Nirson koiran ruoka - Onko sellaista?

Nirson koiran ruoka – kun mikään ei maistu

Nirson koiran ruoka ja nirson koiran ruokinta – Mitä tehdä kun mikään ruoka ei maistu? Vaikka monet koirat syövät susien tapaan kaikkea, mitä eteen tulee ja täyttää vatsan, osa koirista on hyvinkin nirsoja ruoan suhteen ja valikoivat tarkkaan, mitä syövät. Etenkin nuoret urokset saattavat olla erittäin valikoivia ravinnon suhteen. Myös jotkut rodut ovat tunnetusti luonteeltaan muita nirsompia.

Onko koira nirso vai onko sen vatsa on täynnä?

Yleinen syy koiran nirsoiluun on se, että koiralla ei yksinkertaisesti ole nälkä. Koira on syönyt itsensä kylläiseksi, eikä sen vatsa vedä määräänsä enempää. Vaikka koira ei olisikaan syönyt “yhtään mitään” tai “juuri mitään”, sen vatsa on voinut täyttyä makupaloista ja muista herkuista.

Varsinkin monelle kääpiökoiran tai muun pienen koiran omistajan saattaa olla vaikea uskoa, kuinka pieni vatsa pienellä koiralla on ja miten pieni ruokamäärä pienen koiran vatsaan mahtuu. Etenkin, jos nirso koira on ylipainoinen ja sen lisäksi nirso, ongelma viittaa siihen, että koira syö aivan liikaa.

Minkälainen on nirson koiran ruoka – onko sellaista?

Nirson koiran ruoka - Onko sellaista?

Koira on oppinut nirsoksi

Koira on älykäs ja nopeasti oppiva lemmikki ja se oppii helposti valikoimaan annetuista ruokien vaihtoehdoista sille kulloinkin mieluisan, jos sille annetaan siihen mahdollisuus. Yleensä tämä tapahtuu niin, että ensin koiralle tarjoillaan sille sopivaa ravintoa, ja kun se ei heti sitä syö, sille tarjoillaan jotain extraa ja vähän “parempaa”, ettei ”se vaan kuole nälkään”. Seuraavalla kerralla koira tietää, että kun se ei syö, sille tuodaan tarjottimella muita vaihtoehtoja, joista se voi valita itselleen sillä hetkellä mieluisan vaihtoehdon.

Tällainen opetettu nirsous on helposti korjattavissa siten, että ensin koiralle annetaan ruoka-ajat ja ruoka-aikana sille tarjoillaan terveellistä, koiralle soveltuvaa ravintoa. Jos koira ei syö, otetaan kuppi pois ja seuraavan kerran sille tarjoillaan ruoka seuraavana ruoka-aikana. Näin jatketaan, kunnes koira syö. Ei siis ole erikseen olemassa sellaista koiranruokaa, missä lukee kannessa “nirson koiran ruoka”.

Nirso koira voi olla myös sairas

Jos koira on aiemmin syönyt hyvällä ruokahalulla ja siitä tulee yllättäen nirso, käytös saattaa viitata johonkin sairauteen. Lisäksi jos koira on selvästi huonovointinen, huonokuntoinen, sen vatsa oireilee tai sillä on kipuja, on syytä kääntyä pikaisesti eläinlääkärin puoleen.

Ruoka on koiralle sopimatonta tai huonolaatuista

Jokaisen koiran omistajan tulee varmistaa, että koiralle tarjottava ruoka on hyvälaatuista ja valmistettu korkealaatuista raaka-aineista. Ei ainoastaan nirson koiran ruoka, vaan myös ei-nirsoille koirille tarjottava ruoka pitää olla laadukasta koiran hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Nirso koira saattaa saattaa myös olla yliherkkä jollekin tietylle ruoalle tai raaka-aineelle ja välttää sen syöntiä, sillä se on oppinut, että juuri tästä ruoasta tai raaka-aineesta se tulee sairaaksi tai sen vatsa tulee kipeäksi.

Märkäruoka on monelle nirsolle koiralle oikea valinta

Kaikki koirat eivät yksikertaisesti pidä perinteisistä koirien kuivaruoista, jolloin hyvä vaihtoehto on tarjota koiralle laadukasta märkäruokaa, joko sekoitettuna kuivaruokaan tai kokonaan kuivaruoan asemasta. Hyvälaatuisia märkäruokia löytyy suomalaisesta Lyder koiranruokasarjasta.

Nirson koiran ruoka

Nirsolle koiralle suositeltavia, terveellisiä ja suussa sulavia ruokia:

  1. CLINIVET Grain Free Chicken on viljaton kanaruoka kaikille nuorille ja aikuisille koirille.
  2. CLINIVET Sensitive Fish on viljaton kalaruoka kaikille nuorille ja aikuisille koirille. Myös erityisen herkälle koiralle.
  3. CLINIVET Adult Small on kehitetty erityisesti pienten koirien erityistarpeisiin.
  4. Lyder Kalkkuna koiranruoka, Lyder Kana koiranruoka ja Lyder Possu koiranruoka ovat kotimaisia täysravintoja kaikille koirille.
  5. Lyder Dental on koiran ravitsemusneuvojan reseptillä valmistettu koirille, joilla on taipumusta saada hammaskiveä
  6. Lyder Vatsa on koiran ravitsemusneuvojan reseptillä valmistettu koirille, joilla on erityisen herkkä vatsa.

Jos kaipaat lisää lukemista, tutustu myös artikkeleihin:

  Laadukas koiranruoka on koiran hyvinvoinnin perusta
  Laadukas koiran kuivaruoka on täysravintoa koiralle
 Aikuisen koiran ruokinta
  Mitä ruokaa koiralle kannattaa antaa
  Minkälainen on paras koiranruoka

Lähetä kommentti

Piditkö tästä kirjoituksesta? Mistä muusta aiheesta haluaisit lukea? Jätä rohkeasti juttuvinkki.

Onko sinulla tai onko sinulla joskus ollut nirso koira? Minkälaista elämä on tai ollut nirson koiran kanssa? Mikä sinun mielestäsi on hyvä nirson koiran ruoka? Jos haluat jakaa oman tarinasi ja kokemuksesi muiden kanssa, lähetä se meille julkaistavaksi.

Onko sinulla jokin muu valmis artikkeli, jonka haluat lähettää meille ja jakaa muiden luettavaksi? Julkaisemme mielellämme juttuja ja tarinoita koirien ja kissojen jokapäiväisestä elämästä, harrastuksista, kommelluksista ja puuhastelusta. Artikkelit voivat liittyä myös lemmikin kanssa lomailuun tai vaikkapa matkustamiseen. Mukavia tarinoita lukevat mielellään niin vakituiset asiakkaat kuin satunnaisesti sivuilla vierailevat lemmikkien omistajatkin. Myös kuvat ovat tervetulleita kunhan sinulla on kuviin oikeus lähettämiisi kuviin.

Kotimaiset, elintarvikelaatuiset Lyder koirien erikoisruokavaliot valmistaa: lyderpetfood.fi