesta? Mistä muusta aiheesta haluaisit lukea? Lähetä meille rohkeasti juttuvinkki.

Onko sinun koira joskus kärsinyt ilmavaivoista? Jos haluat jakaa tarinan muiden lukijoiden kanssa, lähetä meille artikkeli kuvia tai videoita. Muistathan, että sinulla pitää olla oikeus jakamiisi kuviin ja materiaaliin.

Omega-3 ja omega-6 rasvahapot ovat elintärkeitä koiralle ja kissalle.

Kotimaiset, elintarvikelaatuiset kissanruoat ja koiranruoat valmistaa: lyderpetfood.fi