Koiran perinnölliset sairaudet ja muut koiran sairaudet

Lähes jokainen koira sairastuu elämänsä aikana johonkin sairauteen. Koirilla on perinnöllisiä sairauksia sekä muita sairauksia, jotka eivät periydy. Niin koiran perinnölliset sairaudet kuin muutkin koiran sairaudet tuottavat kuitenkin aina omistajalle murhetta.

Tässä artikkelissa kerrotaan, miten koiran sairaudet voidaan usein ennaltaehkäistä ja oireita hoitaa ja helpottaa.

Koiran perinnölliset sairaudet

Koiran perinnölliset sairaudet

Osa koiran sairauksista ovat itsestään ohimeneviä, osa sairauksista voidaan parantaa eläinlääkärin hoidolla ja elintapojen muutoksilla, mutta usein koiran perinnölliset sairaudet ovat elinikäisiä ja näitä hoidetaan lievittämällä oireita mahdollisuuksia mukaan.

Koirilla on pitkä lista perinnöllisiä sairauksia. Osa perinnöllisistä koirien sairauksista ilmenee useilla eri koiraroduilla ja osa on sellaisia, joita esiintyy vain yhdellä tai muutamalla rodulla tai tietyn tyyppisillä (lyhyt kuono, pitkä selkä, merle väritys) koirilla.

Samat koiran perinnölliset sairaudet kuin muutkin koiran sairaudet ovat yhtä yleisiä sekarotuisilla koirilla kuin rotukoirilla.

Yleisimmät koirien perinnölliset luustosairaudet

  1. Lonkkadysplasia (lonkkavika) on yleinen perinnöllinen sairaus ja esiintyy useilla eri koiraroduilla.
  2. Kyynärniveldysplasia (kyynärnivelen kasvuhäiriö) on erityisesti isoilla ja jättirotuisilla koirilla esiintyvä sairaus ja on yleisin isojen koirien etujalan ontumisen aiheuttaja.
  3. Patellaluksaatio (polvilumpion sijoiltaanmeno) on yleinen pienten koirarotujen perinnöllinen sairaus.
  4. Legg Perthes on pienikokoisilla ja terrierirotuisilla koirilla yleinen lonkkasairaus.
  5. Polven ristisidevaurio on niin isojen kuin pientenkin koirien yleinen perinnöllinen sairaus.
  6. Spondyloosi (nikamien yhteen kasvaminen) on koiran selkärangan rappeumasairaus, jota esiintyy etenkin vanhenevilla koirilla.

Yleisimmät koirien perinnölliset silmäsairaudet

  1. Distichiasis (ylimääräiset ripset) on monella, etenkin runsasturkkisilla koirilla esiintyvä silmäsairaus.
  2. Luomien virheasennot, kuten sisäänpäin ja ulospäin kääntyvät luomet ja suuret luomiraot, johtuvat usein koiran pään muodosta.
  3. Cherry eye (kirsikkasilmä) johtuu kolmannen silmäluomen esiin pullahtahtamisesta.
  4. Katarakta (harmaakaihi) voi olla perinnöllinen tai ei-perinnöllinen, synnynnäinen tai hankittu sairaus.
  5. Linssiluksaatio on sairaus, missä silmän linssin kiinnityssäikeet rappeutuvat.
  6. Retinal Dysplasia (RD) on koiran silmän verkkokalvon kehityshäiriö. Sairaudella on kolme eri muotoa; mRD, gRRD ja tRD ovat sairauden eri muodot lievästä vakavaan.
  7. PRA on etenevä verkkokalvon surkastuma.

Yleisimmät koirien perinnölliset sydänsairaudet

  1. Läppäviat ovat sairauksia, joita esiintyy etenkin seniori-ikäisillä koirilla.
  2. Sydänlihasrappeuma on vakava sairaus, mikä johtaa sydämen vajaatoimintaan.

Yleisimmät koirien perinnölliset neurologiset sairaudet

  • Epilepsia on toistuvia kohtauksia aiheuttava aivojen sähköisen toiminnan häiriö.
  • Syringomyelia on neurologinen sairaus, jossa aivo-selkäydinkanavaan kehittyy nesteonteloita. Esiintyy etenkin pienillä koiraroduilla, kuten cavaliereilla.

Yleisimmät koirien perinnölliset hormonaaliset sairaudet

  1. Kilpirauhasen vajaatoiminta on koirilla melko yleinen sairaus, jossa kilpirauhanen ei tuota riittävästi kilpirauhashormoneja.

Muita yleisimpiä koirien perinnöllisiä sairauksia

  1. Atopia on yleinen, perinnöllinen, tulehduksellinen ja erittäin kutiseva allerginen ihosairaus. Perinnöllisyyden lisäksi sairauteen altistavat mm. olosuhteet ja ympäristö.
  2. BOAS (Brachycephalic Obstructive Airway Syndrome) on lyhytkuonoisilla koirilla esiintyvä hengitystieoireyhtymä, mikä vaikeuttaa koiran hengittämistä.
  3. Kivesvika tarkoittaa, että toinen tai molemmat kivekset ei ole laskeutuneet kivespussiin.

Koiran perinnölliset sairaudet PEVISAssa

Koska koiran perinnölliset sairaudet ovat suuri haaste lemmikkien hyvinvoinnille, rotuyhdistykset työskentelevät niiden ehkäisemiseksi. Useilla roduilla on ns. PEVISA (perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma, jonka tavoitteena on vähentää perinnöllisten sairauksien esiintymistä rodussa.

PEVISAssa voi olla suosituksia tai ehtoja jalostukseen käytettäville koirille. Näitä ehtoja ovat esimerkiksi pakolliset terveystutkimukset jalostuskoirille, jotka tulee tehdä ennen astutusta.

Leikatun koiran ruoka

Koiran sairaudet, jotka eivät periydy

Perinnöllisten sairauksien lisäksi koiralla voi olla myös muita sairauksia jotka eivät periydy. Kuten meillä ihmisilläkin, osa koirien sairauksista ovat lieviä, osa vakavia, osa itsestään ohi meneviä ja osa taas vaatii eläinlääkärin hoitoa.

Osa koirien ei-perinnöllisitä sairauksista voi olla sellaisia, että vaikka ne eivät ole perinnöllisiä, alttius niihin periytyy.

Tässä listassa yleisimpiä koiran ei-perinnöllisiä sairauksia:

  1. Koiran haimatulehdus voi olla akuutti tai krooninen ja vaatii aina eläinlääkärin hoitoa.
  2. Koiran haiman vajaatoiminta on sairaus, missä haiman ruoansulatusentsyymien tuotanto on alentunut ja osa sen haimasta on tuhoutunut kokonaan.
  3. Koiran närästys johtuu usein liiallisesta vatsahapon noususta ruokatorveen.
  4. Koiran ilmavaivat johtuvat usein sopimattomasta ruokavaliosta.
  5. Koiran ummetus johtuu yleensä siitä, että ulosteesta on jostain syystä tullut hyvin kuivaa ja kovaa.
  6. Koiran ripuli johtuu useimmiten siitä, että koira on syönyt jotain sopimatonta.
  7. IBD eli koiran krooninen tulehduksellinen suolistosairaus.
  8. Furunkuloosi eli koiran tassutulehdus ilmenee varpaiden ja polkuanturoiden välissä esiintyvinä kivuliaina tulehduksina, rakkuloina ja paiseina.
  9. Nivelrikko on varsin yleinen koirien sairaus, joka esiintyy erityisesti vanhoilla koirille.
  10. Mahalaukun kiertymä ja mahalaukun laajentuma on hengenvaarallinen tila ja vaatii välitöntä hoitoa.
  11. Mukoseele on koiran sappirakon sairaus.
  12. Koiran sappivaivat ja koiran sappikivet voivat oirehtia närästyksenä tai oksenteluna.
  13. Koiran anaalirauhasongelmat vaativat huomiota.
  14. Koiran ientulehdus ja koiran ientulehduksen hoito
  15. Koiran hammassairaudet, plakki, ientulehdus ja hammaskivi, ovat varsin yleisiä sairauksia koiralla ja johtuvat usein huonosta suuhygieniasta.
  16. Allergiat oireilevat tyypillisesti iho-oireina. Allergia voi johtua ympäristötekijöistä (esim. siitepölystä), jostain ruoka-aineesta tai ulkoloisista.
  17. Korvatulehdus on yleinen tulehdus koirilla ja voi esiintyä millä tahansa koirarodulla.
  18. Vatsa-ongelmat ovat varsin yleisiä ja voivat johtua huonosta ruokavaliosta, stressistä tai sairauksista
  19. Virtsatulehdus yleinen, bakteerien aiheuttama infektio.

Ruokasuositukset

Koska korkealaatuinen ravinto on niin tärkeä osa koiran hyvinvointia ja terveyttä ja monet koiran sairaudet voidaan ennalta ehkäistä tai kokonaan hoitaa laadukkaalla ravinnolla, tähän on koottu valinnan helpottamiseksi sellaisia koiranruokia, joita asiantuntijana toimiva koiran ravitsemusneuvoja suosittelee asiakkailleen.

Usein kysytyt kysymykset

K: Mitkä ovat yleisimmät koirien perinnölliset sairaudet?

V: Yleisimmät koirien perinnölliset sairaudet ovat nivelongelmat, kuten lonkkaniveldysplasia (lonkkavika), kyynärniveldysplasia ja polvilumpion sijoiltaanmeno, silmäsairaudet, epilepsia, kilpirauhasen vajaatoiminta, sydänsairaudet ja ihosairaudet, perinnölliset syövät ja neurologiset ongelmat.

K: Missä iässä koirien perinnölliset sairaudet tulevat esiin?

V: Koirien perinnölliset sairaudet voivat ilmetä missä iässä tahansa. Sairauden puhkeamisikä riippuu sairaudesta ja sen periytymistavasta. 

K: Miten koirien perinnöllisiä sairauksia voidaan ennaltaehkäistä?

V: Koirien perinnöllisiä sairauksia voidaan parhaiten ehkäistä vastuullisella jalostustyöllä, terveystutkimuksilla, geenitesteillä ja tiedonhankinnalla.

K: Voiko koirien perinnöllisiä sairauksia hoitaa?

V: Koirien perinnöllisiä sairauksia voidaan usein hoitaa ja oireita lievittää, mutta niitä ei yleensä voida parantaa kokonaan. 

K: Miten koirien perinnöllisiä sairauksia hoidetaan?

V: Hoitovaihtoehdot vaihtelevat sairauden ja sairauden vakavuuden mukaan. Tyypilliset hoitokeinot ovat lääkehoito, ruokavalio, fysioterapia, leikkaushoito ja kivunhoito.

K: Voiko kaikki koirat sairastua perinnölliseen sairauteen?

V: Kyllä vain. Kaikki koirat voivat sairastua johonkin tiettyyn perinnölliseen sairauteen. Myös sekarotuiset koirat.


Jos kaipaat lisää lukemista koiran sairauksista, tutustu myös artikkeleihin:

  Koiran perinnölliset ja ei-perinnölliset sairaudet
  Furunkuloosi eli koiran tassutulehdus
  Koiran närästyksen hoito ja närästys oireet
  Koiran haiman vajaatoiminta etenee asteittain
  Koira ulostaa paljon
  Mistä johtuu kun koira piereskelee?
Koiran ientulehdus ja koiran ientulehduksen hoito
Koiran sappivaivat ja koiran sappikivet
  Koiran haimatulehdus voi olla akuutti tai krooninen
  Koiran vatsaongelmat
  IBD eli koiran krooninen tulehduksellinen suolistosairaus
  Koiran ummetus ja koiran ummetuksen hoito
  Koiran hiiva ja koiran hiivasienen hoito
  Koiran nivelrikko on kivulias sairaus
  Koiran ilmavaivat ja muut vatsavaivat
  Koiran hammaskivi on yleinen sairaus
  Koiran anaalirauhaset ja koiran anaalirauhastulehdus
  Koiran närästys ja närästys ruoka

  Koiran haimatulehdus ja ruokavalio
  Koiran ripulin ja ripulin hoito
  Koiran mahalaukun kiertymä ja laajentuma
  Mukoseele on koiran sappirakon sairaus
  Koiran atopia on allerginen ihosairaus
  Kyynärnivelen kasvuhäiriö eli kyynärniveldysplasia
  Patellaluksaatio eli polvilumpion sijoiltaanmeno
  Koiran lonkkavika eli lonkkaniveldysplasia

Lähetä kommentti

Piditkö tästä kirjoituksesta? Artikkelin on kirjoittanut pitkän kokemuksen omaava eläinlääkäri-asiantuntija, joka haluaa ilahduttaa kirjoituksellaan kaikkia koirien hyvinvoinnista kiinnostuneita. Mistä muusta aiheesta haluaisit lukea?

Onko sinun koiran perinnölliset sairaudet tai muut koiran sairaudet sinulle tuttuja?

Onko sinun koirallasi jokin perinnöllinen sairaus tai jokin muu koiran sairaus?

Jos haluat jakaa oman tarinasi ja kokemuksesi muiden kanssa, lähetä se meille julkaistavaksi.

Koiran närästys ja koiran närästyksen hoito.

Onko sinulla jokin muu valmis artikkeli, jonka haluat lähettää meille ja jakaa muiden luettavaksi? Julkaisemme mielellämme juttuja ja tarinoita koirien ja kissojen jokapäiväisestä elämästä, harrastuksista, kommelluksista ja puuhastelusta. Artikkelit voivat liittyä myös lemmikin kanssa lomailuun tai vaikkapa matkustamiseen. Mukavia tarinoita lukevat mielellään niin vakituiset asiakkaat kuin satunnaisesti sivuilla vierailevat lemmikkien omistajatkin. Myös kuvat ovat tervetulleita kunhan sinulla on kuviin oikeus lähettämiisi kuviin. 

Ajan tasalla olevaa tietoa ja tilastotietoja rotukohtaisia koirien perinnöllisistä sairauksista ja muista koirien sairauksista saa kunkin koirarodun rotujärjestöltä tai rotua harrastavista yhdistyksiltä.