Koiran ruokinta ja koiran laadukas ravinto
Koiran ruokinta ja koiran laadukas ravinto ovat tärkeä osa koiran päivittäistä terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitoa. Koska hyvälaatuinen koiranruoka valmistetaan vain hyvälaatuisista raaka-aineista, se ei koskaan voi olla kaikkein halvin vaihtoehto, mutta laadukas koiranruokakin voi olla kohtuuhintaista.
Tässä artikkelissa kerrotaan koiran ruokinnasta ja korkealaatuisen koiranruoan merkityksestä koiran terveyteen ja hyvinvointiin.

Koiran ruokinta kotiruoalla
Koiran suolisto on ihmisen suolistoon verrattuna lyhyt ja siksi lihapitoinen, helposti sulava ravinto on koiralle tärkeää. Myös koiran hampaat poikkeavat ihmisten hampaista. Koiran hampaat on suunniteltu lihan repimiseen ja pureskeluun, ihmisen hampailla taas pystyy jauhamaan ja hienontamaan ruokaa.
Koiran ja ihmisen välisen ruoansulatuksen ero on helppo huomata. Kun koiralle antaa palan raakaa porkkanaa, se nielaisee porkkanan palan kokonaisena, kun taas ihminen pureskelee porkkanan palasta ennen nielemistä. Eikä koiran hotkaisema porkkanan pala juurikaan ehdi muuttaa muotoaan, ennen kuin se tulee koiran pakoputkesta ulos, toisin kun ihmisen ruoansulatuskanavan läpi kulkenut porkkana.
Koska koiran ruoansulatus poikkeaa oleellisesti ihmisen ruoansulatuksesta, sellainen ruoka mikä on ihmiselle terveellistä, ei välttämättä ole terveellistä koiralle.
Kotiruoka ei myöskään sisällä kaikkia koiralle tärkeitä ravinteita, joten jos haluaa antaa koiralle kotiruokaa, siihen tulee lisätä sellaista täysravintolisää, mikä sisältää kaikki koiran tarvitsemat vitamiinit, mineraalit, öljyt, kuidut ja nivelaineet.
Koiran ruokinta raakaruoalla
Raakaruoka on monen koiranomistajan mielestä paras ruokintamalli. Raakaruoka tarkoittaa sitä, että kaikki ruoan sisältämät ainesosat ovat raakoja. Ottamatta kantaa siihen, onko tämä ruokintamalli hyvä vai huono, raakaruokinnalla on oma kannattajakuntansa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että raa’assa lihassa, joka kuitenkin pitää tarjoilla huoneenlämpöisenä, on omat terveysriskinsä.

Kuten kotiruoka, myöskään raakaruoka ei sisällä kaikkia koiralle tärkeitä ravinteita, joten jos haluaa antaa koiralle kotiruokaa, siihen tulee lisätä sellaista täysravintolisää, mikä sisältää kaikki koiran tarvitsemat vitamiinit, mineraalit, öljyt, kuidut ja nivelaineet.
Koiran ruokinta valmisruoalla on vaivatonta
Koiran ruokinta valmisruoalla on helppoa ja vaivatonta ja hyvälaatuisia valmisruokia on tarjolla koiran kaikkiin eri elämänvaiheisiin ja ne sopivat hyvin tämän päivän kiireiseen elämänrytmiin. Valmisruokien annostelu on helppoa, säilyvyydestä ei tarvitse huolehtia ja ne on kätevä ottaa mukaan matkalle. Lisäksi hyvälaatuisesta koiranruoasta koira saa kaikki tarvitsemansa ravintoaineet, voi hyvin ja pysyy terveenä. Ja hyvälaatuiset koiranruoat myös maistuvat hyvältä!
Nuoren ja aikuisen koiran ruokinta
Terveellinen koiranruoka on koiran ylläpitoruoka
Pentuiässä oleva koiranpentu tarvitsee ravinnosta saatua energiaa kasvuun ja kehitykseen, kun taas pentuiän ohittanut nuori ja aikuinen koira tarvitsee energiaa vain elimistön polttoaineeksi. Tästä syystä usein puhutaan koiran ylläpitoruoasta. Ruoka onkin eräänlaista koneiston ylläpitoa, vaikka sanonta voi kuulostaa vähän hassulta. Olipa koira minkäikäinen tahansa, terveellinen koiraruoka on koiran hyvinvoinnin perusta.
Kuinka usein koira tarvitsee ruokaa
Useimmissa perheissä koiran ruokinta tapahtuu aamuin illoin, sillä terve, nuori tai aikuinen koira tarvitsee ruokaa 1-2 kertaa päivässä. Sellaiset rodut, jotka esimerkiksi ovat alttiita mahalaukun kiertymälle, voivat tarvita useampia ruokintakertoja päivässä. Samoin aivan pienet kääpiökoirat ruokitaan tavallisesti muita useammin.
On erittäin suositeltavaa, että koiralle määritetään perheen omiin aikatauluihin sopivat ruoka-ajat ja koiran ruokinta tapahtuu ruoka-aikoina. Jos koira ei syö kaikkea ruokaa, otetaan kuppi pois ja seuraavana ruoka-aikana tarjoillaan uusi ateria. Aivan kuten meillä ihmisilläkään ei ole jatkuvasti pöytä katettuna, mistä voi käydä närppimässä aina kun siltä tuntuu.
Kuinka paljon koira syö
Koirien valmisruokapusseissa ja purkeissa on taulukko, missä kerrotaan, kuinka paljon minkäkin painoinen aikuinen koira keskimäärin tarvitsee juuri sitä kyseistä ruokaa. Nämä taulukot ovat aina ohjeellisia, sillä koiran ravinnon tarve on aina yksilöllistä, kuten meillä ihmisilläkin. Koiran tarvitsemaan ravinnon määrään vaikuttavat monet asiat, kuten ravinnon laatu, sen energiapitoisuus sekä koiran yksilölliset ominaisuudet, kuten koiran koko, ikä, rotu ja aktiivisuus.
Ruokataulukoita on hyvä käyttää apuna, mutta jos koira laihtuu, lisätään ruokamäärää ja jos koira lihoo, vähennetään ruokaa.
Varo ylipainoa
Koira ei välttämättä liho sen takia, että sen ruoka-annokset ovat liian suuria vaan siksi, että ruoan lisänä koiralle tarjoillaan erilaisia välipaloja ja makupaloja. Makupalat voivat sisältää yllättävän paljon energiaa ja jotkut makupalat ovat lisäksi hyvin epäterveellisiä. Kannattaa siis valita koiralle mahdollisimman terveellisiä makupaloja ja tarjoilla niitä kohtuudella.
Koirien paino-ongelmat ovat lisääntyneet roimasti ja arviolta joka kolmas aikuinen koira on ylipainoinen. Jos huomaat, että koirasi on pulskistunut, usein pelkkä ruoan vaihtaminen kevyempään riittää korjaamaan asian.
Hyviä ruokia nuorelle ja aikuiselle koiralle
- Lyder Total Mix on kotimainen lisäravinto kotiruokaan ja raakaruokaan.
- CLINIVET koiran kuivaruokasarjassa on korkealaatuiset täysravinnot kaikille koirille.
- Kotimaisessa Lyder märkäruokasarjassa on päivittäisruoat ja erikoisruoat koirille.
Ruokasuositukset
Nämä ruokasuositukset on meille lähettänyt koulutettu koirien ravitsemusneuvoja, joka työssään opastaa ja neuvoo koirien omistajia sopivien koiranruokien valinnassa. Myös ongelmatilanteissa.
Usein kysytyt kysymykset
K: Voiko koiralle antaa kotiruokaa?
V: Koiran ruoansulatus poikkeaa oleellisesti ihmisten ruoansulatuksesta, joten ihmisten tähteeksi kotiruoka ei välttämättä ole koiralle paras mahdollinen vaihtoehto. Koira tarvitsee helposti sulavaa, lihapitoista ruokaa voidakseen hyvin ja pysyäkseen terveenä, joten kotiruoka ei sellaisenaan välttämättä ole koiralle paras mahdollinen vaihtoehto. Kotona on mahdollista valmistaa terveellistä koiranruokaa, lisäämällä ruokaan kaikki koiran tarvitsemat ravinteet.
K: Onko raakaruoka hyvää koiralle?
V: Raakaruoka tarkoittaa sitä, että kaikki koiranruoan sisältämät ainesosat ovat raakoja ja raakaruokinnalla on omat kannattajansa. Raakaruokinnassa omistajan tulee varmistaa, että koira saa kaikki tarvittavat ravinteet. Raakaruokintaa pääsee maallikkokin helposti valmistamaan valmiilla täysravintoseoksella, joka sellaisenaan lisätään raaka-aineiden joukkoon.
K: Miten tietää, että koiran ruoka on terveellistä?
V: Lähes kaikki koiranruokien valmistajat ja myyjät kehuvat omia tuotteitaan erilaisilla mainoslauseilla, mutta maallikko tunnistaa helposti hyvälaatuisen koiranruoan siitä, että se tuoksuu ruoalle. Huonolaatuisessa koiranruoassa on pistävä, epämiellyttävä haju.
K: Mistä tunnistaa hyvälaatuisen koiranruoan?
V: Koska kaikki hyvälaatuiset koiranruoat valmistetaan vain hyvälaatuisista raaka-aineista, laadukkaan koiranruoan pussissa olevat kaikki raaka-aineet on tunnistettavissa niin, että maallikkokin tietää, miltä käytetty raaka-aine näyttää lautasella.
K: Kuinka monta kertaa päivässä koira tarvitsee ruokaa?
V: Terve, nuori tai aikuinen koira tarvitsee ruokaa 1-2 kertaa päivässä. Sellaiset rodut, jotka esimerkiksi ovat alttiita mahalaukun kiertymälle, voivat tarvita useampia ruokintakertoja päivässä. Samoin aivan pienet kääpiökoirat ruokitaan tavallisesti muita useammin.
K: Kuinka paljon koira syö?
V: Koirien valmisruokapakkauksissa on taulukko, missä kerrotaan, kuinka paljon minkäkin painoinen koira keskimäärin tarvitsee juuri sitä kyseistä ruokaa. Nämä taulukot ovat aina ohjeellisia, sillä koiran ravinnon tarve on aina yksilöllistä, kuten meillä ihmisilläkin. Koiran tarvitsemaan ravinnon määrään vaikuttavat monet asiat, kuten ravinnon laatu, sen energiapitoisuus sekä koiran yksilölliset ominaisuudet, kuten koiran koko, ikä, rotu ja aktiivisuus.
K: Lihottaako terveellinen koiranruoka?
V: Terveellinen koiranruoka ei useinkaan lihota koiraa, vaan ylipanon syynä ovat ruoan lisänä koiralle tarjottavat, epäterveelliset välipalat, herkut ja makupalat. Makupalat voivat sisältää yllättävän paljon energiaa ja jotkut makupalat ovat lisäksi hyvin epäterveellisiä. Kannattaa siis valita koiralle mahdollisimman terveellisiä makupaloja ja tarjoilla niitä kohtuudella.
Jos kaipaat lisää lukemista koiran ruokinnasta, tutustu myös artikkeleihin:
Koiran ruokinta ja laadukas koiranruoka
Koiran ruokintataulukko
Koiranpennun ruokinta
Miksi koira laihtuu vaikka se syö hyvin
Missä vika kun koira ei syö
Mikä neuvoksi kun vanha koira ei syö
Koiran laihdutuskuuri – avaimet onnistumiseen
Koiranpennun ruokamäärä kasvaa pennun mukana
Koiran ruokamäärä ja sopiva annoskoko
Hypoallergeeninen koiranruoka
Miksi kannattaa antaa koiralle kalaa
Ison pennun ruokinta ja hyvä penturuoka isolle pennulle
Nirso koira ja nirson koiran ruokinta
Allerginen koiran ja allergisen koiran ruokinta
Koiran 50/50 ruokinta ja 50/50 koiranruoka
Koiran vähärasvainen ruokavalio
Omega-3 ja omega-6 rasvahappojen merkitys koiralle ja kissalle
Hyvä penturuoka on sijoitus koiran terveyteen ja hyvinvointiin
Kalaruoka koiralle on terveellistä
Vanhan koiran ruoka tehdään terveellisistä raaka-aineista
Edullinen viljaton koiranruoka
Senior koiranruoka on kehitetty ikääntyvälle koiralle
Koiran raakaruokinta
Hydrolysoitu koiranruoka
Koiran laihdutus
Yrjölän puuro
Koiranpennun ruokavalio perustuu hyvälaatuiseen lihaan
Koiranpennun hoito
Steriloidun koiran ruoka
Koiran eliminaatiodieetti
Kastroidun koiran ruoka
Koiranruoka verkkokauppa
Terveellinen pentukoiran ruoka
Laadukas koiranruoka on koiran hyvinvoinnin perusta
Koiranruokatesti – kevytruokaa vai senioriruokaa
Punkkipanta, punkkilääke, punkkisuihke vai jokin muu punkkikarkoite?
Vehnätön koiranruoka
Miksi koira syö puuta?
Koiranruoka kaikille koirille
Koiran kuivamuona
Paras viljaton koiranruoka
Vitamiinit ja lisäravinteet koiran ruokinnassa
Harrastuskoiran ruoka sisältää paljon energiaa Koiranruoan tilaaminen
Lähetä kommentti
Piditkö tästä kirjoituksesta?
Artikkelin on kirjoittanut pitkän kokemuksen omaava koulutettu koirien ravitsemusneuvoja, joka haluaa ilahduttaa kirjoituksellaan kaikkia koirien hyvinvoinnista kiinnostuneita.

Mistä muusta aiheesta haluaisit lukea?
Kotimaiset, elintarvikelaatuiset Lyder koiranruoat valmistaa https://lyderpetfood.fi
