Kalaruoka koiralle on terveellistä
Kalaruoka koiralle on hyvää ja terveellistä ravintoa ja kalasta valmistettu koiranruoka on lisäksi monen koiran suurta herkkua. Kalat sisältävät runsaasti korkealaatuista proteiinia, terveellisiä rasvoja ja öljyjä sekä paljon vitamiineja ja kivennäisaineita.
Tässä artikkelissa kerrotaan kalasta valmistetun koiranruoan ominaisuuksia ja millä tavalla kalaruoka koiralle voi edistää koiran hyvinvointia terveyshyötyjä ja hillitä allergisia oireita.

Kala ja Omega-3 rasvahapot
Kalat sisältävät runsaasti huippulaatuisia, koiralle elintärkeitä omega-3 rasvahappoja. Nämä omega-3 rasvahapot jaetaan usein kahteen alaryhmään, EPA:an ja DHA:han.
DHA-rasvahapot ovat tärkeitä koiran sydämelle ja näkökyvylle. Yhdessä EPA-rasvahappojen kanssa ne auttavat ylläpitämään veren normaalia triglyseriditasoa ja tukevat sydämen toimintaa.
EPA-rasvahapot tunnetaan myös tulehdusten sammuttajina. Niillä on elintärkeä merkitys koiran terveydelle, sillä EPA-rasvahappojen puute altistaa koiran ns. hiljaiselle tulehdukselle, mikä on varsin yleinen tila koiralla ja mistä seuraa samankaltaisia oireita kuin allergiasta. Kyse on kuitenkin puutostilasta, jota voidaan ravinnon avulla hoitaa.
Kalaruoka koiralle on tehokas allergioiden hillitsijä
Kala aiheuttaa koiralle allergisia oireita vain harvoin. Tästä syystä sitä voidaan suositella myös sellaisille koirille, joilla on taipumusta saada ruoasta allergisia oireita, kuten esimerkiksi kutinaa, toistuvia korvatulehduksia, varvasväliongelmia (furunkuloosia) tai hiivaa.
Esimerkiksi CLINIVET Sensitive Fish on korkealaatuinen, täysin viljaton kalaruoka koiralle ja sitä suositellaan aivan terveiden koirien lisäksi erittäin herkille ja allergiaoireista kärsiville koirille.

Kala ja ympäristömyrkyt
Kalalla on paljon hyviä terveysvaikutuksia, mutta niillä saattaa olla myös terveydelle epäedullisia vaikutuksia johtuen niihin kerääntyvistä ympäristömyrkyistä. Kiinnittämällä huomiota kalalajien ja kalojen alkuperän valintaan, voidaan minimoida näitä terveydelle haitallisten myrkkyjen saanti ja löytää terveellinen kalaruoka koiralle.
Esimerkiksi Itämeren kalaa ei nykyään enää suositella ravinnoksi niiden sisältämien korkeiden dioksidi- ja PCB-pitoisuuksien takia, kun taas isoissa valtamerissä villinä kasvavia kaloja ja niistä valmistettu kalaruoka koiralle on terveellistä ja sitä voidaan suositella syötäväksi päivittäin.
Kala ja eettisyys
Tiedon lisääntyessä monet lemmikkien omistajat ovat kiinnostuneet myös koiranruoan eettisyydestä. Niin surullista kuin se onkin, monet kalalajit, kuten esimerkiksi villi merilohi, on lähes sukupuuttoon pyydetty, joten niiden käyttäminen ruoaksi ei ole suotavaa eikä niitä korkean hinnan vuoksi enää koiranruokiin käytetä.
Sen sijaan valtamerissä elää runsaasti pieniä kaloja, joiden kanta on elinvoimainen ja joita voidaan pyydystää ilman pelkoa kalakannan häviämisestä tai pienenemisestä. Näistä valmistettu kalaruoka koiralle on myös ympäristölle hyvä vaihtoehto
Kalalla ja kalalla on eroa
Eettisyyden lisäksi pienet rasvaiset kalat, kuten silakka, silli ja makrilli ovat hyviä valintoja niin luonnon kuin terveyshyötyjen kannalta. Sen lisäksi, että niitä on runsaasti saatavana, ne ovat rasvaisuudesta johtuen erittäin terveellisiä, koska ne sisältävät runsaasti koiralle elintärkeitä omega-3 – rasvahappoja.
Lisäksi nämä kalalajit ovat villejä kaloja, jotka eivät kasva altaassa ja syö kalanrehua, vaan saavat kasvaa luontaisessa ympäristössä ja syödä niille luontaista ravintoa, pikkukaloja.
Mikä on hyvä kalaruoka koiralle?
- CLINIVET -koiranruokasarjan CLINIVET Junior & Adult Sensitive Fish on huippulaadukas kalaruoka koiralle, joka sisältää runsaasti Omega-3 rasvahappoja, jotka ovat peräisin rasvaisista valtameren villeistä kaloista, kuten makrillista ja sillistä. Ruoka sopii rotuun ja kokoon katsomatta kaikille koirille ja on taatusti maistuva.
- Raaka- ja kotiruoan ystäville suosittelemme kotimaista Lyder Total Mix ravintolisäseosta, mikä sisältää kaikki koiran tarvitsemat vitamiinit, mineraalit, omegat, kuidut ja nivelaineet. Sopii lisättäväksi mihin tahansa ruokaan, esimerkiksi pakastekalan kanssa, jolloin saadaan itse tehtyä laadukas kalaruoka koiralle.
Ruokasuosituksia
Koska laadukas koiranruoka on niin tärkeä osa koiran hyvinvointia ja terveyttä, poimimme näihin artikkeleihin sellaisia koiranruokia sekä ravintolisiä, joita asiantuntijana toimiva koiran ravitsemusneuvoja käyttää itse omille koirilleen ja suosittelee työssään myös muiden lemmikeille. Myös ongelmatilanteissa.
Usein kysytyt kysymykset
K: Onko kalassa hyvät ravintoarvot koiralle?
V: Kala sisältää runsaasti ja monipuolisesti terveellisiä rasvoja, useita vitamiineja ja kivennäisaineita sekä paljon korkealaatuista proteiinia. Kala on myös loistava elintärkeiden omega-3 rasvahappojen ja D-vitamiinin lähde. Löytyy siis useita syitä siihen, miksi kannattaa tarjoilla koiralle kalaa tai kalasta valmistettua koiranruokaa.
K: Onko kalaruoka koiralle terveellistä?
V: Kalan terveyshyödyt eivät rajoitu vain sen sisältämiin ravintoaineisiin. Korvaamalla kalalla punaisen lihan, jolla on kiistattomat terveyshaitat, kala sellaisenaan edistää koiran terveyttä. Punaisella lihalla on kiistaton yhteys mm. nivelrikkoon, joka on yleinen koirien nivelsairaus. Vaikka nivelrikko on parantumaton sairaus, tutkimusten mukaan nivelrikon oireita ja nivelrikosta johtuvaan nivel(t)en tulehdustilaa voidaan kuitenkin lieventää oikealla ruokavaliolla.
K: Onko kalassa riittävästi D-vitamiinia koiralle?
V: Kala on yksi harvoista luonnollisista D-vitamiinin lähteistä. Rasvaliukoinen D-vitamiini on tärkeä koiran luuston ja hampaiden kehityksen kannalta. Sen lisäksi, että D-vitamiini ylläpitää koiran kalsium- ja fosfaattitasapainoa, se on myös välttämätön koiran aineenvaihdunnalle sekä koiran hermoston ja lihasten toiminnalle. Koiran tulee saada tarvitsemansa D-vitamiini ruoasta, sillä koira ei ihmisistä poiketen saa D-vitamiinia auringosta.
K: Miksi omega -rasvahapot ovat tärkeitä koiralle?
Kalasta saatavat Omega-3 rasvahapot ovat koiralle elintärkeitä ja niiden puutos tai liian alhainen määrä suhteessa Omega-6 rasvahappoihin altistaa koiran ns. hiljaiselle tulehdukselle, jonka oireena on tavallisesti jatkuvaa kutinaa ja rapsutusta. Hiljainen tulehdus sekoitetaan usein ruoka-aineallergiaan, mutta kyse on puutostilasta, joka on helppo ravinnon avulla korjata. Lisäksi Omega-3 rasvahapot hellivät koiran ihoa, tassuja ja turkkia, suojaavat koiran sydäntä ja ovat tärkeitä koiran aivojen toiminnalle.
K: Mitä kalaa koiralle kannattaa antaa?
V: Rasvapitoisuus eri kalalajien välillä vaihtelee paljon. Esimerkiksi meille kaikille tuttu lohi on erittäin rasvainen kalalaji. Samoin makrilli ja silli sisältävät runsaasti rasvaa. Mitä rasvaisempi kala, sitä enemmän se sisältää arvokkaita Omega-3 rasvahappoja. Omega-3 rasvahappoja on myös runsaammin vapaana kasvaneissa kaloissa kuin altaassa kasvatetuissa kaloissa. Ei siis ole sama, mitä kalaa koiralle kannattaa antaa.
K: Onko kalasta valmistettu kalaruoka koiralle kallista?
V: Kala raaka-aineena on arvokasta, joten myös kalaruoka koiralle on jonkin verran kalliimpaa kuin esimerkiksi kanasta valmistettu koiranruoka. Siitä huolimatta kalaruoka on aina hyvin suosittu vaihtoehto, joka sopii usein myös erittäin herkille koirille. Antamalla koiralle kalaa tai kalaa sisältävää ruokaa, voidaan tehokkaasti edistää koiran terveyttä. Lisäksi kala on erittäin herkullista ja koirat rakastavat sen makua.
K: Mikä on paras ruoka allergiselle koiralle?
V: Paras ruoka allergiselle koiralle on sellainen, mikä on valmistettu korkealaatuisista raaka-aineista. Varta vasten allergisista oireista kärsiville koirille valmistetut kuivaruoat ja märkäruoat ovat sellaisia, jotka sisältävät runsaasti omega-3 -rasvahappoja, joiden tiedetään hillitsevän tulehduksia.
Jos kaipaat lisää lukemista koiran ruokinnasta, tutustu myös artikkeleihin:
Koiran ruokinta ja laadukas koiranruoka
Koiran ruokintataulukko
Koiranpennun ruokinta
Miksi koira laihtuu vaikka se syö hyvin
Missä vika kun koira ei syö
Mikä neuvoksi kun vanha koira ei syö
Koiran laihdutuskuuri – avaimet onnistumiseen
Miksi kannattaa antaa koiralle kalaa
Ison pennun ruokinta ja hyvä penturuoka isolle pennulle
Nirso koira ja nirson koiran ruokinta
Allerginen koiran ja allergisen koiran ruokinta
Koiran 50/50 ruokinta ja 50/50 koiranruoka
Koiran vähärasvainen ruokavalio
Omega-3 ja omega-6 rasvahappojen merkitys koiralle ja kissalle
Kalaruoka koiralle on terveellistä
Vanhan koiran ruoka tehdään terveellisistä raaka-aineista
Edullinen viljaton koiranruoka
Senior koiranruoka on kehitetty ikääntyvälle koiralle
Koiran raakaruokinta
Hydrolysoitu koiranruoka
Yrjölän puuro
Koiranpennun ruokavalio perustuu hyvälaatuiseen lihaan
Koiranpennun hoito
Steriloidun koiran ruoka
Koiran eliminaatiodieetti
Kastroidun koiran ruoka
Lähetä kommentti
Piditkö tästä kirjoituksesta? Mistä muusta aiheesta haluaisit lukea?
Artikkelin on kirjoittanut yli 30 vuotta koirien ravitsemusneuvojana toiminut asiantuntija, joka haluaa ilahduttaa kirjoituksellaan kaikkia koirien hyvinvoinnista kiinnostuneita.
Onko sinulla ollut koira, joka on saanut hyötyjä kalasta valmistettua koiranruoasta? Minkälaisia oireita koiralla oli ja millä tavalla ruokavalion vaihtaminen auttoi? Miten pitkään kesti, ennen kuin tulokset näkyivät?
Jos haluat jakaa tarinasi muiden lukijoiden kanssa, lähetä se meille.

Onko sinulla jokin muu valmis artikkeli, jonka haluat lähettää meille ja jakaa muiden luettavaksi? Julkaisemme mielellämme juttuja ja tarinoita koirien ja kissojen jokapäiväisestä elämästä, harrastuksista, kommelluksista ja puuhastelusta. Artikkelit voivat liittyä myös lemmikin kanssa lomailuun tai vaikkapa matkustamiseen. Mukavia tarinoita lukevat mielellään niin vakituiset asiakkaat kuin satunnaisesti sivuilla vierailevat lemmikkien omistajatkin. Myös kuvat ovat tervetulleita kunhan sinulla on kuviin oikeus lähettämiisi kuviin. Jätä rohkeasti juttuvinkki.
CLINIVET koiranruoka valmistetaan Pohjois-Irlannissa, joka on kuuluisa vihreästä luonnosta.
