Koiran laihdutuskuuri – Avaimet onnistumiseen
Koiran laihdutuskuuri kannattaa, sillä tutkimusten mukaan ylipainoinen koira elää kaksi vuotta lyhyemmän elämän ja sairastaa huomattavasti enemmän kuin sen normaalipainoinen lajikumppani. Ylimääräisten kilojen karistaminen siis kannattaa. Ja kun ylipaino ei rasita koiran kehoa ja mieltä, jaksaminen ja pirteys näkyy kaikissa koiran arjen puuhissa.
Tässä artikkelissa käsitellään koiran painonpudotusta, ylipainoisen koiran ruokintaa sekä syitä siihen miksi koiran laihdutuskuuri on aina tarpeen kun koira on ylipainoinen.

Milloin koiran laihdutuskuuri on tarpeellinen?
Koiran laihdutuskuuri on paikallaan aina jos ylimääräisiä kiloja on kertynyt koiran vyötärölle. Ylimääräisten senttien sulattaminen ei ole lainkaan niin vaikeaa kuin usein kuvitellaan, mutta se vaatii omistajalta sitoutumista uusiin tapoihin, sillä koiran vyötärölle kertyneet ylimääräiset sentit eivät lähde hetkessä.
Milloin koira on liian lihava?
Yleinen nyrkkisääntö on, että koira on liian lihava silloin, kun sen kylkiluut eivät käsin kosketeltaessa selkeästi tunnu. Tässä on paljon yksilöllisiä ja rotukohtaisia eroja, sillä esimerkiksi luontaisesti hyvinkin hoikkien vinttikoirien kylkiluut tuntuvat ja näkyvät selkeästi, päin vastoin kuin esimerkiksi pyöreävartaloisen mopsin kylkiluut.
Mitä haittaa on koiran ylipainosta?
Koiran ylipaino heikentää oleellisesti sen terveyttä ja elämänlaatua, sillä ylipainoiset koirat ovat alttiita mm. näille sairauksille:
- Nivelrikko
- Selkäongelmat
- Sydänsairaudet
- Maksasairaudet
- Haimasairaudet
- Koiran diabetes
- Iho-ongelmat
- Kasvaimet
- ja lukemattomille muille sairauksille

Sen lisäksi, että nämä sairaudet ovat vakavia, ne ovat myös koiralle erittäin kivuliaita, eikä niihin ole parannuskeinoa. Lisäksi roimasti ylipainoisen koiran on vaikea hengittää, liikkua, nukkua ja selvitä aivan tavallisista arjen toimista. Mitä enemmän koiralla on ylimääräistä taakkaa kannettavana, sen tukalampaa sen elämä on. Koiran laihdutuskuuri antaa ylipainoiselle koiralle paremmat mahdollisuudet parempaan elämänlaatuun ja pitempään elinikään.
Hyvä koiran laihdutuskuuri
Koska yleisimmät syyt koiran ylipainoon ovat koiran epäterveelliset ruokinta- ja liikuntatottumukset ja helpoin keino saada ylipainoinen koira laihtumaan on korjata ruokavalion laatu ja määrä sekä liikunta vastaamaan koiran yksilöllisiä tarpeita.
Koiran laihdutuskuuri tulee aina aloittaa rauhallisesti. Mitä enemmän liikakiloja on kertynyt, sitä maltillisemmin laihdutus tulee aloittaa, sillä roimasti ylipainoisen koiran liikunnan pitää olla riittävän kevyttä ja koiran fyysiselle kunnolle sopivaa. Tästä syystä lyhyet kävelylenkit aloitetaan vain 10-15 minuuttia kestävistä ulkoiluista, joita tehdään muutaman kerran päivässä. Kun koiran kunto hiljalleen kasvaa, liikunnan määrää ja vauhtiakin voidaan lisätä vähitellen.

Vapaana liikkuminen metsässä on koiralle parasta ja mielekästä liikuntaa, joten jos vain, mahdollista, metsälenkkejä kannattaa suosia. Samalla kun koiran kunto kasvaa, se saa rauhassa haistella ja kuunnella metsän tuoksuja ja ääniä, jolloin sen mielikin virkistyy. Myös erilaiset leikit ovat koiran mielestä mukavia ja leikkiessä koiran kunto kasvaa ja sen stressitaso laskee. Leikki on myös koiran ja omistajan yhteistä aikaa ja jaettua iloa!
Koiran laihdutuskuurin vaarat ja miten vältät ne
Koiran laihdutuksen suurimmat sudenkuopat ovat
- Liian nopea laihdutus
- Liiallinen tai liian raskas liikunta
- Huonolaatuinen ruoka
- Liian paljon ruokaa
- Petolliset makupalat
- Lipsuminen
Liian nopea koiran laihdutus
Liian nopea painonpudotus on koiran elimistölle haitallista, jopa vaarallista, sillä liian nopeassa tahdissa etenevässä painonpudotuksessa koira saa liian vähän energiaa ja liian vähän koiralle tärkeitä ravinteita. Kun ravintoa on liian vähän, koiran vatsan ja suoliston terve toiminta kärsii ja sen aineenvaihdunta häiriintyy. Liian vähäinen ruoka saattaa johtaa myös koiran elimistön kuivumiseen ja koiran nääntymiseen. Nälissään riutuvan koiran olo heikkenee eikä se halua ja jaksa osallistua päivän askareisiin.
Liian nopeassa tahdissa etenevän painonpudotuksen ja siihen liittyvät riskit voi välttää sillä, että painonpudotuksessa edetään kiireettömästi. Koiran ruokavalio vaihdetaan kevyempään ilman, että vähennetään ruoan määrää ja harrastetaan kevyttä liikuntaa.
Liian paljon tai liian raskasta liikuntaa
Jos koira on rutkasti ylipainoinen, voidaan olettaa, että koiran liikunta on jäänyt vähiin eikä sen fyysinen kunto ole kovin hyvä. Jos huonokuntoiselta koiralta vaaditaan liian raskasta liikuntaa, joka on koiran suorituskyvyn ylärajalla tai jopa sen yläpuolella, loukkaantumisen riski kasvaa merkittävästi ja palautumisaika rasituksesta pitenee oleellisesti. Kannattaa huolehtia siitä, että koiraa ei rasiteta kohtuuttomasti ja että koiran laihdutuskuuri pysyy mielekkäänä.
Laihdutuskuurin aikana koiran tulee siis harrastaa liikuntaa, mutta liikunnan määrä ja luonne pitää olla sellaista, että se on koiran kunnolle sopivaa ja liikunnasta jää jälkeenpäin koiralle iloinen ja levollinen mieli. Myös liikunnan jälkeen riittävä lepo on tärkeää.
Huonolaatuinen koiran ruoka
Koira tarvitse kaikissa elämäntilanteissa laadukasta ravintoa voidakseen hyvin ja pysyäkseen terveenä. Jos koiran ruoka ei ole riittävän laadukasta, ravinto voi olla yksi tärkeimmistä syistä koiran painon nousuun ja kertyneisiin liikakiloihin.
Huonolaatuinen koiranruoka on valmistettu huonolaatuisista raaka-aineista eikä huonoista raaka-aineista saa tehtyä hyvälaatuista koiranruokaa. Esimerkiksi koiranruoan sisältämän rasvan laatu on paljon tärkeämpää kuin rasvan määrä. Koira tarvitsee korkealaatuisia rasvoja ja öljyjä mm. lihasten, aivojen, nivelten ja rustojen hyvinvointiin, mutta huonolaatuisesta rasvasta ei ole nivelten voitelijaksi. Se vain kertyy sentteinä koiran vyötärölle.
Laihdutuksen aikana koiran ruoka tulee ehdottomasti valita siten, että vaikka laihdutusruoassa nipistetään energian määrästä, mutta ruoan laadusta ei tingitä.
Liian paljon ruokaa
Lienee sanomattakin selvää, että jos koira syö liian paljon, niin se lihoo. Sopivan annoskoon löytäminen sen sijaan ei aina ole kovin yksinkertaista, sillä koiran tarvitsema ruokamäärä on aina yksilöllistä ja se voi vaihdella olosuhteiden mukaan. Koiran tarvitsemaan energian määrään vaikuttavat mm. koiran koko, ikä, rotu, aktiivisuus sekä monet ulkoiset tekijät kuten esimerkiksi vuodenajat ja lämpötila.
Liian suuret annoskoot kuitenkin johtavat väistämättä siihen, että koira lihoo ja ainoa toimiva resepti on vähentää ruoan määrää koiran tarpeeseen sopivaksi.
Epäterveelliset koiran makupalat
Koirien makupalat ja niiden sisältämät ylimääräiset kalorit voivat helposti pilata koko hyvin alkaneen laihdutuskuurin tai ainakin hidastaa tavoitteeseen pääsyä. Monet koiran makupalat sisältävät usein täysin turhia ja koiran terveydelle haitallisia aineita, kuten sokeria, suolaa, huonoa rasvaa ja erilaisia lisäaineita. Makupaloista ei tarvitse luopua kokonaan edes laihdutuksen aikana, mutta niiden määrä kannattaa pitää kohtuullisena.
Koiran herkkujen aiheuttama painon nousu voidaan ehkäistä tehokkaasti valitsemalla terveelliset, vähäkaloriset herkut ja tarjoilemalla niitä kohtuudella. Terveellisillä, vähäkalorisilla nameilla voi siis palkita koiraa hyvällä omalla tunnolla.
Lipsuminen
Vaikka koiran laihdutuskuurin aikana tulisi hetkiä, jolloin huomaa lipsuneensa jo aloitetusta ruokinta- ja liikuntasuunnitelmasta, ei kannata luovuttaa ja antaa periksi.
Koiran terveyden ja pitkän iän saavuttamiseksi kannattaa unohtaa hetkelliset vastoinkäymiset ja jatkaa painonhallintaa ennalta suunnitellun aikataulun mukaisesti maaliin asti.
Laadukas koiran kevytruoka tukee laihtumista
Myös laihdutuskuurin aikana koira tarvitsee laadukasta ravintoa. On tärkeää, että koiraa ei pidetä nälässä, vaan se saa tuntea itsensä kylläiseksi, vaikka paino putoaa.
Laihduttavan koiran päivän ruoka-annos on hyvä jakaa useampaan osaan. 3-6 ruoka-annosta päivässä pitää koiran ruoansulatuksen tasaisesti käynnissä, eikä koiran päivät kulu pelkästään ruokaa odotellessa ja vatsan kurinaa kuunnellessa.
Paras koiran laihdutusruoka
- CLINIVET Adult Light on markkinoiden vähärasvaisin koiran laihdutusruoka, mutta se on silti terveellistä ja erittäin maistuvaa. CLINIVET Adult Light sisältää ainoastaan 5% hyvälaatuista rasvaa ja kaikki koiran tarvitsemat ravinteet, mutta vain vähän kaloreita.
- Lyder Light on vähärasvainen erikoisruoka, joka on kotimainen vaihtoehto ja joka sopii mainiosti ylipainoiselle koiralle.
Ruokasuositukset
Nämä ruokasuositukset on meille lähettänyt koulutettu koirien ravitsemusneuvoja, joka työssään opastaa ja neuvoo koirien omistajia sopivien koiranruokien valinnassa. Myös ongelmatilanteissa.
Usein kysytyt kysymykset
K: Miksi koiran laihdutuskuuri kannattaa?
V: Ylipainoisen koiran laihdutus kannattaa, sillä tutkimusten mukaan ylipainoinen koira elää kaksi vuotta lyhyemmän elämän ja sairastaa huomattavasti enemmän kuin sen normaalipainoinen lajikumppani ja kun ylipaino ei rasita koiran kehoa ja mieltä, jaksaminen ja pirteys näkyy kaikissa koiran arjen puuhissa.
K: Milloin koira pitää laihduttaa?
V: Koiran laihdutuskuuri on paikallaan aina jos ylimääräisiä kiloja on kertynyt koiran vyötärölle. Optimaalinen paino on koiralle paras terveys- ja sairausvakuutus, sillä normaalipainoinen koira elää tutkimusten mukaan terveempää ja pidemmän elämän kuin ylipainoinen koira.
K: Mitä haittaa koiran ylipainosta on?
V: Koiran ylipaino heikentää oleellisesti sen terveyttä ja elämänlaatua, sillä ylipainoiset koirat ovat alttiita monille tuskallisille ja parantumattomille sairauksille, kuten nivelrikolle, selkäongelmille, sydänsairauksille, maksasairauksille, haimasairauksille, diabetekselle, iho-ongelmille, kasvaimille ja lukemattomille muille sairauksille.
K: Miksi koira on ylipainoinen?
V: Yleisimmät syyt koiran ylipainoon ovat koiran epäterveelliset ruokinta- ja liikuntatottumukset ja helpoin keino saada ylipainoinen koira laihtumaan on korjata ruokavalion laatu ja määrä sekä liikunta vastaamaan koiran yksilöllisiä tarpeita.
K: Mikä on parhaat ohjeet koiran laihdutuskuuriin?
V: Koiran laihdutus onnistuu helposti, kun vaihdetaan koiran ruoka vähärasvaiseen ja pidetään annoskoot koiralle sopivana. Lisäksi karsitaan kaikki eräterveelliset välipalat ja herkut pois koiran ruokavaliosta. Ruokavalion vaihtamisen lisäksi lisätään liikunnan määrää. Tärkeää on aloittaa liikunta maltillisesti ja sitä mukaa kun koiran kunto paranee, lisätään liikunnan määrää.
K: Mitkä ovat koiran laihdutuskuurin sudenkuopat?
V: Koiran laihdutuskuuri vaatii koko perheeltä sitoutumista ja pitkäjänteisyyttä. Vaikka laihdutuskuurin aikana tulisi hetkiä, jolloin huomaa lipsuneensa jo aloitetusta ruokinta- ja liikuntasuunnitelmasta, ei kannata luovuttaa ja antaa periksi. Koiran terveyden ja pitkän iän saavuttamiseksi kannattaa unohtaa hetkelliset vastoinkäymiset ja jatkaa painonhallintaa ennalta suunnitellun aikataulun mukaisesti maaliin asti.
Jos kaipaat lisää lukemista koiran ruokinnasta, tutustu myös artikkeleihin:
Koiran ruokinta ja laadukas koiranruoka
Koiran laihdutuskuuri – avaimet onnistumiseen
Koiranpennun ruokamäärä kasvaa pennun mukana
Koiran ruokamäärä ja sopiva annoskoko
Hypoallergeeninen koiranruoka
Miksi kannattaa antaa koiralle kalaa
Ison pennun ruokinta ja hyvä penturuoka isolle pennulle
Nirso koira ja nirson koiran ruokinta
Allerginen koiran ja allergisen koiran ruokinta
Koiran 50/50 ruokinta ja 50/50 koiranruoka
Koiran vähärasvainen ruokavalio
Omega-3 ja omega-6 rasvahappojen merkitys koiralle ja kissalle
Hyvä penturuoka on sijoitus koiran terveyteen ja hyvinvointiin
Kalaruoka koiralle on terveellistä
Vanhan koiran ruoka tehdään terveellisistä raaka-aineista
Edullinen viljaton koiranruoka
Senior koiranruoka on kehitetty ikääntyvälle koiralle
Koiran raakaruokinta
Hydrolysoitu koiranruoka
Koiran laihdutus
Yrjölän puuro
Koiranpennun ruokavalio perustuu hyvälaatuiseen lihaan
Koiranpennun hoito
Steriloidun koiran ruoka
Koiran eliminaatiodieetti
Kastroidun koiran ruoka
Lähetä kommentti
Piditkö tästä kirjoituksesta?
Artikkelin on kirjoittanut pitkän kokemuksen omaava koulutettu koirien ravitsemusneuvoja, joka haluaa ilahduttaa kirjoituksellaan kaikkia koirien hyvinvoinnista kiinnostuneita.
Miten sinun koiran laihdutuskuuri on onnistunut? Jos haluat jakaa oman tarinasi ja kokemuksesi muiden kanssa, lähetä se meille julkaistavaksi.

Mistä muusta aiheesta haluaisit lukea? Onko sinulla jokin muu valmis artikkeli, jonka haluat lähettää meille ja jakaa muiden luettavaksi? Julkaisemme mielellämme juttuja ja tarinoita koirien ja kissojen jokapäiväisestä elämästä, harrastuksista, kommelluksista ja puuhastelusta. Artikkelit voivat liittyä myös lemmikin kanssa lomailuun tai vaikkapa matkustamiseen. Mukavia tarinoita lukevat mielellään niin vakituiset asiakkaat kuin satunnaisesti sivuilla vierailevat lemmikkien omistajatkin. Myös kuvat ovat tervetulleita kunhan sinulla on kuviin oikeus lähettämiisi kuviin.
Jätä rohkeasti juttuvinkki.
Kotimaiset, elintarvikelaatuiset Lyder kissanruoat ja koiranruoat valmistaa: lyderpetfood.fi
